Kiina on vaarallisella tiellä kohti rahoituskriisiä – Pankkikriisi vaikuttaisi Suomeenkin

Kiina kasvattaa talouttaan velaksi. Jos maa jatkaa nykyistä talouspolitiikkaansa, myös riskit kasvavat.

Kiinan talous
Shanghai World Financial Centeriä rakennettiin 2007.
Kiinalaiset käyttävät yhä monimutkaisempia rahoitusinstrumentteja talouskasvunsa rahoittamiseen. Halvan rahan aikana tuottoa on haettu eksoottisista rahoitustuotteista velalla. Jackson Lowen / EPA

Kun vielä takavuosina ihasteltiin Kiinan talousihmettä (siirryt toiseen palveluun), viime aikoina jättiläistalous on herättänyt lähinnä huolta. Talouden tarkkailijat puhuvat jo romahduksesta (siirryt toiseen palveluun) ja kansainväliset talousjärjestöt varoittelevat, että Kiinan taloudesta on tullut riski maailman rahoitusvakaudelle (siirryt toiseen palveluun).

Kun Kiinan taloudella menee hyvin, se tukee koko maailman kasvua. Jos talous jostain syystä sakkaa, ongelmat tuntuvat kaikkialla. Kiina vastaa noin kolmannesta maailman talouskasvusta.

Näkymä Shanghaihin.
Kiina tuskin ajautuu maksukyvyttömäksi kuten Kreikka. Rahoitusmarkkinoiden ongelmat voisivat sen sijaan vaikuttaa talouskasvuun ja Kiinan sisäiseen talouskehitykseen. Yrityksille tulisi maksuvaikeuksia ja järjestelmässä piilevät muut ongelmat voisivat laukaista kriisin Suomen Pankin asiantuntijoiden mukaan.Mike Nelson / EPA

Miksi velka on Kiinalle riski?

Kiina rahoittaa talouskasvua pitkälti velalla.

– Kiinan velkavauhti on tasolla, joka on muissa maissa johtanut kriisiin, Siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen vanhempi ekonomisti Riikka Nuutilainen sanoi tiistaina Suomen Pankin seminaarissa.

Samalla maa on kasvanut isoksi pelaajaksi kansainvälisillä rahoitusmarkkinoilla.

Velkaa syntyy Kiinassa yhä enemmän virallisen rahoitusjärjestelmän ja valvonnan ulkopuolella. Maan keskuspankin mukaan varjopankkijärjestelmässä on jo yhtä paljon velkaa kuin virallisessa pankkijärjestelmässä.

Valtionyrityksillä on velasta enemmistö, 60 prosenttia. Niistä moni on niin kutsuttuja zombie-yrityksiä eli eläviä kuolleita: ne tuottavat tappiota, mutta saavat lainarahaa markkinakorkoja halvemmalla. Niitä siis pidetään keinotekoisesti hengissä. Muualla kuin Kiinassa zombiet olisivat jo kaatuneet.

Kiina on eräänlaisessa kierteessä: velka ei tehoa enää yhtä hyvin kuin aiemmin. Haluttuihin kasvuprosenttilukuihin tarvitaan vuosi vuodelta yhä enemmän velkaa.

Kiinan velanhoitokuluja lisää ja riskejä kärjistää se, että korkojen arvioidaan nousevan lähivuosina.

Hiilivoimala Kiinassa.
Kiinan ote ympäristöongelmiin on ollut tänä vuonna aiempaa tiukempi, Suomen Pankin ekonomisti Juuso Kaaresvirta arvioi tiistaina seminaarissa. Yrityksiin on tehty enemmän ympäristötarkastuksia, mistä taas on seurannut ongelmia tuotannossa. Sen vuoksi esimerkiksi teräksen hinta on maailmalla noussut.AOP

Mitä Kiinan ongelmista seuraisi Suomessa?

Jos Kiinan velkaongelma puhkeaisi rahoituskriisiksi, se leviäisi muualle, ja heikentäisi myös euroalueen kasvua. Euromaista erityisesti Saksan talous on sidoksissa Kiinaan, SP:n siirtymätalouksien tutkimuslaitoksen johtaja Iikka Korhonen sanoi. Suomen talouskasvu hyytyisi viennin vähentymisen kautta.

