Katsastusaseman sukupolvenvaihdos toi johtoon perheen tyttären: "Ehkä siinä on vähän sitä pohjalaista hulluutta"

Milla Korpela ja Jeff Brouwer muuttivat Torontosta Seinäjoelle jatkamaan perheyritystä. Kotiseudulle palaaminen oli luontevaa, mutta edessä on monia haasteita. Katsastusala on muutoksen kourissa, eikä tule päästämään yrittäjäparia helpolla.

katsastus
Ossi Korpela kehuu, että tytär ja vävy ovat tuoneet yritykseen uusia raikkaita ideoita. Millan mukaan takapiru on vielä monessa asiassa tarpeen.
Ossi Korpela kehuu, että tytär ja vävy ovat tuoneet yritykseen uusia raikkaita ideoita. Millan mukaan takapiru on vielä monessa asiassa tarpeen.Pauliina Jaakkola / Yle

Milla Korpela kaatelee tottuneesti kahvit, tuuraa välillä tiskin takana asiakaspalvelussa, seurustelee asiakkaiden kanssa ja pyörii katsastuskonttorissa vähän joka puolella. Haalareita hän ei sentään ole vetänyt ylleen - varsinaisen katsastuksen hän kuulemma jättää niille, jotka sen osaavat parhaiten.

Puolessa vuodessa katsastusaseman arki on jo tullut tutuksi, mutta opeteltavaa vielä riittää, ennen kuin Millasta tulee isänsä seuraaja ja Lännen autokatsastuksen toimitusjohtaja.

– Onhan tässä ollut sopeutumista ja kaikenlaista säätämistä, mutta tosi hyvin on mennyt, ei voi valittaa, Milla Korpela hymyilee.

Hyppy tuntemattomaan

Milla Korpela muutti Kanadaan opiskelemaan 15 vuotta sitten. Siellä hän tapasi Jeffin ja päätyi valmistumisen jälkeen töihin tämän perheen logistiikka-alan yritykseen. Suomessa he vierailivat kerran pari vuodessa, jouluisin ja kesäisin.

Päätimme, että nyt sitten hypätään tuntemattomaan.

Milla Korpela

Pari oli leikitellyt ajatuksella Suomeen muuttamisesta, mutta he arkailivat sitä kielimuurin takia, sillä Jeff ei puhu suomea.

– Sitten tuli tämä mahdollisuus ja päätimme, että nyt sitten hypätään tuntemattomaan.

– Olin tosin täällä töissä jo silloin 20 vuotta sitten, ettei ala ihan täysin tuntematon ollut, mutta paljon on kuitenkin muuttunut tässä välissä, Milla Korpela sanoo.

Kanadasta Suomeen palanneet Milla Korpela ja Jeff Brouwer ovat kotiutuneet Seinäjoelle hyvin.
Kanadasta Suomeen palanneet Milla Korpela ja Jeff Brouwer ovat kotiutuneet Seinäjoelle hyvin.Pauliina Jaakkola / Yle

"Sinne kaipaa, missä ei ole"

Seinäjoelle kotiutuminen on sujunut hyvin: oma koti on rakenteilla ja kaupungin kansainvälistynyt ja yrittäjämyönteinen ilmapiiri saa Millalta kiitosta. Kielimuurikin murenee vuoden alusta, kun Jeff aloittaa suomen kielen kurssin.

Milla Korpela sanoo, että paluu oli senkin vuoksi helppo, että maat ovat aika samanlaisia.

– Kanadastahan sanotaan, että se on aika lähellä Suomea monessa suhteessa, ihmiset on aika samanlaisia ja ilmasto.

– Mutta sen olen kyllä huomannut, että sinne kaipaa missä ei ole. Silloin, kun oli Kanadassa, oli ikävä Suomeen ja nyt Suomessa on ikävä sinne, Milla Korpela toteaa.

Hän sanoo, että perhettä ja ystäviä pääsee onneksi tapaamaan, nytkin he ovat menossa joulun viettoon Kanadaan.

Myös Jeff Brouwer sanoo, että kaikki on sujunut hyvin. Hän on innoissaan uudesta tilanteesta ja työstä. Kanadasta hän kaipaa oikeastaan vain ruokaa. Suurin haaste on vaikea kieli, mutta senkin hän aikoo oppia.

Sukupolvenvaihdoksen haasteet: verotus ja jatkaja

Vain joka kolmas perheyritys siirtyy sukupolvelta toiselle ja haasteina ovat usein jatkajan valitseminen ja verotus.

