Koe uusi yle.fi

Ministeri Terho: Rahaa en nuorille lupaa, mutta harrastuspassisovellus on tulossa

Nuorten syrjäytyminen ja perheiden varattomuus ovat johtaneet kyselyiden mukaan nuorten harrastusten rajuun vähenemiseen.

nuoret
Nuoret jääkiekkoilijat kuuntelevat valmentajaa
Jääkiekko on monen nuoren harrastus.Toni Pitkänen / Yle

Eduskunnassa on herännyt huoli lasten ja nuorten syrjäytymisestä. Nuorisotutkimusseuran kyselyn mukaan syrjäytymisestä seuraa muun muassa yksinäisyyttä ja toivottomuutta.

Kansanedustaja, entinen liikuntaministeri Paavo Arhinmäki (vas.) vaati eduskunnan kyselytunnilla nuorten seuratoimintaan ja sitä kautta syrjäytymisen ehkäisyyn miljoonan lisärahoitusta. Summalla palautettaisiin edellisen hallituksen suoraan seuroille suuntaama tuki viiteen miljoonaan euroon.

– Joka kolmas perhe ilmoittaa, että lapset eivät voi osallistua harrastuksiin perheen rahahuolien takia. Ei ole oikein, että lapset eivät voi harrastaa, kun harrastusmaksut ovat niin korkeita.

Hallitus lupaa mobiilisovellusta

Kulttuuriministeri Sampo Terho (sin.) painotti, että hallitus on kehittämässä erityistä harrastustakuuta, jolla nuori voisi osallistua edes yhteen harrastukseen.

– Nuorille on tulossa harrastuspassi, jossa nuori voi applikaation avulla tutustua tai osallistua muutaman kerran varallisuudesta riippumatta johonkin harrastukseen. Lisärahoja en lupaa, Terho päätti eduskunnan kyselytunnilla.

Myös entinen työministeri Lauri Ihalainen (sd.) on huolissaan noin 70 000 nuoren syrjäytymisestä. Hän kaipaa hallitukselta pikaisesti ratkaisuja, joilla helpotetaan nuorten syrjäytymistä ja yksinäisyyttä harrastusmahdollisuuksia kehittämällä.

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) piti kysymystä tärkeänä ja viittasi myös hallituksen ajatukseen harrastustakuusta.

Myös edustaja Harry Harkimo (kok.) kyseli, mitä kuuluu hänen johtamansa työryhmän (siirryt toiseen palveluun) työlle kehittää valtion liikuntapolitiikkaa lähivuosina. Työryhmän arvion mukaan terveyttä ja parempia tuloksia voidaan saada nykyistä paremmalla ohjauksella. Myös vähävaraisten perheiden tukeen tulisi suunnata lisärahaa miljoona euroa ja hillitä harrastamisen hintalappua.

Urheilu- ja kulttuuriministeri Sampo Terho sanoi, että Harkimon alkusyksystä jättämää raporttia ei ole unohdettu. Hallitus on käynnistämässä selonteon, jossa käydään läpi liikuntapolitiikan mahdollisuudet ja rahoitus.

Juttua on muokattu 8.12. kello 12.49. Otsikosta on poistettu lainausmerkit.

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Politiikka

Niinistö panttaa yhä Nato-kantaansa – ”Jäsenyys on täysin riippuvainen olosuhteista”

Kittilä

Mikä Kittilää oikein vaivaa?

Kittilä

Terttu Utriainen Kittilän tilanteesta: "Jos vuosikausia toimitaan tällä tavalla, ulkomaailmalle sokeudutaan"

Mielenterveys

Miten jo 8-vuotiaalla voi olla mielenterveysongelmia? – Lastenpsykiatrian lähetteiden määrä jatkuvassa kasvussa