Kemin vasemmisto äänesti Meri-Lapin sote-yrityksen sopimuskäsittelyn pöydälle toistamiseen

Hallitus esittää valtuustoa uudelleen koolle kutsuttavaksi. Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja päättää, kutsutaanko valtuusto uudelleen koolle.

Kemi
Kemin kaupungintalo sumun läpi nähtynä
Jenna Laukkanen / Yle

Kemin kaupunginhallitus on jättänyt tänään ylimääräisessä kokouksessaan Meri-Lapin sote-yhteisyrityksen käsittelemisen pöydälle äänin 5–5. Myös viime maanantaina hallitus äänesti asian pöydälle.

Kaupunginhallitus esittää, että Kemin kaupunginvaltuusto kokoontuu ensi maanantaina päättämään uudelleen palvelusopimuksen hyväksymisestä. Valtuuston puheenjohtajan on tehtävä torstaihin mennessä päätös siitä, kutsutaanko valtuusto koolle.

Hallituksen oli muun muassa tarkoitus valtuuttaa kaupunginjohtaja Tero Nissinen allekirjoittamaan yhteisyrityksen perustamiseen liittyvät asiakirjat ja päättää myös Kemin kokousedustajista yhteisyrityksen yhtiökokoukseen ja hallitukseen sekä yhteisyrityksen osakkeiden merkinnästä ja noin 15 000 euron merkintähinnan suorittamisesta.

Kemin kaupunginvaltuusto on hyväksynyt yhteisyrityksen perustamisen kokouksessaan 13. marraskuuta ja kaupunginhallitus on jo aiemmin päättänyt panna valtuuston päätöksen toimeen.

Vasemmistoliitto on Kemissä vastustanut voimakkaasti yhteisyrityksen perustamista.

Kaupunginjohtaja ei kuitenkaan enää tarvitse asiaan hallituksen valtuutusta, vaan voi tarvittaessa valtuuston 13. marraskuuta antamalla mandaatilla allekirjoittaa sopimuksen.

Meri-Lapin neljä kuntaa ja terveyspalveluyhtiö Mehiläinen ovat perustamassa sote-yhteisyritystä palveluiden ja työpaikkojen säilyttämiseksi alueella sote- ja maakuntauudistuksessa.