yle.fi-etusivu

Itsenäisyyskolumni – Asta Leppä: Itsenäisten kotimaa

Täällä on ymmärretty, että lopulta vain lupaus koko kansan huolenpidosta maksimoi kaikkien vapauden ja yksilöllisyyden, kirjoittaa Asta Leppä Itsenäisyys-sarjan kolumnissaan.

Suomi 100
Itsenäisyyskolumnin kirjoitusvuorossa Asta Leppä.
Itsenäisyyskolumnin kirjoitusvuorossa Asta Leppä.

Itsenäisyys on tärkeää suomalaiselle – ja nyt puhun itsenäisyydestä riippumattomuutena tai tarpeena omaan reviiriin.

Suomalainen haluaa ennen muuta tulla toimeen omillaan, itse, yksin, niin, ettei tarvitse vaivata muita tai olla muista riippuvainen.

Täällä Varsinais-Suomessa vimma pärjätä omin avuin on toisinaan niin suuri, että se loukkaa kanssaihmisiä ja latistaa vieraanvaraisuuden ja auttamisen halun. Yhä vielä varsinaissuomalainen voi yökylään tullessaan kiikuttaa mukaan omat lakanansa ja puuskahtaa, ettei häntä varten nyt olisi tarvinnut kahveja keittää.

Baarissa kaikki maksavat omat drinkkinsä, sillä velan pelko painaa.

Jokainen myös tekee moraaliset valintansa yksin, siitä kertoo osaltaan jo suomen sana omatunto. Ruotsiksi omatunto on "samvete" eli kaikille sama tunto.

Suomalaislasten kasvatuksessa pyrkimys varhaiseen itsenäistymiseen on aina ollut poikkeuksellisen vahva. Vanhuksetkin haluavat elää omillaan liki arkkukaupan ovelle saakka, koska mikään ei ole niin kammottavaa kuin ajatus, että päätyy riesaksi ja riippakiveksi muille.

Työ on ollut se tapa, jolla yksilön itsenäisyys lopulta lunastetaan. Työn palkkana on koti, privaatti paikka, omistusasunto, jonne kukaan ei voi saapastella määräilemään ja jossa ketään ei tarvitse miellyttää; työvaatteet voi vaihtaa pieruverskoihin. Jo piha on pyhä – pihaan päättyy metsässä kulkijan jokamiehenoikeuskin, usein hyvissä ajoin ”yksityisalue” -kyltein stopattuna.

Viime kädessä pihan ajatusta sovelletaan koko maahan. Suomi on suojaisa pihapiiri, lempeä lintukoto, Muumilaakso tai Impivaara, johon muukalaisilla ei ole asiaa. Muussa tapauksessa kuvaan astuu pelko, että maan menettää – että joutuu jälleen valloitetuksi ja hyväksikäytetyksi, muiden armoille, kenties pakosta muuttumaan ja nöyrtymään itsekin.

Suomalainen itsenäisyyseetos sulkee pois enemmän kuin sitoo.

Ei ihme, että leijona vetoaa suomalaisuuden symbolina. Itsekunnioitus on noussut täkäläisellä arvokartalla samassa tahdissa kuin leijonakorut jääkiekkokatsomossa.

Tällä haavaa itsekunnioitus ja vapaus syrjäyttävät jo yhteisöllisyyden arvot – ihmisellä on oikeus leijonan lailla puolustaa reviiriään, olla oma itsensä ja elää elämäänsä ilman että tulee ylhäältä päin paimennetuksi. Jokainen myös tekee moraaliset valintansa yksin, siitä kertoo osaltaan jo suomen sana omatunto. Ruotsiksi omatunto on "samvete" eli kaikille sama tunto.

Leijonan tieltä on hiljalleen väistymässä vanhempi suomalaisuuden symboli, lotta.

Lotta symboloi päinvastoin uhrautuvaisuutta ja omaneduntavoittelusta luopumista, jolloin työstä saatu raha ja oma jaksaminen jäävät toissijaisiksi. Niinpä jos uhrautuvaiselle ihmiselle maksettaisiin kunnon palkkaa, uhraus olisi järkeä vailla, merkityksetön ja falski.

Siksi leipäpappeihin ja rahaa tahkoaviin lääkäreihin suhtaudutaan niin vihamielisesti, eivätkä hoitajat saisi monien mielestä alentua lakkoiluun lainkaan, ovathan he ”kutsumustyössä.”

Juuri siksi uhrien hoitaminen vaatii yhä uhrautujia.

Ei johdu valtion nuoruudesta, vaan kansan vanhuudesta, ettei toivon ajatus ole saanut Suomessa merkittävää roolia.

Rapakon takana ”American dream” yhdistää massahypnoosin tavoin heterogeenisen kansan, mutta suomalainen itsenäisyyseetos sulkee pois enemmän kuin sitoo. ”Toivossa on hyvä elää”, kuuluu sanonta, mutta sekin onnistuu kuulostamaan enemmän pessimismiltä kuin elämänpolkua valaisevalta optimismilta.

Itsenäisyysjuhla on oikeastaan hyvinvointivaltion juhla.

Täällä on totuttu katsomaan taakse, ei eteenpäin. Historian kovat koettelemukset, sodat, katovuodet ja riisto, nyrjäyttävät yhä sukupolvia sijoiltaan.

Koska ihminen voi luottaa lopulta vain itseensä, oma tulevaisuus nähdään kaikkein toiveikkaampana. Ympäröivään maailmaan suhtaudutaan taas aina varauksella, mitä vain voi sattua, pahimmassa tapauksessa oma velikin pettää, vaikka itse olisi miten rehti ja luotettava tahansa.

Niinpä on entistä tärkeämpää pitää koti kunnossa, panostaa perheeseen ja omaan hyvinvointiin.

Paradoksaalista onkin, että samanaikaisesti Suomi on onnistunut luomaan yhden maailman hienoimmista yhteiskunnallisista järjestelmistä. Oman tonttinsa hoitamisen vakaumuksesta huolimatta (tai ehkä juuri sen vuoksi) täällä on ymmärretty, että lopulta vain lupaus koko kansan huolenpidosta maksimoi kaikkien vapauden ja yksilöllisyyden.

Jokaisen suomalaisen itsenäisyyden takaa siis viime kädessä suomalainen hyvinvointivaltio; itsenäisyysjuhla on oikeastaan hyvinvointivaltion juhla.

Ja se on juhla, jota pitää viettää joka päivä.

Asta Leppä

Kirjoittaja on tietokirjailija ja toimittaja. Hänen tuore kirjansa käsittelee eriarvoisuutta satavuotista taivaltaan juhlivassa Suomessa.

Tekstin kursivoidut sanat esiintyvät kaikissa itsenäisyyssarjan kolumneissa.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Teiden kunnossapito

Rekkakolareissa menetetään joka talvi ihmishenkiä: Teiden talvihoitoon vaaditaan pikaisesti parannusta

Yleisurheilu

BBC: Oscar Pistorius loukkaantui vankilatappelussa

Turkki

Venäjä lainaa Nato-maa Turkille rahaa ohjushankintoihin

Kiina

Vuotanut dokumentti: Kiina rakentaa Pohjois-Korean rajalle pakolaisleirejä