Koe uusi yle.fi

Israel iskenyt kohteisiin Gazassa – perjantaista odotetaan levotonta palestiinalaisalueilla

Israel kertoo vastaneensa torstai-iltana Gazasta tulleeseen tulitukseen.

Jerusalem
Palestiinalaiset mielenosoittajat polttivat Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kuvia.
Palestiinalaiset mielenosoittajat polttivat Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kuvia Beit Hanoussa, Gazan kaistalla 7. joulukuuta 2017. Epa-Efe/Mohammed Saber

Israelin armeija ilmoittaa hävittäjänsä ja tankkinsa iskeneen kahteen kohteeseen Gazan kaistalla.

Israelin mukaan isku oli vastaus Gazasta Israelin puolelle tulleeseen tulitukseen.

Armeija kertoi illalla, että Gazan kaistalta ammuttiin kolme rakettia Israelia kohti. Kaksi rakettia putosi lyhyen matkan jälkeen palestiinalaisalueelle ja kolmas päätyi Israelin puolelle, mutta ei aiheuttanut vahinkoa.

Israel syyttää tulituksesta Hamas-järjestöä, joka julisti uuden kansannousun alkaneeksi raivostuttuaan Yhdysvaltojen presidentin Donald Trumpin päätöksestä tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi.

Perjantaista odotetaan levotonta

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi on johtanut levottomuuksiin eri puolilla palestiinalaisalueita.

Levottomuuksia nähtiin eilen torstaina muun muassa Ramallahissa, Hebronissa, Nablusissa ja Gazassa. Britannian yleisradioyhtiö BBC:n mukaan ainakin 31 palestiinalaista on loukkaantunut mielenilmauksissa Gazan kaistalla ja eri puolilla Länsirantaa.

Palestiinalaisten Hamas-järjestö on julistanut perjantain "raivon päiväksi". Järjestö kehottaa palestiinalaisia uuteen kansannousuun eli intifadaan.

Pencen ja Abbasin tapaaminen saattaa peruuntua

Lähi-idän levottomuuksien leimahtamisen arvioidaan vaikuttavan Yhdysvaltain varapresidentin Mike Pencen ja palestiinalaisten presidentin Mahmud Abbasin tapaamiseen myöhemmin tässä kuussa.

Fatah-puolueen korkea-arvoinen jäsen on sanonut, ettei Pence ole tervetullut palestiinalaisalueille vierailunsa aikana. Presidentti Abbas itse ei ole kuitenkaan toistaiseksi kertonut julkisuuteen omista näkemyksistään.

Valkoisen talon avustaja on varoittanut, että Pencen ja Abbasin tapaamisen peruminen olisi haitallista.

Pencen on määrä matkustaa Egyptiin ja Israeliin myöhemmin tässä kuussa.

Turvallisuusneuvosto kokoontuu

YK:n turvallisuusneuvosto kokoontuu tänään hätäkokoukseen keskustelemaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin Jerusalem-päätöksestä.

Turvallisuusneuvoston kokousta vaativat Bolivia, Egypti, Ranska, Italia, Senegal, Ruotsi, Britannia ja Uruguay.

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin keskiviikkoinen päätös tunnustaa Jerusalem Israelin pääkaupungiksi on tuomittu maailmalla laajalti.

Lue myös:

Kirjeenvaihtajan analyysi: Trumpin tulenaran Jerusalem-julistuksen seuraukset punnitaan lähiviikkoina

Israelissa riemuittiin, arabimaat pöyristyivät – Trumpin Jerusalem-päätös repi hajalle Lähi-idän rauhanprosessin

Analyysi: Trump täytti vaalilupauksensa ja jätti kysymyksiä avoimeksi

Miksi Jerusalem on niin tärkeä? Viisi kysymystä pyhän kaupungin asemasta ja sen merkityksestä

Lähteet: Reuters, AFP, AP, STT

Yle.fi-etusivulla juuri nyt:

Kittilä

Mikä Kittilää oikein vaivaa?

Urheilu

LIVE: Leijonat avaa Venäjän EHT-turnauksen Prahasta

Uinti

Jenna Laukkanen ui EM-hopeaa – komea parannus Suomen ennätykseen

Työelämä

Yritys lennätti työntekijänsä viikoksi Balille

Työnteko aurinkorannoilta voi olla pian arkea, kun diginomadit murtavat työnteon tapoja