THL: Influenssaepidemia ei ole vielä iskenyt Suomessa – tilanne voi muuttua jo ensi viikolla

THL:n ylilääkärin mukaan eri puolilla maata on ollut jo pieniä epidemiaryppäitä, jotka on saatu hoidettua.

influenssa
nainen niistää
AOP

Influenssaepidemia ei ole vielä alkanut Suomessa, mutta tilanne voi muuttua jo ensi viikolla, kerrotaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta.

– Olemme tartuntatautirekisterin mukaan havainneet, että tapaukset ovat lisääntyneet, mutta vielä ei voida puhua, että epidemiakynnystä olisi ylitetty. Epidemia on käynnistymässä, sanoo THL:n erityisasiantuntija Niina Ikonen.

– Tilanne elää koko ajan, influenssa ei ole ennustettavissa.

Ikosen mukaan näyttää siltä, epidemiakausi alkaa nyt myöhemmin, kuin viime kaudella. Myös epidemiahuippu sijoittuu myöhäisemmälle ajalle. Useimmiten epidemia käynnistyy joulu-tammikuun vaihteessa.

Ryppäitä havaittu

THL:n ylilääkäri Hanna Nohynek kertoo, että Suomessa on jo havaittu pieniä epidemiaryppäitä

– Eri puolilla maata on ollut pieniä epidemiaryppäitä osastoilla, jotka on saatu sammutettua. Niistäkään ei ole lähtenyt käyntiin maanlaajuista epidemiaa.

Nohynek muistuttaa, että vieläkään ei ole liian myöhäistä ottaa influenssarokotetta.

– Rokotteen voi ottaa kauden aikana, vaikka epidemia olisikin päällä. Mutta siinä vaiheessa pitää muistaa, että suojan muodostumiseen menee noin pari viikkoa.

– THL toivoisi, että rokotteita otettaisiin vielä kun niitä on.

THL suosittelee influenssarokotetta muun muassa raskaana oleville naisille, 65 vuotta täyttäneille, 6–35 kuukauden ikäisille lapsille ja sairautensa ja hoitonsa puolesta riskiryhmään kuuluville ihmisille.

Lue lisää: 10 tärkeää kysymystä influenssasta: Milloin influenssa saapuu, miten siltä suojaudutaan ja mitä sivuoireita rokotuksesta voi tulla?