Kysely: Ahdistaako joulu vanhempien luona? – "Kenenkään ei tarvitse viettää joulua jonkun toisen takia"

Psykoterapeutin mukaan joulunvietto on monissa perheissä kivulias suoritus, mutta toiveista ja tarpeista keskusteleminen usein onneksi toimiva ensiapu.

joulu
Ystävät nauttivat ravintolassa viinilasilliasia takkatulen ääressä.
Joulu ei ole enää yhtä perhekeskeinen juhla, sillä yhä useampi viettää joulunsa ystävien seurassa.AOP

Monessa kodissa on kohta taas edessä se vanha ja tuttu näytelmä, kun aikuiset lapset saapuvat joulunviettoon vanhempiensa luokse.

Joulu on kuin perhesuhteiden aikakone. Sen kyydissä palataan pyhien ajaksi vuosien takaisiin tunnelmiin ja tilanteisiin. Myös oma käytös saattaa taantua muistuttamaan uhmakasta teiniä tai sellaisen kaikkitietävää vanhempaa.

Kuulostaako tutulta?

– Roolit luiskahtavat helposti siihen vanhaan kun aikuiset lapset palaavat viettämään joulua lapsuudenkotiinsa. Vanhat ympyrät toimivat kuin ennenkin. Kannattaa pohtia, mistä oma käytös johtuu ja haluaako oikeasti ottaa sen roolin, psykoterapeutti Nora Lindgren psykoterapiakeskus Vastaamosta summaa.

Moni aikuinen kokee, että joulu on pakko viettää omien tai kumppanin vanhempien luona. Että on pakko esittää taas kiltisti rooli siitä näytelmästä, jonka käsikirjoittamiseen ei ole itse saanut mahdollisuutta osallistua.

Joulusta tulee suoritus tai selviytymistarina, jossa kaikki on hyvin vasta sitten kun palaa omaan kotiinsa ja viettää joulun rippeet kuten itse tahtoo.

– Saa ja pitää olla sen verran itsekäs, että miettii, mitä haluaa itse joululta. Harva edes tietää ja menee siksi helposti mukaan muiden määrittelemään jouluun ja on tyytymätön, Lindgren sanoo ja lisää:

– Kenenkään ei tarvitse viettää joulua jonkun toisen takia.

Rutiinin rikkominen voi kannattaa

Perheterapeuttinakin toimiva Lindgren sanoo törmänneensä usein tilanteeseen, jossa joulu ja siihen liittyvä ahdistus ovat oikeastaan seurausta väärinkäsityksestä. Sekä vanhemmat että lapset saattavat virheellisesti olettaa, että toinen osapuoli odottaa toiselta jotain.

Aikuiset lapset voivat esimerkiksi ajatella iäkkäiden vanhempien pettyvän ja loukkaantuvan, jos joulua ei järjestetäkään entiseen malliin.

Voi olla, että vanhemmat luopuisivat mielellään tutusta rutiinista ja tapoja muuttamalla jokainen voisi nauttia joulusta enemmän.

Nora Lindgren, psykoterapeutti

Vanhemmat taas luulevat helposti, että jälkikasvun takia on tärkeää pitää kiinni myös niistä pölyttyneistäkin jouluperinteistä – vaikka oikeasti haluaisivat lähteä kahdestaan palmun alle joulua pakoon.

– Kaikki lähtee keskustelemisesta eli siitä, että perheessä käytäisiin kaikkien toiveet ja tarpeet läpi. Voi nimittäin ollakin, että vanhemmat luopuisivat mielellään tutusta rutiinista ja tapoja muuttamalla jokainen voisi nauttia joulusta enemmän.

On tärkeää miettiä, miten jokaiselle jäisi mahdollisimman hyvä mieli. Lindgren muistuttaakin, että jos rakennetaan yhteistä joulua, jokaisen siihen osallistuvan on tultava vastaan ja sopeuduttava.

Joulu = onnellisuuspakko?

Joulu on lasten juhla ja lasten ympärille joulu on helppo rakentaakin. Tästä syystä lapsettomat aikuiset voivat helposti kokea olevansa eräänlaisia joulun väliinputoajia.

Jos omaan elämäntilanteeseen liittyy kipua, yhteenkokoontuminen perheen kanssa saattaa tuntua stressaavalta ja jopa ahdistavalta.

Lindgren sanoo, että joulunaikana vanhempien ja muiden läheisten odotukset korostuvat. Moni miettiikin, että kelpaanko ja riitänkö tällaisena?

Kun me ihmiset emme muutenkaan pidä samoista asioista, niin eikö se ole vähän erikoista, että kaikkien oletetaan pitävän joulusta?

Nora Lindgren, psykoterapeutti

– Omat odotukset ja pettymykset tulevat jouluna ikään kuin näyttämölle. Jos ei koe itse olevan tarpeeksi hyvä ja onnistunut, miten voin olla perheen edessä sitä?

Tuttu ympäristö nostaa helposti pintaan vanhat kaunat, sisarkateuden ja kytemään jääneet pettymykset. Monet sellaiset asiat, joita on päässyt vuosia sitten pakoon omaan kotiinsa.

Psykoterapeutin mukaan lisäahdistusta voi aiheuttaa se, että kulttuurissamme jouluun liitetään niin vahvasti ajatus onnellisuudesta. Kaiken pitäisi olla hyvin, kaikkien onnellisia ja tunnelman iloinen.

– Kun me ihmiset emme muutenkaan pidä samoista asioista, niin eikö se ole vähän erikoista, että kaikkien oletetaan pitävän joulusta?

Joulu ei saa olla pelkkä suoritus

Lindgrenin mukaan olisi tärkeää, että jokaisella olisi joulussaan sellaisia asioita, joista aidosti pitää. Silloin kyseessä ei ole pelkkä suoritus. Jos tuntuu liian vaikealta jättää tuttu perhejoulu väliin, vierailua voi usein ainakin lyhentää. Kyläilyt voi myös hoitaa jonain muuna päivänä kuin aattona, jonka voi pyhittää itselleen ja omille uusille joulutraditioilleen.

– Jos joulunvietto perheen kanssa tuntuu liian vaikealta, niin onneksi on myös muita tapoja. Moni lähtee mielellään jouluksi matkoille. Se tuntuu olevan sellainen hyväksytty syy olla poissa.

Joulu on koettu vahvasti nimenomaan perhepiirissä vietettäväksi juhlaksi, mutta hiljalleen sekin on muuttumassa. Nykyään yhä useampi viettää joulun ystäväporukalla tai on niitäkin, jotka avaavat kotinsa tuntemattomille.

– Jokaisella on oikeus ja lupa valita sellainen joulu, joka on itselle mieluisa, Lindgren muistuttaa.

Stressaatko sinä joulusta vanhempien luona? Lähetä kokemuksesi osoitteeseen lena.nelskyla@yle.fi tai lomakkeella:

Osa artikkelin sisällöstä ei ole välttämättä saavutettavissa esimerkiksi ruudunlukuohjelmalla.