Mies lupaili töitä Espanjasta ja lypsi uhreilta rahat – huijasi uskonveljiltään lähes miljoona euroa

Helluntaiseurakunnassa vaikuttanut lahtelaismies tuomittiin vankeuteen.

huijaus
Ihmisiä rannalla.
Tuomittu oli sepittänyt uhreille tarinan espanjalaisesta liikepankista nostetusta rahasalkusta.Manuel Bruque / EPA

Uskonveljiään petkuttanut iäkäs lahtelaismies on tuomittu Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa kolmen vuoden vankeuteen.

Tuomio tuli kaikkiaan seitsemästä törkeästä petoksesta vuosien 2009–2016 välillä.

Tuomittu oli pyytänyt ja saanut uhreiltaan suuria summia rahaa katteettomilla lupauksilla ulkomaisista rakennusprojekteista ja muista sijoituksista.

Osalle uhreista oli muun muassa lupailtu töitä Espanjassa olevista rakennushankkeista ja lainarahalle kahdeksan prosentin korkoa. Rahojaan lainaajat eivät kuitenkaan saaneet takaisin.

Tuomittu oli esimerkiksi sepittänyt uhreille tarinan espanjalaisesta liikepankista nostetusta rahasalkusta, joka oli joutunut Århusin poliisilaitokselle. Rahaa salkussa olisi väitteiden mukaan ollut miljoonia euroja. Tuomittu pyysi rahaa uhreiltaan saadakseen salkkuvarat itselleen.

Kun rahat oli nyhdetty, uhri vaihtui

Oikeuden mukaan tuomittu lypsi rahaa niin kauan kunnes asianomistajalla ei ollut enää mitään annettavaa. Sen jälkeen hän vaihtoi uhriaan.

Sekä tuomittu että asianomistajat toimivat helluntaiseurakunnassa. Asianomistajia petosjutussa on kymmenkunta eri puolilla maata – Lahden lisäksi Tampereella, Kaavilla, Loimaalla ja Pöytyällä.

Huijatut rahasummat vaihtelivat noin 60 000 – 250 000 euroon.

Oikeus määräsikin tuomitun yhteensä 830 000 euron suuruisiin korvauksiin asianomistajille. Lisäksi hänet tuomittiin menettämään valtiolle rikoshyötynä kaikkiaan noin 89 000 euroa.

Oikeudessa tuomittu kiisti syytteet.