– Mutta erityisen paljon kärsisivät öljyntuottajat ja kaikkien muiden raaka-aineiden viejät, Korhonen arvioi.

Kun kiinalaisilla ei olisi enää rahaa ostaa, sikäläinen kysyntä tyssäisi. Kuplan puhkeaminen näkyisi maailman kauppavirtojen seisahtumisena.

Kiinalaismatkailjoiden määrä voisi kääntyä laskuun, kun viime aikoina kiinalaiset ovat auttaneet Suomen turismia kasvuun.

Myös sikäläiset investoinnit Suomeen vähenisivät. Kiinalaiset ovat suunnitelleet lisäävänsä investointeja muun muassa suomalaiseen biovoimaan ja liikennealaan.

Korot nousisivat maailman rahamarkkinoilla, kun Kiinaan liittyvät riskit kasvaisivat. Se vaikuttaisi suoraan asuntovelallisiin.

Voiko Kiina välttää kriisin?

Tilannetta helpottaa se, että Kiinan velka on kotimaista. Ulkomaisen velan osuus on vain runsaat kymmenen prosenttia. Siitäkin osa on juanmääräistä.

Kiinan keskushallinto ei myöskään ole kovin velkainen – suurin osa velasta on yrityksillä.

Kiinalla on valtavat rahavarannot, ja valtion johdolla on siellä suuremmat mahdollisuudet puuttua talouteen kuin länsimaissa.

Mitä tapahtuu, jos Kiina vääntää velkahanat kiinnit?

Vaikka Kiinalla on resurssit hillitä tilannetta, sen taloudenpitokulttuuriin liittyy ongelmia. Maata johtava kommunistinen puolue on antanut velkakuplan kasvaa, koska se haluaa pitää kansalaiset tyytyväisinä.

Jos velkaantumista aletaan hillitä, taittuu myös velalla rakennettu talouskasvu. Samalla vaarantuu kansalaisten elintaso.

Rahoituskriisi saattaa laueta pelkästään sillä, että jokin iso toimija Kiinan kiinteistömarkkinoilla tai varjopankkisektorilla ei pysty maksamaan velkojaan. Se tarttuisi muihin yrityksiin ja leviäisi myös muualle maailmaan.

Jos talous ei kasva odotetusti, monet zombie-yhtiöt saattavat kaatua.

Kertooko Kiina maailmalle totuuden?

Kiinaan liittyvät riskit ovat kuuma aihe osittain siksi, että velka on kasvanut ennätystahtia, mutta maan taloudesta ei ole täsmällistä tietoa.

Kiinalle on talouspolitiikassa olennaisinta säilyttää talouskasvu 6,5 prosentissa. Maan virallisten tilastojen mukaan talous onkin kasvanut vajaan seitsemän prosentin vauhtia jo pitkään.

– Ette varmasti löydä noin tasaista kasvua mistään... Mutta minun on todella vaikea uskoa, että tämä olisi todellinen kuvaus siitä, mitä Kiinan taloudessa tällä hetkellä tapahtuu, Suomen Pankin neuvonantaja Jouko Rautava kommentoi vuosikaudet samalla tasolla pysynyttä kasvun kuvaajaa.

Bruttokansantuotteen kannalta tärkeiden investointien kasvu on sen sijaan hidastunut "huomattavasti" eikä työllisyys ole juuri kohentunut Rautavan mukaan. Kiina saattaakin kaunistella tilastojaan näyttääkseen tavoitteidensa mukaista kasvuvauhtia.

Esimerkiksi luottoluokituksia antaa Kiinassa vain kansallinen luottoluokittaja.

– Yli 90 prosentilla yrityksistä on erinomainen luokitus, Riikka Nuutilainen kertoi. Länsimaalaisten arvioiden mukaan suuri osa kiinalaisista yrityksistä on kuitenkin tappiollisia.

Katso videot Kiinan taloudesta:

Kiina pelaa vaarallista peliä velalla

Finnkino ja Supercell ovat vasta alkua, Kiina tulee!

Lue myös:

Häät autiokaupungin laidalla – Kiina syöksyy juhlien jälkeen