Poliisihallitus selvittää alpakka-tapahtuman siirtämistä äärikansallisen 612-tapahtuman tieltä itsenäisyyspäivänä

Töölöläisvanhempien järjestämä lastentapahtuma joutui väistämään äärikansallismielisen 612-tapahtuman tieltä pois Töölöntorilta.

poliisi
alpakoita ja soihtukulkue
Henrietta Hassinen / Yle ja Lehtikuva

Poliisihallitus aloittaa selvityksen itsenäisyyspäivänä Töölössä pidetyn lastentapahtuman siirtämistä koskeneesta päätöksestä.

Töölöläisvanhempien järjestämä lastentapahtuma joutui väistämään äärikansallismielisen 612-tapahtuman tieltä pois Töölöntorilta.

Lastentapahtuma siirtyi lopulta jalkapalloseura HJK:n stadionille poliisin kehotuksesta, jota perusteltiin turvallisuussyillä.

Poliisihallituksen mukaan selvityksen käynnistäminen on tavanomainen menettely, kun poliisihallitukselle esitetään väite tai epäily poliisin virheellisestä menettelystä.

Lastentapahtuman siirtämistä koskevan päätöksen laillisuutta pyysi selvittämään Feministisen puolueen puheenjohtaja, Helsingin kaupunginvaltuutettu Katju Aro.

Helsingin poliisilaitosta pyydetään nyt hankkimaan asiasta toimineilta virkamiehiltä selvitys toiminnastaan ja niiden perusteista. Lisäksi poliisilaitosta pyydetään antamaan menettelyn asianmukaisuudesta oma lausuntonsa.

Kun mainitut asiakirjat on saatu, Poliisihallitus antaa asiasta kirjallisen ratkaisun. Laillisuusvalvonta-asioiden keskimääräinen käsittelyaika on kuusi kuukautta.

Lue myös:

Alpakat jolkottelivat Töölössä Suomi 100 -hengessä – "Alpakat ottivat tilanteen coolisti"

Lapset ja alpakat siirtyvät juhlimaan Suomea Töölön jalkapalloareenalle

Helsingin keskusta täyttyy mielenosoittajista ja kulkueista kello 15 alkaen – Poliisi on pyytänyt virka-apua muista maakunnista