Amorphiksen uudelle levylle haetaan "tuomiopäivän soundia" Paavalinkirkon uruista

Metalliyhtye Amorphiksen kosketinsoittaja Santeri Kallio löysi Helsingin Paavalinkirkon urut, kun hänet tilattiin soittamaan CMX:n musiikkia hautajaisiin. Nyt samoja urkuja kuullaan jo kolmannella Amorphis-levyllä.

Amorphis
Santeri Kallio soittamassa Paavalinkirko urkuparvella
Amorphiksen uudella levyllä kuullaan Helsingin Paavalinkirkon urkujen jylhää sointiaTero Ylioja / Yle

Amorphiksen kosketinsoittaja Santeri Kallio astelee Helsingin Paavalinkirkon urkuparvelle tottunein askelein. Urkurin penkki on käynyt tutuksi jo pidemmältä ajalta, sillä kirkkourut pauhaavat jo kahdella aikaisemmalla Amorphiksen metallilevyllä. Helsingin Vallilassa sijaitsevat Paavalinkirkon urut löytyivät vahingossa.

– Minua kerran pyydettiin soittamaan yksiin hautajaisiin CMX:ää. Kanttori oli ilmoittanut, ettei CMX ole ihan tuttua ja minua pyydettiin sitten tilalle.

Santeri Kallio Paavalinkirkon urkujen äärellä
Kallion mukaan oikeiden kirkkourkujen soittotuntuma on täysin erilainen kuin syntetisaattorissa.Tero Ylioja / Yle

Kallio on tallentanut kirkkourkujen sointia esimerkiksi Käpylän kirkossa Verenpisaran levylle, joten soitin sinällään on tuttu. Paavalinkirkon jyhkeät urut tekivät soittajaan kuitenkin välittömän vaikutuksen.

– Sitähän sitä haetaan, isoa soundia, kun lähdetään tällaisella soittimella levylle töräyttelemään. Pitää yrittää tavoitella sitä kuuluisaa tuomiopäivän soundia, eli kaikki äänikerrat auki ja mahdollisimman isoa sointua.

Kirkkourut tuovat autenttisen soittokokemuksen

Urkuosuuksien äänitykset hoituivat "yhden miehen orkesterilla". Kallio nauhoitti urkupillien pauhun stereomikrofonilla. Urkupilleistä saa ääntä tallennustarkoituksiin kiitettävästi, jolloin äänityksiin ei tule "sihinöitä ja kolinoita".

Paavalinkirkon uruissa on kolme tasoa ja jalkio. Summanapeilla äänikertoja saadaan päällekkäin, jolloin ääntä todellakin lähtee.

- Se nostaa äänenpainetta ihan mukavasti. Silloin kun ottaa tästä pillien ulkopuolelta mikeillä, niin se ei haittaa, että se tulee lujaa. Ja jylhää soundia tulee kyllä, sen voin taata, nauraa Kallio.

Siinä on stressiä, koska sitten kun soitat vaikka soolon levylle, niin se on ikuinen.

Santeri Kallio

Santeri Kallio on soittanut levyille kirkkourkuja syntetisaattorillakin. Nykyajan laitteilla äänimaailma saadaan kohtuullisen hyväksi, mutta soittotuntumaa ei tällöin korvaa mikään.

- Siinä on vissi ero, kun noita pillejä on varmaan useita satoja tuolla pillihuoneessa. Siinä on ihan omalaatuinen soundi, ja vaikuttaahan se omaan soittoon se autenttisella soittimella soittaminen. Soittotuntuma antaa oman fiiliksensä.

Santeri Kallio Paavalinkirkon urkujen takana
Tero Ylioja / Yle

Amorphiksen vielä nimeämättömälle 13. levylle Paavalinkirkon uruilla haetaan jylhyyttä ja massiivisuutta sekä tiettyä hengellisyyttäkin. Mille tahansa kappaleelle kirkkourku ei käy, sillä nopeat tilutukset kaikuvat kirkon holvikaarien jälkikaiuissa puuroksi.

– Pitää olla tilaa isoille ja pitkille soinnuille. Lisäksi tämä on mekaaninen, eli kun se pilli aukeaa, niin se pitää ennakoida. Etenkin jalkiot ovat tosi hitaita.

