Jaana Koponen kertoi hädästään, tuntemattomat pelastivat kylmältä talvelta: "En ole kokenut mitään tällaista"

Juttumme kajaanilaisesta Koposen perheestä herätti ihmisten auttamisinnon. Halot riittävät talon lämmittämiseen nyt lahjoitusten ansiosta ainakin sydäntalven ajaksi.

perheet
Jaana Koponen
Perheensä vastoinkäymisistä kertonut Jaana Koponen sai tuntemattomilta lahjoituksena polttopuita. Nyt lämpöä riittää sydäntalven ajaksi.Niko Mannonen / Yle

KajaaniJaana Koposelle on lapsuudesta asti sanottu, ettei ongelmien piilottaminen ole ratkaisu. Sitä hän ei kuitenkaan osannut aavistaa, miten suuri merkitys oman tarinan kertomisella voi olla.

Kerroimme marraskuussa julkaistussa jutussamme Koposen perheestä, jonka tasapainoinen arki muuttui avioeron myötä lapsen huostaanoton sekä talous- ja terveysongelmien sävyttämäksi piinaksi ja unettomiksi öiksi. Jutun jälkeen alkoi välittömästi tapahtua.

Vielä kuukausi sitten talon pihapiirissä sijaitsevan halkovaraston puut riittivät muutamaan pesälliseen. Nyt niillä pitää puulämmitteisen talon huoneet lämpöisinä ainakin muutaman kuukauden ajan.

– Olen saanut 12 kuutiota puita. Niillä pärjätään kaksi tai kolme kuukautta, Koponen iloitsee.

Halkoja vajassa
Vielä kuukausi sitten varastossa oli puita vain noin viisi sylillistä.Niko Mannonen / Yle

Ventovieraat ovat lähettäneet myös ruoka-avustuksia.

Perheenäiti on silmin nähden helpottunut.

– Olen häkeltynyt. En ole kokenut mitään tällaista aiemmin, hän kertoo.

Täysin tuntemattomien hyvyys on ollut iso apu arjessa, mutta ollut myös tekemässä perheelle onnellista joulua.

Aiemmin koditon, nykyisin auttaja

Kajaanilaisen yksinhuoltajan hätä kosketti Espoon Nuuksiossa saakka. Vesa Papinaho ei jutun luettuaan aikaillut. Hän perusti Facebookiin Jaana Koposen tukiryhmän, jonka avulla hän on välittänyt avuntarjouksia Koposelle ja ollut koordinoimassa lahjoituksia.

Ei ole itsestäänselvyys, että mies on auttamassa muita. Vielä vuonna 2004 Papinahon kotina toimivat Helsingin kadut ja yökahvilat.

– Minulla oli aika pitkä jakso, jolloin kiertelin paikasta paikkaan. Viitisen vuotta sitä tuli tehtyä. Olen kiertänyt kaikki Helsingin asuntolat, hän kirjoittaa Facebookin välityksellä.

– Traagisia tarinoita on liikaa, mies jatkaa.

Mies kertoo aistineensa Koposessa ihailtavaa herkkyyttä ja suoraa sydämellisyyttä.

– Olen aiemmin lukenut perheistä, jotka ovat luopuneet vaikeuksien keskellä toivosta ja ratkaisseet asiat väärällä tavalla. En halua kuulla sellaisia uutisia, joten perheen kokonaistilanne sai minut toimimaan, Papinaho kertoo.

Polttopuita
Halkojen lisäksi Koposen perhe on saanut arkeensa viimeisen kuukauden aikana muutakin hyvää.Niko Mannonen / Yle

Vaikeasta tilanteesta nouseminen vaatii parhaimmillaan vain yhden kädenojennuksen. Papinaholle se tarkoitti Jania.

– Ihmisten pitäisi löytää ystäviä ja se keskeinen rakkaus. Se on asia, joka kantaa, hän sanoo.

Tehdastyöläisperheen nuorimman pojan auttamishalu on peräisin lapsuudesta: Kotona autettiin aina naapuria, kun tarve sitä vaati.

– Jaanaa lähdin auttamaan samalta pohjalta. Minulla ei ole sydäntä jättää ihmistä hätään. Uskon rakkauteen, Papinaho tiivistää.

Papinahon mukaan avun saamisessa on iso ongelma.

– Avusta ei aina saa tietoa. Pitää olla itse aktiivinen, hän sanoo.

Poika pääsi itsenäistymisasuntoon

Viimeinen kuukausi on myös osoittanut, että perheen elämä voi muuttua nopeasti. Nyt muutos on kerrankin ollut toivotunlainen.

