Turkuun uudet pankkikortilla toimivat pysäköintiautomaatit – "Ei liity epäiltyyn parkkirahakavallukseen"

Ensimmäiset viisi uutta pysäköintiautomaattia asennetaan jo loppuvuodesta. Loput laitteet on tarkoitus asentaa vuoden 2018 kevään ja kesän aikana.

pysäköinti
Lippuautomaatti
Turun pääkirjaston viereiselle parkkialueelle asennetaan uusi pysäköintiautomaatti vuoden loppuun mennessä.Viivi Sihvonen / Yle

TurkuTurun kaupunki ottaa käyttöön pankkikortilla toimivat pysäköintiautomaatit. Kaupunki aikoo asentaa uudet pysäköintiautomaatit vuoden 2018 kevään ja kesän aikana.

Ensimmäiset viisi automaattia on kuitenkin tarkoitus asentaa Turun keskustaan jo vuoden 2017 loppuun mennessä.

Uusista laitteista kaksi asennetaan Humalistonkadulle.

Lisäksi Puolalankadulle, kauppahallin pihalle sekä Turun pääkirjaston viereiselle pysäköintialueelle tuodaan yhdet automaatit, sanoo Turun kiinteistöliikelaitoksen valvontapäällikkö Esa Mettälä.

Ainakin toistaiseksi on suunnitelmissa, että suurin osa automaateista tulee olemaan sellaisia, joissa voi maksaa vain pankkikortilla.

Esa Mettälä

Turun kaduilla on tällä hetkellä vajaat 160 pysäköintiautomaattia, jotka ovat jo käyttöikänsä päässä, Mettälä sanoo.

Vanhan kaluston korvaavan uudistuksen tarkka aikataulu on kuitenkin vielä Mettälän mukaan avoin.

– Toivottavasti pääsemme jo alkuvuodesta eteenpäin ainakin osan kanssa. Laitteiden hankinnassa menee tietenkin jokunen kuukausi, eikä talvi ole parasta aikaa asentaa uusia automaatteja.

Kolikkomaksu pysyy vain osassa laitteita

Uudet pankkikorttiautomaatit palvelevat etenkin heitä, joilla ei mahdollisuutta maksaa pysäköintiään mobiilisti esimerkiksi älypuhelimen sovelluksella.

Toisaalta jatkossa kolikoilla voi maksaa vain tietyillä uusilla automaateilla, sanoo Esa Mettälä.

– Ainakin toistaiseksi on suunnitelmissa, että suurin osa automaateista tulee olemaan sellaisia, joissa voi maksaa vain pankkikortilla.

Valvoja saa auton maksutiedon selville rekisteritunnuksesta. Automaateista saadaan myös reaaliaikaista tietoa esimerkiksi laitteiden toiminnasta, maksuista sekä pysäköinnin käyttöasteesta.

Esa Mettälä

Mettälä painottaa, että kolikkomaksu ei ole häviämässä. Uudistuksella halutaan karsia kaupungin kustannuksia.

– Pysäköinnin maksaminen käteisellä on kaupungille se kallein vaihtoehto. Kun kaikki käsittelykustannukset lasketaan pois, niin pankkikortti on kunnalle edullisempi vaihtoehto.

Uudet automaatit vaativat kulkuneuvon rekisteritunnuksen

Turun uusiin pysäköintiautomaatteihin on maksun aikana kirjattava oman kulkuneuvon rekisteritunnus. Näin voidaan muun muassa luopua paperisista pysäköintilapuista.

– Valvoja saa auton maksutiedon selville rekisteritunnuksesta. Automaateista saadaan myös reaaliaikaista tietoa esimerkiksi laitteiden toiminnasta, maksuista sekä pysäköinnin käyttöasteesta. Näitä tietoja on tarkoitus hyödyntää jatkossa pysäköinnin ja liikenteen ohjaamisessa, Esa Mettälä kertoo.

Esa Mettälä painottaa, että pysäköintiautomaattien uudistus ei liity Turussa loppuvuodesta ilmi käyneeseen epäiltyyn parkkirahakavallukseen.

– Ei tämä ole ihan mikään kuukauden aikana syntynyt keksintö. Suunnitelmat ovat olleet olemassa jo pitkään ennen tätä esiin noussutta ongelmaa.