Hotellit täynnä jouluna Rovaniemellä – yölle hintaa jopa yli 1200 euroa

Rovaniemen joulun matkailukaudesta on tulossa aiempaa vilkkaampi. Vaikka Rovaniemellä on nyt tuhatkunta petipaikkaa enemmän kuin vuosi sitten, lähes kaikki hotellit ja majapaikat on myyty loppuun joulun tienoilla.

matkailu
Jouluturisteja Rovaniemen lentoasemalla
Jouluturistit täyttävät jälleen Rovaniemen hotellit ja muut majoitustilat.Vesa Vaarama / Yle

Tavallista muhkeampi lumipeite takaa valkoisen joulun Rovaniemelle ja varsin iloinen joulumieli taitaa olla matkailuväellä. Turisteja nimittäin virtaa valtavia määriä eri puolilta maailmaa talven ihmemaahan.

Rovaniemelle on valmistunut noin tuhat uutta petipaikkaa vuoden aikana, muun muassa napapiirin alueelle. Tästä huolimatta hotellit on käytännössä myyty loppuun. Monilla hotellivaraussivuilla ei ole enää yhtään vapaita huoneita jouluna.

Yksittäisiä huoneita saattaa hyvällä tuurilla vielä saada, mutta hinnat ovat hurjan kysynnän takia huipussaan. Esimerkiksi viimeisestä Sky Hotellin huoneesta saa joulun aikaan maksaa 1200 euroa yöltä.

– Ryhmille tai seurueille, jotka etsivät kaikki samankaltaista majoitusta, on todella vaikea löytää sellaista, toimitusjohtaja Sanna Kärkkäinen Rovaniemen matkailumarkkinointiyhtiöstä Visit Rovaniemestä sanoo.

Vuokrattavia huoneita, asuntoja ja mökkejä on vielä vähän jäljellä Rovaniemellä jouluksi. Toki niidenkin hinta esimerkiksi Airbnb-vuokrauspalvelussa kipuaa keskimäärin lähes 500 euroon per yö.

Hinnat putoavat roimasti, kun etsii majoitusta naapurikaupungeista. Kemijärveltä ja Kemistä hotellihuone löytyy jouluksi jopa parilla sadalla eurolla per yö.

Joulusesonki venyy

Eikä Rovaniemen matkailun talvikauden huippusesonki jää vain joulukuuhun. Sesonki on venynyt takavuosien parista joulukuun viikosta jopa neljään kuukauteen.

– Majoitusmyyntiä on tehty tälle kaudelle erittäin hyvissä ajoin. Muutama hotelliyrittäjä on kertonut, että kovemman hintaluokan kautta majoitusmyyntiin on tullut käytännössä yksi kuukausi lisää, Kärkkäinen sanoo.

Kärkkäinen sanoo, että nyt tammikuusta on tullut joulukuun kaltainen kysyntäpiikki.

– Toki siihen vaikuttaa se, mihin meidän matkailulle tärkeä kiinalainen uusi vuosi asettuu. Esimerkiksi tänä talvena kiinalaisten uusi vuosi on helmikuussa ja helmikuussa on jo nyt aika täyttä. Helmikuu on vielä israelilaisten kovaa myyntikautta, Kärkkäinen toteaa.

KORJATTU: Viimeisessä kappaleessa kohta "tänä vuonna kiinalaisten uusi vuosi on helmikuussa" oikeaan muotoon "tänä talvena kiinalaisten uusi vuosi on helmikuussa"