Lumimyräkän seuraus: Sähköttä alle 10 000 taloutta, vain yksi kiitotie käytössä Helsinki-Vantaalla

Tykkylumi on paitsi katkaissut sähköjä myös haitannut rataliikennettä. Ajokeli jatkuu heikkona koko maassa. Lumisadealue siirtyy kohti Keski-Suomea ja Kainuuta.

Liikennesää
taskulamppu
AOP

Suomessa oli tiistai-iltana pitkin päivää jatkuneen lumimyräkän jäljiltä klo 00.30 jälkeen sähköttä alle 10 000 taloutta (siirryt toiseen palveluun) (siirryt toiseen palveluun).

Sähköttömät taloudet ovat pääasiassa Varsinais-Suomessa, Uudellamaalla ja Kymenlaaksossa. Myös Itä-Suomessa on paikoin sähkökatkoksia. Katkoksia on kymmenissä kunnissa ja 10 yhtiön jakelualueilla.

Pohjois-Karjalan Sähkö kertoi jo iltapäivällä varautuvansa sähkönjakelun häiriöihin. Yhtiön mukaan alueen puustoon on kertynyt paikoittain paljon tykkylunta. Voimakas tuuli voi kaataa puita sähkölinjoille.

Lumen tulo haitannut myös rataliikennettä

Kaukojunaliikenteessä on runsaasti myöhästymisiä eri puolilla maata sankan lumentulon takia. Myöhästymiset ovat VR:n mukaan olleet puolesta tunnista tuntiin. Pääkaupunkiseudulla rantaradan lähijunaliikenne alkaa normalisoitua sähköratavaurion jäljiltä.

Helsingistä Turkuun kulkevan rantaradan liikenne oli iltapäivällä poikki tykkylumen kaatamien puiden takia. Myös Espoossa ollut ratarikko on saatu korjatuksi.

Puu kaatui sähköradan rakenteisiin Kauniaisissa hieman ennen kello neljää. Tämän vuoksi vain toinen raide oli käytössä Leppävaara-Espoo välillä. Lähiliikenteen E-, Y- ja X-junat kulkevat VR:n mukaan jälleen normaalisti.

VR:n verkkosivuilta (siirryt toiseen palveluun) saa tietoa junaliikenteessä olevista mahdollisista muutoksista.

Helsinki-Vantaalla vain yksi kiitotie käytössä

Helsinki-Vantaalla lentoliikennettä piinanneet vaikeat sääolosuhteet olivat illalla Finavian mukaan hellittämässä. Sivutuuli kuitenkin puhalsi edelleen niin, että vain yksi kiitotie oli käytössä alkuillasta. Tavallisesti kiitoteitä on käytössä kolme.

Finavia kertoi tiistaina, että lentojen lähtöjen myöhästely jatkuu illan mittaan (siirryt toiseen palveluun). Kello 23 jälkeen suuri osa lennoista oli myöhässä, ja useita lentoja peruttu. Jotkut lennot olivat useitakin tunteja myöhässä.

Samaan aikaan Keski-Euroopan huonot sääolosuhteet ovat myöhästyttäneet saapuvia lentoja. Useita saapuvia lentoja jouduttiin perumaan tiistaina aikana.

Huono sää on vaikutti tiistaina myös Turun lentoasemalla, jossa kiitorata jouduttiin sulkemaan. Saapuvia lentoja ohjattiin varakentille ja muutama lento peruttiin aamulla.

Ajokeli oli heikko – pahimmilla alueilla satoi lunta jopa 30 senttiä

Ajokeli oli monin paikoin heikko maanteillä iltaan asti. Eteläisessä Suomessa teitä oli päivän mittaan poikki, ajokaistoja oli suljettu ja kymmeniä peltikolareita tapahtunut. Kolmostie oli ruuhkautunut ja liikenne takkusi Kehä I:lläkin vielä illalla muun muassa ramppiin jumittuneen rekan vuoksi.

Helsingin poliisi kertoi Twitterissä (siirryt toiseen palveluun) tiistaina illalla, että Helsingissä on sattunut 37 peltikolaria. Itä-Uudenmaan poliisi kertoi alkuillasta Twitterissä (siirryt toiseen palveluun), kuinka peltikolareita ja ulosajoja oli 40.

– Pahempia onnettomuuksia ei ole tullut meidän tietoomme. Koko maassa, paitsi pohjoisimmassa Lapissa, on vallinnut huono ajokeli. On ollut paljon ulosajoja, suistumisia ja rekkoja kiinni risteyksissä sekä mäissä, kertoi liikennepäivystäjä Heidi Peltomaa tieliikennekeskuksesta myöhään tiistaina.