Isoin ilonaihe on se, ettei Koponen ole enää pelkästään äiti. Hänestä on tullut kahden pienen tytön isoäiti.

– Mummu, nainen makustelee ja heläyttää makean naurun.

– Kaipa tähän uuteen nimeen joskus tottuu, hän jatkaa.

Aina ei tarvitse hakea niitä suuria ilonaiheita. Pienetkin ovat riittäviä.

Jaana Koponen

Koponen iloitsee siitä, että kaksostytöt sekä vanhemmat ovat kunnossa. Hän pääsi tapaamaan pikkuiset ensimmäistä kertaa itsenäisyyspäivänä.

– Oli ihanaa, kun pääsin nuuskuttamaan vauvoja ja vaihtamaan vaippa. Kunnon kakkalinkoja, mutta ihania!

Myös Koposen huostaanotetun pojan tilanne on parempi kuin aikaisemmin. Hän on päässyt nyt itsenäistymisasuntoon, jossa perhekodin työntekijät antavat tukensa arkisiin askareisiin. 16-vuotias nuori mies pääsee kuitenkin kokeilemaan nyt omia siipiään.

– Toki minulla on äitinä aina huoli poikani pärjäämisestä, mutta toisaalta on ihanaa, että hän pääsee harjoittelemaan yksin asumista. Se olisi kuitenkin ollut jossain vaiheessa edessä. Tiedän, ettei häntä jätetä oman onnensa nojaan.

Koponen on saanut kaivattua hoitoa diabetekseensa. Uusi lääkitys on alkanut tepsiä.

Jouluruokaa ja lahjoja lapsille

Pihapolku on jälleen täynnä lunta, vaikka Koponen on tehnyt aamulla lumityöt jo kertaalleen. Ovikello päästää iloisen piippauksen. Paristot on vaihdettu sitten viime kerran. Sisällä talossa on lämmintä, koska lämpökattilassa hehkuvat liekit.

Korkealta keittiötason päältä pilkistää joulupaketti, joka on osoitettu sisaruskatraan nuorimmaiselle.

– Siellä on Ryhmä Hau -lelu, jonka naapuri toi, äiti uskaltaa paljastaa, sillä lahjan saaja on vielä tunnin verran päiväkodissa.

Nainen laittaa halkoja uuniin
Koposen perheen talon ja veden pitää lämpimänä alakerran lämpökattila.Niko Mannonen / Yle

Koposten rintamiestalossa on luvassa tavallinen sukujoulu, jossa tärkeintä on yhdessäolo.

Osa lahjoituksista kohdistetaan joulunviettoon, ruokaan ja lasten lahjoihin, mutta tärkeimpänä tulee tavallisen arjen turvaaminen: ruoka ja lämpimät vaatteet.

Pienten rahallisten lahjoitusten lisäksi tarjottu apu on ollut hyvin konkreettista, ruokatarpeita ja pieniä palveluksia. Se, jos jokin, on ilahduttanut.

– Yksi ilmoittautui kaatamaan ensi kesänä pihapiirimme korkeat kuuset, Koponen kertoi osoittaessaan monen metrin korkeuteen kohoavia puita.

Pienetkin ilonaiheet riittävät

Koponen sanoo olevansa iloinen siitä, että uskaltautui jakamaan kokemuksensa, vaikka avautuminen ei tuntunut aluksi helpolta.

– Olen saanut positiivista palautetta siitä, että uskalsin avata suuni, kertoa näistä ongelmista ja vaikeuksista. Se on tuonut hyvän mielen, hän sanoo.

Yksi ilmoittautui kaatamaan ensi kesänä pihapiirimme korkeat kuuset.

Jaana Koponen

Moni Koposeen yhteyttä ottanut on samaistunut naisen kokemuksiin. Osa on taas sanonut tarinan avanneen silmät näkemään sen, miten paljon hyvää omassa elämässä ja arjessa lopulta on, vaikka välillä aika sekä jaksaminen ovat kortilla.

– Aina ei tarvitse hakea niitä suuria ilonaiheita. Pienetkin ovat riittäviä. Tyydyn siihen mitä saan, en kurkottele kuuta taivaalta, hän muistuttaa.

Tuntemattomien yhteydenotot ovat tuoneet mukanaan uuden tärkeän ystävyyssuhteen. Viestejä on vaihdettu paljon.

Haaveissa olevaan tavalliseen arkeen on vielä matkaa, mutta Koponen on toiveikas: ehkä jonakin päivänä elämään ilmestyy myös se lapsirakas remppareiska-autonkorjaaja.