Rengon kahden suden kaadosta noin vuosi: Pihakäynnit vähenivät, mutta eivät loppuneet

Riistapäällikkö Jyri Rauhala sanoo susilauman pysyneen reviirillään, mutta sudet liikkuvat alueellaan nyt eri tavalla. Pihakäynnit ovat kuitenkin jatkuneet ja viimeisin havainto tehtiin viime viikolla Rengossa.

susi
Metsästysmuseon Suden paluu -näyttelyn täytetty susi
Markku Karvonen / Yle

Vajaa vuosi sitten tammikuussa niin sanotusta Rengon susilaumasta kaadettiin kaksi sutta, joista toinen oli alle vuoden ikäinen urossusi ja toinen hiukan vanhempi uros. Riistapäällikkö Jyri Rauhala sanoo pihakäyntien määrän vähentyneen selvästi.

– Metsästyksen jälkeen Rengon kirkonkylän ympäristössä tehdyt pihahavainnot vähenivät, mutta eivät toki kokonaan loppuneet. Nyt havaintoja on tehty esimerkiksi Tammelan puolelta, toteaa Rauhala.

Rengon susilauman ydinaluetta on Rengon kirkonkylän ja Hattulan Myllykylän välinen seutu. Suden reviiri on kuitenkin suuri, ja havaintoja tehdään laajalti naapurikuntien alueella.

Metsästyksen jälkeen Rengon kirkonkylän ympäristössä tehdyt pihavainnot vähenivät, mutta eivät toki kokonaan loppuneet

Jyri Rauhala

– Havaintoja on tehty ainakin Tammelan, Lopen, Janakkalan ja Hämeenlinnan alueilta. Sudet liikkuvat nyt eri tavalla, ja liikkumisen painopiste reviiralueella on metsästyksen jälkeen hiukan muuttunut, arvioi Jyri Rauhala.

Ei toistaiseksi pentuhavaintoja

Kahden suden kaatamisen jälkeisiä vaikutuksia susilaumaan on lopullisesti vaikea arvoida.

– Tällä hetkellä lauman koko on kolme sutta ja ainakin sen voi sanoa, että tänä vuonna ei ole pystytty vahvistamaan uusia pentuja syntyneen, sanoo Jyri Rauhala.

Riistakamerakuva sudesta.
Tämä susi taltioitui riistakameraan.Hämeen poliisi

Havainnointi jatkuu kunhan maahan saadaan pysyvä lumi.

– Ensi talven ja kevään aikana päästään tekemään pidempään havaintoja. Muutaman kuukauden päästä ollaan viisaampia siinä, kuinka suuri Rengon susilauma on, toteaa riistapäällikkö Jyri Rauhala.

Sekä maastotutkimukset että dna-analyysi eli suden ulosteiden tutkiminen tuottivat Rengon lauman kohdalla tismalleen saman tuloksen.

– Dna-näytteiden keräys varmisti sen, mitä maastohavainnoilla jo tiedettiin, eli suurimmillaan susilauman koko oli vähintään kahdeksan yksilöä, sanoo Jyri Rauhala.

Mitä susi puuhaa joulun alla?

– Eiköhän ne elä sellaista suden elämää, asuvat metsässä, poikkeavat pihoissa ja syövät pääosin valkohäntäpeuroja.