Yksin urkuparven hämärässä

Kallio saa korviinsa kannettavan tietokoneen luureista välimiksauksen, joten hän voi soittaa urkuosuutensa suhteellisen valmiin äänipohjan päälle rumpuja, esilyöntejä ja jopa lauluja myöten. Koskettimet ovat Kallion mukaan lisämauste, joka tekee silauksen muun soitannan päälle. Tästä syystä Kallio soittaa osuutensa usein hyvin myöhäisessä vaiheessa, jolloin urkujen sointikulut saa sopimaan esimerkiksi lopullisiin laulusovituksiin.

– Olisin minäkin voinut soittaa nämä alta pois heti alkuun, mutta silloin olisi tullut keskinkertaisempaa materiaalia.

Amoprhiksen levytysprojekti sattui tällä kertaa hyvin lähelle joulua. Kirkkourkujen soittopaikkaa etsiessä tämä tuo haasteita, sillä kirkot ovat täynnä tapahtumia. Paavalinkirkosta kuitenkin löytyi peruutusaika, ja Kallio pääsikin luukuttamaan urkusessionsa lukkojen takana yksikseen. On Kallio toki soitellut kirkon ollessa aukikin.

– Vaikka kirkko on auki, niin eihän täällä kukaan mölyä. Voihan se olla jännä kokemus kuunnella niitä isoja sointuja, kun saatan toistaa kohtia useita kertoja tai tehdä päällekkäisiä äänityksiä.

Keikoilla on kivaa, mutta taukokin kelpaa

Amorphis keikkailee ahkerasti ympäri maailmaa. Kallio laskeskelee, että yhtyeen sadoista keikoista 85 prosenttia tai ylikin tehdään jossain muualla kuin Suomessa. Esimerkiksi edellisen levyn jälkeen euroopassa tehtiin useita kiertueita, Pohjois-Amerikkaa kierrettiin kaksikin kuukautta putkeen ja Aasian kohteetkin tulivat tutuksi.

Vaikka levynteko tarjoaa taukoa matkustelusta, pitää Kallio silti levytysprosessia ilkeänä ajanjaksona.

– Se on aika raskasta työtä ja siinä on stressiä, koska sitten kun soitat vaikka soolon levylle, niin se on ikuinen. Parasta on se, kun levy on tehty, niin se on ohi etkä voi tehdä mitään. Se on kyllä vapauttava kokemus.

Pitää yrittää tavoitella sitä kuuluisaa tuomiopäivän soundia, eli kaikki äänikerrat auki ja mahdollisimman isoa sointua.

Santeri Kallio

Vaikka levytysprosessi ei esituotantoineen vie yhdeltä artistilta kuin noin kaksi viikkoa, ei Amorphiksen neljän kuukauden keikkatauko Kalliolle varsinaisesti lomailua tarkoita.

– Kauhistuttava ajatuskin tuollainen neljän kuukauden loma! Tapaninpäivänä on jo Jimsonweedin treenit, lähdemme lämmittämään HIMiä heidän jäähyväiskiertueelleen. Vaikka oman bändin keikkoja ei ole neljään kuukauteen, niin kyllä tässä silti hommaa pukkaa, hekottaa Kallio.

Samaan hengenvetoon hän kuitenkin lisää, että keikkatauko tekee hyvää, ja ehtiihän siinä samalla viettää aikaa perheenkin kanssa. Toki kevään mittaan tehdään videoita, haastatteluita ja valokuvauksia.

- Ihanaa! No vitsi vitsi, ei ole ihanaa, ne ovat ulkomusiikillisia pakotteita, nauraa Kallio. Samalla hän kuitenkin toteaa, että promoaminen on olennainen osa muusikon elämää nykypäivänä.

No, kun levy on tehty ja kuvaukset on kuvattu, voidaan keskittyä taas keikkailemiseen. Ensi vuodelle Amorphis on myynyt jo kymmeniä keikkoja ympäri maailmaa eikä se vielä edes pidä sisällään uuden levyn kiertueita. Hyvällä tuurilla keikkaelämää riittääkin sitten taas kahdeksi tai kolmeksikin vuodeksi ennen seuraavaa levytystä.

- Keikallahan on aina hauskaa! Ikävä puoli on se matkustaminen ja odottaminen ja se, että olet niin pitkiä aikoja poissa kotoa, päättää Kallio.