Toimittajalta: Jerusalemin palestiinalaiset lähtivät kaduille Trumpia vastaan

Palestiinalaiset eivät enää halua nähdä presidentti Donald Trumpia välittämässä rauhanneuvotteluita, kirjoittaa palestiinalaisia "raivon päivänä" tavannut Ylen Lähi-idän kirjeenvaihtaja Aishi Zidan.

Jerusalem
Mielenosoittajat kerääntyivät Damaskos-portille huutamaan iskulauseita.
Mielenosoittajat kerääntyivät Damaskos-portille huutamaan iskulauseita.Aishi Zidan / Yle

JERUSALEM Aamu valkeni Jerusalemin vanhassakaupungissa pahaenteisen hiljaisena. Kaupungilla odotettiin mielenosoituksia Yhdysvaltain presidenttiä Donald Trumpia vastaan.

Trump on suututtanut palestiinalaiset ja herättänyt laajaa kansainvälistä arvostelua tunnustamalla Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi. Siksi palestiinalaiset poliittiset johtajat olivat kehottaneet kansalaisia osoittamaan mieltään perjantaina.

Mielenosoituspäivää kutsuttiin raivon päiväksi, ja sen pelättiin kärjistyvän väkivaltaisuuksiksi israelilaisten sotilaiden ja poliisien sekä palestiinalaisten mielenosoittajien välillä. Väkivallan ja yhteenottojen päiviä on nähty Jerusalemin kaduilla paljon.

Jerusalemin vanhaankaupunkiin oli komennettu satoja ylimääräisiä israelilaisia poliiseja.
Jerusalemin vanhaankaupunkiin oli komennettu satoja ylimääräisiä israelilaisia poliiseja.Aishi Zidan / Yle

Jo varhain aamusta paikalla oli satoja raskaasti aseistautuneita poliiseja. Ennen puoltapäivää tavallisia palestiinalaisia alkoi saapua pikkuhiljaa al-Aqsan moskeijalle rukoilemaan muslimien pyhäpäivän perjantain kunniaksi.

Monet kertoivat olevansa hermostuneita, että tilanne voisi lähteä käsistä. Silti rukoilijoita oli tavallista perjantaita enemmän. Monet heistä halusivat antaa viestin, etteivät ole luopumassa Jerusalemista Trumpin julistuksista huolimatta. Jerusalem on palestiinalaisten kaupunki, moni sanoi.

Fida Abssiy
Palestiinalaisen Fida Abssiyen mielestä Jerusalem kuuluu palestiinalaisille.Aishi Zidan / Yle

–Jerusalem ei voi mitenkään olla Israelin pääkaupunki. Olemme kasvaneet koko ikämme oppien, että Jerusalem on palestiinalaisten kaupunki. Jerusalem on aina sydämissämme. Me olemme syntyneet ja kasvaneet Jerusalemissa, palestiinalainen Fida Abssiye sanoi.

Aluksi kaikki näytti sujuvan kaikista peloista huolimatta rauhallisesti. Poliisit seurasivat pienen etäisyyden päästä, kun ihmiset rukoilivat kaduilla asti. Vanhankaupungin uskonnollista ja tunteellista latausta monille uskovaisille ei voi korostaa liikaa.

Perjantairukous sai sujua rauhassa al-Aqsan moskeijalle, mutta pian sen jälkeen kahakat alkoivat.
Perjantairukous sai sujua rauhassa al-Aqsan moskeijalle, mutta pian sen jälkeen kahakat alkoivat.Aishi Zidan / Yle

Muslimit uskovat profeettansa Muhammedin nousseen täältä taivasmatkalleen. Juutalaisten pyhin paikka Itkumuuri sijaitsee vanhassakaupungissa. Kristityille vanhakaupunki on taas paikka, jossa Jeesus saarnasi, ristiinnaulittiin ja nousi ylös kuolleista.

Ei ole siis ihme, että Jerusalemin asema on ollut jo pitkään vaikeimpia kysymyksiä palestiinalaisten ja israelilaisten välillä. Sekä palestiinalaiset että israelilaiset pitävät sitä pääkaupunkinaan. Jerusalemin palestiinalaisenemmistöistä itäpuoliskoa pidetään kansainvälisen oikeuden mukaan miehitettynä alueena. Israelin kanta on, että koko Jerusalem kuuluu sille.

