Pohjois-Pohjanmaan maanjäristyksen voimakkuus oli kolme – "Ehdottomasti harvinainen"

Vaikka suurta tuhoa aiheuttavat maanjäristykset ovat epätodennäköisiä, voi Suomessakin tapahtua rakennusvaurioita aiheuttavia järistyksiä.

maanjäristykset
Jari Kortström
Jari KortströmYle

Seismologian instituutin mukaan Limingan ja Lumijoen alueella torstain ja perjantain välisenä yönä sattuneen maanjäristyksen voimakkuus oli 3.0. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen ensitietojen perusteella voimakkuus (siirryt toiseen palveluun) olisi ollut 3.5.

Joka tapauksessa vastaavia järistyksiä (siirryt toiseen palveluun) ei satu Suomessa läheskään joka vuosi: edellinen kolmosella alkava järistys oli syyskuussa 2000, tuolloin Kuusamossa.

– En käyttäisi sanaa poikkeuksellinen, mutta harvinaisia nämä ovat ehdottomasti, kuvailee seismologi Jari Kortström.

Korströmin mukaan Perämeri on seismologisesti aktiivista aluetta, joskin isot järistykset painottuvat tyypillisesti merelle ja Ruotsin puolelle. Suomessa toinen aktiivinen alue sijaitsee Kuusamon seudulla.

Vaikka tilastoista piirtyy kuva todennäköisyyksistä, on mahdotonta sanoa etukäteen, missä ja milloin järistyksiä sattuu. Sen pystyy toteamaan melko varmasti, ettei Suomessa ole odotettavissa vakavaa tuhoa aiheuttavaa järistystä.

– Viimeöistä suuremmat ovat mahdollisia. Jos magnitudi on neljän luokkaa, voi jo tapahtua lieviä vaurioita rakennuksille, sanoo Kortström.

Seismologian instituutti rekisteröi Suomessa vuosittain tyypillisesti muutamia kymmeniä maanjäristyksiä. Havainnoista voi ilmoittaa verkosta löytyvällä lomakkeella (siirryt toiseen palveluun).