Kauppiaat hämillään itärajalla – venäläisten jättiostokset jäihin bussikiellon takia

Venäläiset päättivät kieltää linja-autoliikenteen Venäjältä Suomeen Nuijamaan raja-aseman kautta. Kymmenet turistibussit jäävät tulematta Lappeenrantaan.

turistibussi
Venäläinen mies ostaa juustoa Lappeenrannan Prismassa.
Venäläiset ostavat Suomesta erityisesti elintarvikkeita ja pesuaineita. Tommi Parkkinen/Yle

Venäjä päätti viime perjantaina, että linja-autot eivät enää tästä maanantaipäivästä lähtien saa kulkea Viipurista Nuijamaalle johtavaa tietä pitkin. Tie on pääreitti Viipurista ja Pietarista Lappeenrantaan, jonne kymmenien turistilinja-autojen matkustajat ovat saapuneet päivittäin ostoksille.

Tarkkaa syytä venäläisten päätökselle ei ole tiedossa.

Lappeenrannassa esimerkiksi Prisman ja Lidlin parkkipaikalla on totuttu näkemään useita venäläisiä linja-autoja. Kaksi viikkoa sitten lauantaina parkkipaikalla oli samaan aikaan 17 itänaapurin linja-autoa. Tänään maanantaiaamuna niitä oli kaksi.

– Yleensä tähän aikaan maanantaina on 5–6 venäläistä linja-autoa, kertoo Lappeenrannan Prisman tavaratalojohtaja Risto Punkkinen.

Venäläiset ovat merkittävä lisä lappeenrantalaisille kaupoille, sillä venäläiset ostavat kerralla valtavia määriä.

– Venäläisten keskiostos on neljä kertaa suurempi kuin suomalaisten, kertoo Lappeenrannan Citymarketin kauppias Reijo Tervo.

Nyt pelkona on, että taantuman jälkeen hyvin virinnyt ostosmatkailu vähenee Lappeenrannassa.

Venäläisten matkailijoiden määrä on kasvanut tasaista vauhtia. Esimerkiksi Nuijamaan rajanylityspaikalla kirjattiin marraskuussa yli 210 000 rajanylitystä. Heistä noin 90 prosenttia on venäläisiä.

– Tilanne on varsin haasteellinen tällä hetkellä, sanoo Lappeenrannan Prisman tavaratalojohtaja Risto Punkkinen.

Lappeenrannan Citymarket
Lappeenrannan Citymarketissa venäläisten ostosmatkailijoiden osuus on merkittävä. Ville Toijonen /Yle

Erikoinen päätös

Venäläisten päätöksen tekee erikoiseksi se, että linja-autoliikenne on kielletty Venäjältä Nuijamaalle, mutta ei Nuijamaalta Venäjälle. Kielto on voimassa maaliskuun loppuun 2018.

Kiellon syynä saattavat olla onnettomuudet, joita viime vuosina on Nuijamaalta Viipuriin johtavalla tiellä sattunut. Näin epäilee Saimaan kanavavaltuutetun toimiston toimistopäällikkö Seppo Kykkänen.

– Vuokra-alueen tiellä on sattunut onnettomuuksia, joissa on ollut aika korkeat uhriluvut. Siksi tämä kohdistuu linja-autoliikenteeseen, pohtii Kykkänen.

Esimerkiksi viime maaliskuussa tiellä sattui onnettomuus, jossa Suomeen matkalla ollut venäläinen turistibussi suistui tieltä. Onnettomuudessa menehtyi kolme ihmistä. Kolme vuotta sitten samalla tiellä sattui kymmenen ihmisen hengen vaatinut onnettomuus.

Kyseinen niin sanottu Saimaan kanavan huoltotie kulkee Saimaan kanavan varrella Venäjällä, mutta Suomi on vuokrannut tien ja kanavan Venäjältä pitkäaikaisella vuokrasopimuksella. 23 kilometrin pituisen tien kunnostuksesta ja huollosta vastaavat suomalaiset. Seppo Kykkäsen mielestä tien kunnossa ei ole mitään vikaa.

– Tien pinnoite on uusittu ja kaiteet on uusittu. Tie on hoitoluokassa yksi.

Ongelmana on kuitenkin se, että tiellä ajetaan liian lujaa. Ylinopeudet ovat hyvin tavallisia, eikä venäläinen poliisi valvo nopeuksia kovin ahkerasti.

Reitti uusiksi

Viipurista lyhin reitti Lappeenrantaan on Nuijamaan raja-aseman kautta. Miljoonakaupunki Pietariin on Lappeenrannasta matkaa noin reilut 200 kilometriä eli sinne on lyhyempi matka kuin Lappeenrannasta Helsinkiin.

Toinen reitti saapua Viipurista lappeenrantaan on tulla Imatran rajanylityspaikan kautta. Se pidentää matkaa Viipurista Lappeenrantaan noin tunnin. Mahdollisesti ostosmatkailijat siirtyvätkin Lappeenrannan asemesta Imatran kauppoihin. On myös mahdollista, että turistibussit saapuvat maahan Imatran kautta ja lähtevät maasta Lappeenrannan Nuijamaan rajanylityspaikan kautta.

Nuijamaan raja-asemalta kerrottiin maanantaina puolen päivän aikoihin, että Suomeen oli saapunut puolenkymmentä venäläistä turistibussia, kun normaalisti niitä olisi ollut 15–17. Sitä miksi osa linja-autoista on maahan päässyt, ei rajalta osattu kertoa. Minibusseja sen sijaan on maahan päässyt tavanomainen määrä.

Kokonaan venäläiset turistit eivät Lappeenrannasta bussirajoituksen takia kaikkoa, sillä merkittävä osa turisteista tulee Suomeen henkilöautoilla.