Britannia ja EU eivät päässeet sopimukseen brexitin ehdoista – neuvottelut jatkuvat

Alustavan sopimusluonnoksen mukaan Irlannin ja Pohjois-Irlannin raja säilyisi tullivapaana, kertoo Financial Times.

Brexit
Rekka Pohjois-Irlannin rajalla.
Pohjois-Irlannin ja Irlannin välillä ei ole rajamuodollisuuksia. Rajasta muistuttaa vanha vartiokoppi. Rajan yli liikkuu päivittäin yli 30 000 ihmistä. Pekka Tynell / Yle

Brittiviestinten mukaan Britannia ja Euroopan unioni ovat olleet lähellä sopimusta Britannian EU-eron ensimmäisen vaiheen ehdoista. Kiistan kohteena on ollut etenkin Irlannin ja Pohjois-Irlannin välinen raja.

Lopulliseen sopimukseen ei päästy tänään maanantaina, vaan neuvottelut jatkuvat.

EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin mukaan kyseessä ei ole "epäonnistuminen". Britannian pääministeri Theresa May uskoo, että sopuun vielä päästään.

Sanomalehti Financial Times (siirryt toiseen palveluun) uutisoi maanantaina, että Irlanti ja Iso-Britannia olisivat päässeet sopimukseen Irlannin rajasta. Irlannin hallituslähteet ovat antaneet samansuuntaisen lausunnon uutistoimisto Reutersille.

Reutersin mukaan rajamuodollisuudet eivät muuttuisi raskaammiksi sen jälkeen, kun Britannia eroaa EU:sta maaliskuussa 2019. Pohjois-Irlanti kuuluu Britannialle.

Sopimusluonnoksen muotoilu ”regulatory alignment” lievittää Financial Timesin (siirryt toiseen palveluun) haastatteleman viranomaislähteen mukaan Irlannin huolta kovan rajan syntymisen mahdollisuudesta. Muotoilu ei ole herättänyt vastustusta Lontoossa.

Myös Irlannin pääministeri Leo Varadkar on keskustellut Junckerin kanssa, mutta keskustelujen sisällöstä ei ole tietoa.

Theresa May ja Jean-Claude Juncker
Britannian pääministeri Theresa May ja EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker tapasivat Brysselissä 4. joulukuuta.Julien Warnand / EPA

Irlanti vaatii, että rajalla ei olisi tulli- tai passintarkastuksia Britannian EU-eron jälkeen, vaan nykyinen liikkumavapaus säilyisi.

Juttua tarkennettu 4.12. klo 15.04: BBC tarkensi uutistaan ja kertoo nyt, että sopimus ensimmäisestä vaiheesta on lähellä.

Klo 18.09: Otsikko muutettu vastaamaan neuvottelujen tulosta.

Lue lisää:

Irlanti uhkaa kaataa brexit-neuvottelut – "Mayn hallituksen muutettava suunnitelmiaan"

EU:n Tusk: Briteillä kymmenen päivää aikaa

Lähteet: Reuters