Valtionjohtajat ylistävät 100-vuotiasta Suomea videotervehdyksissä: "Nauttikaa rauhasta ja menestyksestä ja jakakaa sitä koko maailmaan"

Saksan liittokansleri Angela Merkel kehuu suomalaista designia ja Ruotsin pääministeri muistelee vuoden 1995 jääkiekkokisoja.

Suomi 100
Angela Merkel

Suomalainen luonto, jääkiekkoilijat ja runous. Näitä ulkomaiset valtionjohtajat ylistävät videotervehdyksissä, joita Yle ja Suomen valtio edustustojensa välityksellä keräsivät 100-vuotiaalle Suomelle. Onnitteluja lähetti yli 20 johtajaa.

Onnitteluja lähetettiin muun muassa lähinaapurista Ruotsista, Norjasta ja Virosta, useista Keski- ja Etelä-Euroopan maista sekä myös monista Euroopan ulkopuolisista maista, kuten Namibiasta, Somaliasta ja Afganistanista.

Saksan liittokansleri Angela Merkel kiittelee Suomen ja Saksan hyviä suhteita niin talouden, kulttuurin kuin politiikan saralla.

– Kun saksalaiset ajattelevat Suomea, heille tulee mieleen muun muassa design ja upea luonto, Merkel sanoo.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven muistuttaa, että Suomella ja Ruotsilla on yhteisen historian lisäksi myös yhteinen tulevaisuus. Molemmat huolehtivat yhdessä esimerkiksi siitä, että Itämeren ympärillä on turvallista asua.

Stefan Löfven

Löfven puhuu lisäksi Ruotsille ja Suomelle rakkaasta asiasta: jääkiekosta ja MM-finaalista Tukholman Globenissa vuonna 1995.

– Jääkiekkofanina ajattelin, että Ruotsin olisi pitänyt voittaa MM-finaali Globenissa vuonna 1995. Sen sijaan te saitte tilaisuuden laulaa “Den glider in” Curre Lindströmin johdolla.

Myös Tanskan pääministeri Lars Løkke Rasmussen kehuu vuolaasti suomalaisia. Virallisten onnittelujen lisäksi pääministeri sanoo myös jotain joulupukista (video).

Norjasta Suomea tervehtii pääministeri Erna Solberg. Solberg puhuu Suomen 100-vuotisjuhlinnan teemasta eli yhdessä tekemisestä (video).

Videoita äidinkielellä - Islanti järjesti yllätyksen

Yle pyysi valtiojohtajia esittämään onnittelut omalla äidinkielellä. Useimmat heistä lausuivat pari sanaa myös suomeksi. Kokonaan suomeksi videon on tehnyt muun muassa Islannin presidentti Guðni Thorlacius Jóhannesson.

Islannin presidentti Guðni Thorlacius Jóhannesson.

Islannin presidentti kuvailee, miten islantilaisten ja suomalaisten sanotaan muistuttavan toisiaan.

– Me islantilaiset pidämme vertausta kunniana, sillä meillä on suomalaisilta paljon opittavaa.

Suomen etelänaapurista Virosta presidentti Kersti Kaljulaid lähettää tervehdyksen Kumun taidemuseosta.

Videolla Kaljulaid lausuu myös otteen runosta, jonka on kirjoittanut suomalainen tunnettu runoilija.

– Tämä runon on kirjoittanut mies, joka rakasti yhteisen lahtemme molempia rantoja ja josta oli vähällä tulla Viron kansalainen.

Videotervehdykset saatiin myös kahdesta muusta Baltian maasta, Latviasta ja Liettuasta. Liettuan videoterveiset tuo presidentti Dalia Grybauskaite (video), Latvian puolestaan presidentti Raimonds Vejonis, joka muun muassa muistelee opiskeluaikojaan Tampereella (video).

Puolasta tervehtii myös maan ensimmäinen nainen

Puolasta presidentti Andrzej Duda rinnalla videolla esiintyy myös presidentin puoliso, rouva Agata Kornhauser-Duda. He kertovat muun muassa vierailustaan Suomeen ja ylistävät täällä kokemaansa vieraanvaraisuutta (video).

Slovakian presidentti Andrej Kiska puhuu sekä Suomelle että Slovakialle rakkaasta asiasta: jääkiekosta (video).

Tsekin terveiset tuo pääministeri Bohuslav Sobotka. Tsekin naapuri Itävalta puolestaan kehuu omassa tervehdyksessään Suomen teknologiaosaamista. Itävallasta videotervehdyksen on tehnyt liittopresidentti Alexander Van der Bellen.

Kaakkois- ja Etelä-Euroopan maista Suomi sai onnitteluja Bulgariasta, Serbiasta, Kroatiasta, Kreikasta ja Portugalista.

Kroatian presidentti Kolinda Grabar-Kitarovic sanoo, että Suomi on suuri inspiraation lähde (video).

Bulgaria puolestaan kiittelee Suomea saamastaan avusta historian saatossa. Terveiset tuo Bulgarian presidentti Rumen Radev (video).

Serbian presidentti Aleksandar Vucic kehuu monien muiden tapaan vuolaasti Suomea (video). Kehuja tulee myös Kreikasta presidentti Prokopios Pavlopoulosilta (video).

Portugalin presidentti Marcelo Rebelo de Sousa lausuu omat terveisensä osin suomeksi (video).

Myanmarin johtaja kehottaa nauttimaan rauhasta

Videotervehdyksessään 100-vuotiaalle Suomelle Myanmarin johtaja Aung San Suu Kyi kehottaa suomalaisia nauttimaan rauhasta

– Nauttikaa rauhasta ja menestyksestä ja jakaa sitä koko maailmaan.

Aung San Suu Kyi

Myanmarin lisäksi Euroopan ulkopuolelta Suomea onnittelevat Afganistan, Bahrain, Israel, Namibia, Somalia ja Tunisia.

Persianlahden rannalta Bahrainista onnittelee viestintäministeri Ali bin Mohammed Al Romaihi (video)

Suomen kielellä 100-vuotiasta tervehditään Somaliasta. Onnittelut välittää ja eläköön-huudon nostattaa videolla parlamentin ylähuoneen varapuheenjohtaja Mowlid Hassan Guhad (video). Namibiasta Suomea tervehtii presidentti Hage Geingob (video).

Israelin onnittelu on kaikista lyhin ja ytimekkäin. Reilun viiden sekunnin onnittelut lähettää pääministeri Benjamin Netanjahu (video).

Tunisia puolestaan kiittelee maiden pitkiä suhteita. Videolla puhuu presidentti Béji Caid Essebsi.

Afganistanin presidentti Ashraf Ghani sanoo olevansa otettu, kun he saavat osallistua Suomen 100-vuotisjuhlintaan. Hän kiittää kovasti suomalaisia Afganistanin saamasta avusta (video).

Juttua täydennetty 5. joulukuuta kello 17.10: Yle keräsi videot yhteistyössä Suomen valtion ja sen ulkomaisten edustustojen kanssa, ei yksin.