– Pahimmilla paikoilla lunta on satanut 20–30 senttiä. Suurimmat kertymät ovat olleet siellä Kaakkois-Suomessa, Itä-Suomessa sekä Keski-Suomessa, Peltomaa lisäsi.

Myöhään illalla liikenteen tilanne oli helpottanut, ja sateet olivat liikkeellä Kainuun, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Etelä-Karjalan alueella.

Tampereen seudun joukkoliikenne kertoi tiedotteessaan tiistain aikana, että bussit saattoivat olla myöhässä haastavien olosuhteiden vuoksi. Bussien liikennöintiä voi seurata täältä (siirryt toiseen palveluun).

Onnettomuuteen joutunut bussi Takahuhdissa
Jani Aarnio / Yle

Alueella on sattunut myös useita peltikolareita.

Sisä-Suomen poliisi muistutti iltapäivällä tiedotteessaan autoilijoita varovaisuudesta tien päällä huonojen olosuhteiden vuoksi. Poliisin mukaan ajokeli oli erittäin huono Pirkanmaalla ja Keski-Suomessa. Tiet olivat liukkaita, lumisia ja pöllyävä lumi heikensi näkyvyyttä. Pelti kolisi päivän mittaan myös Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa. Itä-Suomen poliisi kertoi, että sen alueella oli kello 07-17 välillä tapahtunut kaikkiaan 25 liikenneonnettomuutta.

Poliisi muistutti autoilijoita noudattamaan kelin ja liikennetilanteen edellyttämää nopeutta. Myös etäisyys edelläajavaan on syytä olla riittävä. Huonooon ajokeliin oli varauduttu muun muassa laskemalla nopeusrajoituksia osalla pääväylistä.

Ilmatieteen laitos on varoittanut huonosta tai erittäin huonosta ajokelistä koko maassa.

Illalla vesisadetta etelässä, mutta aamuksi taas pakastuu

Lunta on tullut päivän mittaan eniten etelärannikolla, Uudeltamaalta Kymenlaaksoon ulottuvalla alueella, jossa sitä on paikoin saatu yli 20 senttiä. Voimakkaimmat lumisateet tulivat iltapäivällä, mikä hankaloitti kotiinpaluuliikennettä. Lumisade muuttuu illan mittaan eteläisessä Suomessa vetiseksi.

– Aamuun mennessä eteläisessä Suomessakin pakastuu kuitenkin uudelleen ja varsinkin jalkakäytävät ja sivutiet voivat olla liukkaita, varoittaa Ylen meteorologi Matti Huutonen.

Pirkamaalla ja Keski-Suomessa lumentulo sen sijaan jatkuu. Illansuussa voimakkaimmat lumisateet tulevat Keski-Suomessa ja Kainuussa.

Matalaipaine siirtyy keskiviikkona Suomen pohjoisosiin ja lunta kertyy Lapissa Huutosen mukaan 15 – 20 senttiä.

Helsingin taksikeskus ruuhkautui

Helsingin taksikeskus oli alkuillasta ruuhkautunut, eikä taksin tilaus onnistunut puhelimella kello 17 jälkeen.

Taksi Helsinki Oy:n toimitusjohtaja Jari Kantonen kertoi kello 18 maissa tilanteen olleen juuri aiemmin sellainen, että satakunta autoa oli vapaana, mutta puhelimella tai sovelluksella taksin tilaus ei onnistunut.

– Hetki sitten oli sata avointa tilausta, keli tekee sen, että tilauspiikki nousee niin korkeaksi ruuhka-aikaan.

– Lumisade yleensä kaksin- tai kolminkertaistaa tilausmäärät ja voi tulla tuhatkin puhelua tunnissa, Kantonen kuvailee tilannetta.

Tykkylumi voi aiheuttaa vaaratilanteita

Länsi-Uudenmaan pelastuslaitos kehottaa ihmisiä erityiseen varovaisuuteen ulkona liikkuessa ja liikenteessä painavan lumen takia.

Pelastuslaitoksen mukaan tykkylumi katkoo puita ja puiden oksia ja aiheuttaa vaaraa ulkonaliikkujille. Oksa ja siinä oleva lumikuorma aiheuttavat merkittävän terveysvaaran pudotessaan ihmisten päälle.

Myös omaisuusvahingot ovat mahdollisia. Lumesta taipuvat puut ja oksat voivat lisäksi aiheuttaa vaarallisia näköesteitä liikenteessä, pelastuslaitos varoittaa.

Juttua päivitetty klo 00.35: Lisätty tuoreempaa tietoa sähkökatkoista, lentojen tilanteesta ja tieliikenteen tilanteesta.

Lue myös:

Lumituisku leviämässä etelästä pohjoiseen – ajokeli paikoin erittäin huono