Perheyritysten liitosta viestintäpäällikkö Johanna Vesikallio sanoo, että jatkajan löytäminen perhepiiristä voi olla hankalaa monestakin syystä: lapsia ei ole, he eivät halua jatkaa yrityksessä tai eivät ole siihen kykeneviä sekä myös ihan persoonakohtaiset syyt.

Sukupolvenvaihdoksia rassaa myös verotus.

Keskeinen asia on se, että verot joutuu maksamaan rahalla.

Simo Valtti

– Se nousee esiin, kun teemme jäsenkyselyjä, sanoo veroasiantuntija Simo Valtti Perheyritysten liitosta.

– Keskeinen asia on se, että verot joutuu maksamaan rahalla, kun yritys siirtyy perintönä tai lahjana.

Hän sanoo, että melkein kaikki tarvitsevat ulkopuolista asiantuntijaa perheyrityksen sukupolvenvaihdoksessa ja suositteleekin sellaisen käyttöä.

– Se on kuitenkin asia, joka tavallisesti tehdään vaan kerran, hän huomauttaa.

"Firma on ollut vähän kuin lempilapsi"

Lännen autokatsastuksen toimitusjohtaja Ossi Korpela on helpottunut, että tytär ja vävy tulivat rapakon takaa jatkamaan yritystä. Heille jatkaja löytyi helposti, mutta sukupolvenvaihdoksen tekemisen Korpelatkin kokivat koukeroiseksi.

– Lakitoimisto hoitelee nämä asiat. On tämä aika upottava suo, että siinä täytyy olla asiantuntija apuna, Ossi Korpela toteaa.

Ossi ja Anna-Liisa Korpela perustivat katsastusaseman yhdessä toisen pariskunnan kanssa vuonna 1997.

– 2,5 vuotta sitten toinen pariskunta päätti, että he eivät enää jaksa tätä vetää. Me ajateltiin silloin, ettei anneta tätä kenellekään vieraalle, firma on ollut vähän kuin lempilapsi alusta lähtien, Ossi Korpela kertoo.

Korpelat olivat jo ehtineet eläkkeelle, mutta tulivat takaisin töihin. Silloin he alkoivat myös miettiä yrityksen tulevaisuutta.

Anna-Liisa Korpela sanoo, että yrittäjän vapaapäivät ovat olleet vähissä, mutta nyt viimein he uskaltavat jo haaveilla eläkepäivistä.

– Tytär on ottanut ohjat käsiin ja on jo aivan selvästi tuonut julki, että hän määrää täällä, Ossi Korpela naurahtaa.

Anna-Liisa ja Ossi Korpela uskaltavat vihdoin haaveilla voivansa jäädä eläkkeelle, kun yritykselle löytyi jatkaja perheestä.
Anna-Liisa ja Ossi Korpela uskaltavat vihdoin haaveilla voivansa jäädä eläkkeelle, kun yritykselle löytyi jatkaja perheestä.Pauliina Jaakkola / Yle

"Sitä pohjalaista hulluutta"

Katsastusala on muutoksen kourissa. Katsastukset harvenevat ensi vuonna lakimuutoksen myötä. Milla Korpela iloitsee, että hänellä on käytössään asiantunteva mentori. Ossi Korpela tuli alalle jo vuonna 1973.

– Tekninen katsastus on lähes jokaisella asemalla samaa sorttia, mutta palvelulla voi erottua.

– Jos jokaiselta asemalta häviää 20-30 % katsastuksista, niin on siinä taiteilemista, Ossi Korpela murehtii.

Ei oikeastaan ole luopumisen tuskaa tässä tapauksessa, kun oma lapsi jatkaa.

Ossi Korpela

Tuleva toimitusjohtaja ei kuitenkaan pelkää haasteita.

– Ehkä siinä on vähän sitä pohjalaista hulluutta, että pitää olla haasteita eikä niitä ole ennenkään pelätty, Milla Korpela sanoo.

Yrityksestä luopuminen voi olla väistyvälle polvelle kova paikka, mutta sitä Ossi Korpela tunnista itsessään.

– Ei oikeastaan ole luopumisen tuskaa tässä tapauksessa, kun oma lapsi jatkaa. Ja siinähän saa joka aamu tulla tänne aamukahville katsomaan kuinka jonot vetää, Ossi Korpela velmuilee.