yle.fi-etusivu

EU asetti 17 veroparatiisia mustalle listalle

Listalla on yllättäviä maita ja alueita, kuten Etelä-Korea, Mongolia ja Tunisia, mutta siltä puuttuvat esimerkiksi Caymansaaret ja Bermuda.

veroparatiisit
Veroparatiisikuvitus
Yle Uutisgrafiikka

Euroopan Unioni on julkaissut mustan listan 17 maasta ja alueesta (siirryt toiseen palveluun), joiden se sanoo olevan veroparatiiseja.

Ne ovat Amerikan Samoa, Bahrain, Barbados, Etelä-Korea, Grenada, Guam, Macao, Marshall-saaret, Mongolia, Namibia, Palau, Panama, Saint Lucia, Samoa, Trinidad ja Tobago, Tunisia ja Yhdistyneet Arabiemiirikunnat.

Virallisesti kyseessä on lista maista ja alueista, jotka eivät tee yhteistyötä EU:n kanssa veroasioissa.

Listasta päättivät EU:n valtiovarainministerit Brysselissä. Listan maat ja alueet tarjoavat esimerkiksi etuoikeutettua kohtelua yrityksille ja mahdollistavat näin yritysten voittojen liikuttelun maasta toiseen verojen välttämiseksi.

Listalta puuttuu merkittäviä veroparatiiseiksi epäiltyjä alueita, kuten Caymansaaret ja Bermuda.

Ranskan valtiovarainministerin Bruno Le Mairen mukaan listalla olevat maat ja alueet voivat menettää mahdollisuuden EU-rahoitukseen. Jäsenmaat voivat myös suhtautua listan maihin ja alueisiin tiukemmin veroasioissa kuin muihin valtioihin. Muista rangaistuksista päätetään Le Mairen mukaan myöhemmin.

Suomen valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) poistui kokouksesta ennen mustasta listasta käytyä keskustelua ja listan hyväksymistä.

Mustan listan lisäksi kokouksessa hyväksyttiin ns. harmaa lista maista ja alueista, jotka ovat luvanneet muuttaa verokäytäntöjään.

Korruption vastainen Transparency International -järjestö toivotti listan tervetulleeksi, mutta kritisoi salamyhkäistä tapaa jolla listan maista ja alueista on päätetty. EU kävi läpi yli 90 valtiota ja aluetta ja aluetta kootessaan listaa.

19:31 Täsmennetty, että osa listan veroparatiiseista on alueita, ei maita.

Lähteet: Reuters

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Teiden kunnossapito

Rekkakolareissa menetetään joka talvi ihmishenkiä: Teiden talvihoitoon vaaditaan pikaisesti parannusta

Yleisurheilu

BBC: Oscar Pistorius loukkaantui vankilatappelussa

Turkki

Venäjä lainaa Nato-maa Turkille rahaa ohjushankintoihin

Kiina

Vuotanut dokumentti: Kiina rakentaa Pohjois-Korean rajalle pakolaisleirejä