Yhdysvaltain puolustusministeriö antaa transihmisten värväytyä armeijaan – Trumpin kiellosta huolimatta

Puolustusministeriö Pentagonin mukaan uusi käytäntö tulee voimaan ensi vuoden alussa.

sukupuolivähemmistöt
Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump.Shawn Thew / EPA

Transihmiset voivat värväytyä Yhdysvaltain asevoimiin ensi vuoden alusta alkaen, Yhdysvaltain puolustusministeriö Pentagon ilmoitti maanantaina uutistoimistojen mukaan.

Aiemmin samana päivänä liittovaltion tuomari Colleen Kollar-Kotelly hylkäsi presidentti Donald Trumpin hallinnon esityksen siitä, että transihmisten pääsyä armeijaan lykättäisiin asiaa koskevan oikeuskiistan selvittelyn ajaksi.

Kiistely oikeudessa käynnistyi pian sen jälkeen, kun presidentti Trump ilmoitti kesällä, että hän aikoo kieltää transihmisiä palvelemasta armeijassa "missään muodossa". Useat asevoimissa palvelevat transihmiset nostivat kanteen Trumpia vastaan sillä perusteella, että kielto syrjii heitä.

Tämän jälkeen tuomari Kollar-Kotelly kielsi Trumpin määräyksen toimeenpanon, ja Trumpin hallinto puolestaan valitti tuomarin päätöksestä.

Transihmisten värväämistä asevoimiin alettiin alun perin valmistella jo noin puolitoista vuotta sitten, presidentti Barack Obaman kaudella.

Puolustusministeri Ashton Carter ilmoitti tuolloin, että palveluksessa jo olevat transihmiset voivat tulla kaapista saman tien, ja heitä ryhdytään myös värväämään vuoden kuluessa eli heinäkuuhun 2017 mennessä. Trumpin nimittämä puolustusministeri James Mattis lykkäsi määräaikaa puolella vuodella.

Transihmisillä syntymässä määritelty sukupuoli ja henkilön oma sukupuoli-identiteetti tai sukupuolen ilmaisu eroavat toisistaan. Transihmisiin luetaan transsukupuoliset, muunsukupuoliset ja transvestiitit.

Lisää aiheesta:

Entiset kenraalit vastustavat presidentti Trumpin päätöstä kieltää transihmisiltä armeijapalvelus

Trump: Transihmiset eivät saa palvella Yhdysvaltojen asevoimissa

Lähteet: AP, Reuters, AFP