Kysymys on yksi maailmanpolitiikan herkimmistä – ja nyt Trump on sotkeutunut siihen.

–Jos Donald Trump päättää, että Jerusalem on israelilaisten, ei palestiinalaisten pääkaupunki, se voi johtaa meidät sotaan tai kolmanteen kansannousuun. Me emme halua niin tapahtuvan, Abssiye sanoi.

Mielenosoitukset alkavat usein perjantairukousten jälkeen. Jerusalemissa rukoukset saivat päättyä rauhallisesti. Lähdimme ihmisvirran mukana kävelemään poispäin moskeijalta. Emme päässeet kuin muutamaa korttelia pidemmälle, kun tunnelma yhtäkkiä sähköistyi.

Mellakkapoliisit alkoivat pystyttää aitojaan, kujan takaa saapui joukko palestiinalaisia mielenosoittajia. Ja aivan yhtä nopeasti mielenosoittajat ja poliisit olivat toisissaan kiinni. Niin nopeasti, että on mahdotonta sanoa, kumpi kahakan aloitti.

Sen jälkeen kahakat velloivat toistuvaa rataa. Joku mielenosoittajista saattaa töniä poliisia ja heittää pullon. Hänet otetaan kiinni kovakouraisesti.

Aishi Zidan Jerusalemissa 8.12.2017

Poliisit huutavat ja tönivät. Tunteet alkavat kuumentua, ihmiset pakkautuvat ja huutavat iskulauseita ja solvauksia. Sitten poliisi puuttuu ja hajottaa kovin ottein joukon. Ihmiset juoksevat pakoon raskaasti aseistettuja poliiseja.

Kun ensimmäisen liikkeen ikkuna rikkoutui, kauppiaat alkoivat vauhdilla sulkea liikkeitään.

Jerusalemin mielenosoitukset jatkuivat monta tuntia vanhassakaupungissa ja sen liepeillä. Jerusalemissa tilanne ei äitynyt yhtä pahaksi kuin Länsirannan ja Gazan palestiinalaisalueilla. Siellä väkivaltaisuudet kärjistyivät selvästi pahemmin. Kymmeniä ihmisiä loukkaantui ja ainakin yhden miehen kerrottiin kuolleen.

Jerusalemissa on nähty suurempia protesteja ja pahempia väkivaltaisuuksia kuin perjantaina. Muutama ihminen sanoi, että palestiinalaiset kokevat olonsa voimattomaksi, sillä kokevat, etteivät voi vaikuttaa omaan kohtaloonsa.

– Katsot ihmisiä, joiden tunteet ovat kuolleet, eräs kauppias totesi.

Daoud Abu Lebde
Mielenosoituksiin osallistunut Daoud Abu Lebde toivoi, että Jerusalemin kysymys saisi palestiinalaiset yhdistymään ja aktivoitumaan.Aishi Zidan / Yle

Jerusalemin kaduilla yksi asia oli selvä. Presidentti Donald Trumpia ei haluta enää nähdä välittämässä rauhanneuvotteluita. He kokevat Trumpin asettuneen nyt lopullisesti Israelin puolelle. Mielenosoituksiin osallistuneen Daoud Abu Lebden mielestä Trump lopetti rauhanprosessin julistuksellaan ennen kuin se oli ehtinyt edes käynnistyä uudelleen.

– Palestiinalaisille parasta on nyt vedota kansainväliseen yhteisöön ja etsiä uutta rauhanvälittäjää, hän sanoi.

Lue lisää:

Yhdysvallat: Olemme yhä uskottava välittäjä Lähi-idässä – Britannia vaatii rauhansuunnitelmaa

Tillerson: Lähetystö Jerusalemiin aikaisintaan kahden vuoden päästä

Kirjeenvaihtajan analyysi: Trumpin tulenaran Jerusalem-julistuksen seuraukset punnitaan lähiviikkoina