1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. tulipalot

Pelastuslaitos sai teollisuushallin tulipalon hallintaansa Tampereen Ruskossa – rakennuksesta pelastettiin koira

Pirkanmaan pelastuslaitos sammutti keskiviikkona tuntien ajan ison teollisuushallin paloa Ruskossa. 1 400 neliön hallissa ovat toimineet mm. automaalaamo ja veneveistämö.

Yle Uutiset Pirkanmaa: Tampereen Ruskossa teollisuus-hallin tulipalo
Yle Uutiset Pirkanmaa: Tampereen Ruskossa teollisuus-hallin tulipalo

Pirkanmaan pelastuslaitos sai Tampereen Ruskossa syttyneen teollisuushallin tulipalon hallintaansa. Pelastuslaitos teki palopaikalla jälkiraivausta iltayhdeksään asti.

Tulipalo ei aiheuttanut henkilövahinkoja, mutta palosta pelastettiin yksi koira.

Pelastuslaitos sai hälytyksen rakennuspalosta puoli viiden aikaan iltapäivällä. Palopaikka sijaitsee Keskiruskonkatu 6:ssa.

Keskiruskonkadun palosta muodostuu paljon savua. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Palo oli automaalaamon ja -korjaamon hallissa, jossa toimii myös veneveistämö. Teollisuushallissa on kuusi osastoa, joista kaksi kärsi palo- ja savuvahinkoja.

Paikalla oli lukuisia pelastuslaitoksen yksiköitä; 7 säiliöautoa, 8 sammutusautoa ja 3 nosturiautoa. Paloa sammuttamassa oli nelisenkymmentä pelastajaa.

Kuva: Yle

Päivystävä palopäällikkö Jari Veija kertoi aiemmin, että sammutustyöt ovat haastavia, sillä rakennus on iso, noin 1 400 neliötä, ja palo ehti levitä kattorakenteisiin.

Ilmoitus tulipalosta tuli sivulliselta, ja pelastuslaitos joutui murtautumaan halliin. Syttymiskohdasta tai -syystä ei ole tällä hetkellä tietoa.

Palosta aiheutui paljon savua. Palomestarin mukaan haitta rajautui kuitenkin Ruskon alueelle, jossa on pääasiassa teollisuusyrityksiä.

Palopaikalla käytiin vielä yöllä sammuttamassa yksi palonalku.

Teollisuushallin palo on haastava sammutettava. Halli on iso ja liekit ovat levinneet kattorakenteisiin. Kuva: Marjut Suomi / Yle

Juttua päivitetty useaan otteseen.