Koe uusi yle.fi

Tekoälyteknologian osaamiskeskus syntyy Jyväskylään – IBM ja yliopisto historiallisesti saman katon alle

Teknologiajätti IBM perustaa innovaatiohautomon ja kotiutuu ensimmäistä kertaa konkreettisesti yliopiston yhteyteen.

tekoäly
Jyväskylän yliopisto aikoo kouluttaa tuhat tekoälyn taitajaa kahdessa vuodessa.
Jyväskylän yliopisto aikoo kouluttaa tuhat tekoälyn taitajaa kahdessa vuodessa.Isto Janhunen / Yle

Jyväskylän yliopisto on tehnyt teknologiayritysten kanssa yhteistyötä jo vuosien ajan. Uudenlaisessa yhteistyössä teknologiajätti tulee kampuksen tiloihin ensimmäistä kertaa Suomessa. IBM:n innovaatiohautomossa opiskelijat, tutkijat ja yritykset pyrkivät yhdessä kehittämään läpimurtoteknologioita. Pääpaino on tekoälyssä.

IBM:llä on laaja ja monipuolinen yhteistyöverkosto ympäri maailman, mutta Jyväskylän uutta mallia kuvataan ainutlaatuiseksi.

– Teemme historiaa, kun lähdimme tällaiseen poikkitieteelliseen malliin ja kampukselle, kertoo IBM:n Suomen toimitusjohtaja Mirva Antila.

Tavoite on lisätä tekoälyn koulutusta ja kouluttaa 700 lisää eli yhteensä tuhat.

Pekka Neittaanmäki

Viimeisen vuoden aikana 300 Jyväskylän yliopiston opiskelijaa on koulutettu tekoälyteknologian hyödyntämiseen. Yhteistyö IBM:n kanssa tarkoittaa yliopistolle oman koulutuksen monipuolistumista.

– Onhan tämä mahtava ja historiallinen juttu, että globaali tekoälyteknologian huippuyhtiö tulee yliopiston kampukselle. Tavoite on lisätä tekoälyn koulutusta ja kouluttaa 700 lisää eli yhteensä tuhat vuosina 2017-2018, lupaa dekaani Pekka Neittaanmäki Jyväskylän yliopiston IT-tiedekunnasta.

Viherseinä
Naavan viherseiniä ohjataan ja valvotaan tekoälyllä.Mikko Koski / Yle

Yritykset mukaan tekoälyn hyödyntämiseen

Paikallisten yritysten odotetaan tuovan rohkeasti tarjolle oikeita haasteita, joihin lähdetään hautomossa yhdessä kehittämään ratkaisuja. Muun muassa jyväskyläläinen Naava käyttää viherseinissään puhuvaa tekoälyä. Se tehostaa viherseinän ilmanpuhdistusvaikutusta, valvoo seinän toimintaa ja avustaa tarvittaessa huoltopalvelua.

– Yritysten tuomat tapaukset tuovat todellisen arvon, kun sekoitetaan pakkaa ja saadaan poikkitieteellistä näkemystä asioihin, arvioi IBM:n Mirva Antila.

Tuomme asiantuntijoita Suomesta ja ulkomailta, jopa meidän tutkimuslaboratorioista.

Mirva Antila

Toimialoja ja yritysten kokoa ei ole rajattu mitenkään. IBM tarjoaa teknologiaa ja alustoja kehittämiselle ja ideoinnille. IBM aikoo myös tukea alustojaan käyttäviä kasvuyrityksiä kansainvälistymään.

– Lisäksi tuomme tänne meidän asiantuntijoita Suomesta ja ulkomailta, jopa meidän tutkimuslaboratorioista, lupaa Mirva Antila.

Tekoälyn odotetaan vähentävän kiihtyvällä tahdilla ihmisten rutiininomaisia töitä, mutta mitä jää ihmisille?

– Kaikki ihana! Ihmisille jää kaikki luova, kaikki se loppupäätelmien ja päätösten tekeminen, visioi Antila.