Useita kauppakeskuksia havitellut rajakunta Virolahti saa mieluisan joululahjan – kesken jääneen ostoskeskuksen kivijalka ja tontti kaupaksi

Ostajaehdokkaaksi on ilmoittautunut Rajamarket-kauppaketjun omistava Sergei Ananiev.

Virolahti
Vaalimaa Shopping Centerin perustukset.
Petri Lassheikki / Yle

Kesken jääneen kauppakeskuksen kivijalalle on löytynyt ostajaehdokas Vaalimaalla Virolahdella.

Kiinteistö Oy Vaalimaantie on kiinnostunut ostamaan Vaalimaa Shopping Centerin entisellä tontilla olevan irtaimiston Kymenlaakson ulosottovirastolta. Kiinteistöyhtiön toimitusjohtaja on Rajamarket-kauppaketjun omistaja ja toimitusjohtaja Sergei Ananiev.

Ananiev on tehnyt ulosottovirastolle hyväksyttävissä olevan tarjouksen, mutta ostotarjouksen hyväksymispäätöstä ei ole vielä tehty. Ulosottovirasto odottaa vielä Virolahden kunnan omistamasta tontista tehtävän vuokra- ja osto-optiosopimuksen hyväksymistä.

Ananiev on neuvotellut Virolahden kunnan kanssa sopimuksen tontin ostamisesta. Aluksi tontista maksetaan kunnalle 79 300 euron vuotuista vuokraa. Ananiev on lisäksi sitoutunut ostamaan tontin kunnalta vuoden 2023 loppuun mennessä. Kauppasumma on noin kolme miljoonaa euroa.

Kunta edellyttää, että vuokralainen rakentaa tontille liikekeskuksen vuoden 2021 loppuun mennessä.

– Tämä on meille mieluinen joululahja, kunnanjohtaja Osmo Havuaho sanoo.

Virolahden kunnanhallitus päättää vuokra- ja osto-optiosopimuksen hyväksymisestä maanantaina. Valtuuston päätettäväksi sopimus tulee myös vielä ennen joulua.

– Haluamme mahdollistaa sen, että uusi omistaja voisi aloittaa rakennustyöt tontilla jo ensi kesänä. Hallintaoikeus siirtynee uudelle omistajalle tammikuun puolen välin tietämillä, kun päätökset saavat lainvoiman, Havuaho sanoo.

Edellinen hanke nurin

Keskeneräisen kauppakeskuksen irtaimistosta ja tontista on ollut tämän vuoden aikana neljä eri kiinnostunutta tahoa.

Vuokrattavalle tontille oltiin aiemmin rakentamassa venäläisvetoista kauppakeskusta Vaalimaa Shopping Centeriä.

Yhtiö ehti käyttää projektiin reilut kymmenen miljoonaa euroa. Se rakensi kauppakeskukselle kivijalan ja kellarin sekä maksoi esimerkiksi kunnallistekniikan rakentamisen.

Lopulta velkataakka kasvoi ylitsepääsemättömäksi. Virolahti purki vuokrasopimuksen yhtiön kanssa maksamattomien vuokrien vuoksi kesällä 2016.

Virolahdelle on kaavailtu viime vuosina peräti viittä suurta kauppakeskusta.