Lumipyry muuttaa ajokelin huonoksi ja voi aiheuttaa sähkökatkoja ensi yönä

Talvisää
Traktori auraa lunta lumipyryssä.
Joonas Nieminen / Yle

Pohjois-Savoon on odotettavissa tänään tiistaina sankkaa lumisadetta. Pyryä on luvassa iltapäivästä myöhään iltayöhön saakka ja muutoin sade jatkuu keskiviikkoaamuun saakka.

Ilmatieteen laitoksen ennusteen mukaan lunta kertyy parikymmentä senttiä ja ajokeli on erittäin huono.

Lämpötila on aluksi hieman pakkasen puolella. Pohjois-Savon länsi -ja pohjoisosaan on odotettavissa yksinomaan lunta.

– Ensi yönä Pohjois-Savon itäosiin osuu vähän lämpimämpää ilmaa, joka voi nostaa lämpötilan plussan puolelle, jolloin sade voi tulla jonkin aikaa myös vetenä, kertoo IImatieteen laitoksen meteorologi Eerik Saarikalle.

Sateen muuttuminen märemmäksi voi aiheuttaa sähkökatkoja, jos lumi alkaa tarttua puiden oksiin ja taivuttaa niitä sähkölinjoille. Savon Voima seuraa tilanteen kehittymistä, mutta paljolti kaikki on kiinni siitä, miten paljon sadetta tulee siinä vaiheessa, kun sää lauhtuu plussan puolelle.

Savon Voima Verkko arvioi, että puihin kertynyt märkä lumikuorma voi aiheuttaa sähkökatkoja ainakin akselilla Pieksämäki-Varpaisjärvi-Rautavaara.

– Se on kapea vyöhyke, jolla lämpötila on nollan ja plus yhden asteen välillä. Siinä kohtaa se pahiten tarrautuu puihin, ja sitten kun pakastuu keskiviikkona, se jääkin siihen se lumi. Se on hyvin pienestä kiinni, missä olosuhteet ovat otollisimmillaan, pohtii meteorologi Eerik Saarikalle.

Uutista päivitetty kello 12:47: Lisätty Savon Voima Verkon arvio, missä sähkövikoja erityisesti voi ilmetä