New Yorkin vilkkaimman bussiaseman luona yritettiin pommi-iskua – tekijä otettu kiinni

Pommin räjäyttäjä loukkaantui ja päätyi poliisin huostaan. AP:n poliisilähteiden mukaan hän oli saanut vaikutteita Isisin teoista.

New York (kaupunki)
poliisiauto ja poliiseja kadulla
EBU

New Yorkin keskikaupungilla Port Authorityn linja-autoaseman luona tapahtui maanantaina aamulla paikallista aikaa (iltapäivällä Suomen aikaa) räjähdys. Uutistoimisto AP:n mukaan räjähdys tapahtui ruuhkaisessa jalankulkutunnelissa, joka vie bussiaseman alapuolella sijaitsevalle Times Squaren metroasemalle.

Port Authorityn linja-autoasema on Yhdysvaltain vilkkain. Sen kautta kulkee päivittäin satoja tuhansia ihmisiä.

New Yorkin poliisi kertoo, että epäilty räjäyttäjä on pidätetty. Hänen kerrotaan olevan loukkaantunut. Mies oli köyttänyt ympärilleen omatekoisen putkipommin. AP:n mukaan ei ole selvää, laukaisiko hän sen käytävässä tahallaan vai tarkoitettua aiemmin.

Poliisin mukaan epäillyn räjäyttäjän lisäksi kolme muuta ihmistä sai vammoja, jotka eivät ole hengenvaarallisia. New Yorkin pormestari Bill de Blasio on kutsunut tapausta terrori-iskun yritykseksi.

27-vuotias epäilty oli muuttanut Yhdysvaltoihin Bangladeshista. AP:n poliisilähteiden mukaan hän oli saanut vaikutteita ääriliike Isisin teoista, mutta toimi todennäköisesti yksin.

Poliisi tutkii asiaa edelleen. Tapaus aiheutti laajoja häiriöitä New Yorkin bussi- ja metroliikenteeseen.

kartta
Yle Uutisgrafiikka

Lähteet: AFP, AP