yle.fi-etusivu

HS-kysely: Äitiyspakkauksen nimen muuttaminen tarpeetonta

Suomessa on pohdittu, pitäisikö äitiyspakkauksen nimi kuvastaa enemmän perhettä kuin pelkkää äitiä.

äitiyspakkaukset
äitiyspakkaus 2018
Kela

Suomalaisista valtaosa näyttää olevan sitä mieltä, ettei uuden nimen keksiminen äitiyspakkaukselle ole tarpeellista, kertoo Helsingin Sanomien kysely (siirryt toiseen palveluun).

Kyselyyn vastanneista 64 prosenttia ilmoitti, ettei äitiyspakkauksen nimen muuttaminen ole lainkaan tarpeellista. Noin joka neljännen mielestä muutos ei ole kovin tarpeellinen.

Sen sijaan 8 prosenttia vastaajista piti nimimuutosta erittäin tarpeellisena tai melko tarpeellisena. Muutosta kannattivat eniten vasemmistoliittolaiset, vihreät ja alle 40-vuotiaat.

Suurin osa vastaajista koki lisäksi, ettei äityspakkaus-sana syrji isiä.

Kela kerää parhaillaan ehdotuksia äitiyspakkauksen uudeksi nimeksi. Eduskunnassa on pohdittu äitiyspakkauksen nimen muuttamista, jotta nimi huomioisi entistä paremmin kaikki vanhemmat ja perheet.

Kantar TNS haastatteli marraskuun loppupuolella 1 119:ää Manner-Suomessa asuvaa suomalaista, jotka olivat iältään 15–74-vuotiaita. Virhemarginaali on 2,9 prosenttiyksikköä suuntaansa.

Lue myös:

Tältä näyttää 80-vuotias äitiyspakkaus – suomalaisvauvat ovat nukkuneen rakkaassa laatikossa jo vuosikymmenten ajan

Tutustu Kelan 80-vuotiaan äitiyspakkauksen teemasivuihin (siirtyy Kelan sivustolle) (siirryt toiseen palveluun)

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Teiden kunnossapito

Rekkakolareissa menetetään joka talvi ihmishenkiä: Teiden talvihoitoon vaaditaan pikaisesti parannusta

Yleisurheilu

BBC: Oscar Pistorius loukkaantui vankilatappelussa

Turkki

Venäjä lainaa Nato-maa Turkille rahaa ohjushankintoihin

Kiina

Vuotanut dokumentti: Kiina rakentaa Pohjois-Korean rajalle pakolaisleirejä