Keskenkasvuiset kukat voivat tuottaa pettymyksen – Näin ajoitat joulun kukkaloiston

Pienimmät taimet eivät enää ehdi kukkaan joulun pyhiksi.

Joulukukat
Hyasintti
Hyasintin taimi kehittyy lämpimässä nopeasti komeaksi kukaksi.Yle

Osa joulukukista myydään kuluttajalle jo kasvunsa alkuvaiheessa. Erityisesti amaryllis ja hyasintti löytyvät kauppojen hyllyiltä jo silloin, kun sipulista nousee vain muutama lehti tai pieni kukan alku.

Pikkuruisia joulukukkia saa edullisesti, mutta ostajalta vaaditaan jonkin verran puutarhurin taitoja, että kukkaloisto olisi parhaimmillaan joulun aikaan.

Hintakilpailu pakottaa kukkavauvat maailmalle

Keskenkasvuisten joulukukkien kauppaamiseen on useita syitä, eikä raha ole niistä pienin.

Kuljetuskustannukset pysyvät alhaisempina, kun kukat saadaan maailmalle mahdollisimman pienikokoisina. Kasvit myös kärsivät vaurioita sitä vähemmän, mitä pienempinä ne kuljetetaan.

– Asiakas tyytyy huonoon laatuun, jos ostaa tämmöisen hyvin raa'an joulukukan. Erityisesti marketeissa taimet myydään liian pieninä, harmittelee puutarhakeskus Viherlandian tuotantopäällikkö Jyrki Tahvonen Jyväskylästä.

Kaikki kuluttajat ei ole samaa mieltä. Osa nauttii taimien kasvun seuraamisesta ja hankkii siksi joulukukat jo hyvissä ajoin varttumaan.

– Esimerkiksi ritarinkukka kasvaa todella nopeasti ja joka päivä voi omin silmin nähdä sen kasvun ihmeen, kehuu Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jyrki Jalkanen.

Hinta ohjaa myös kuluttajia. Toiset arvostavat pienten kukkien edullisuutta ja ovat valmiita tekemään osan puutarhurin töistä itse.

Amarylliksen taimia
Kasvunsa alkuvaiheessa oleva amaryllis ei enää ehdi jouluksi kukkaan.Yle

Jouluksi kukkaan, vai juhannukseksi?

Pettymyksiä syntyy lähinnä silloin, kun pieni joulukukan nysä hankitaan liian myöhään, eikä se ehdi avautua juhlaan mennessä.

Hyasintti tarvitsee viikon verran aikaa kasvaakseen pikku taimesta kukkivaksi. Nuppuvaiheessa oleva hyasintti aukeaa lämpimässä huoneilmassa parissa päivässä.

Amaryllistä täytyy hoivata kauemmin. Vasta kasvunsa alussa oleva ritarinkukka olisi täytynyt hankkia kotiin jo viikkoja sitten, että sen kukoistus ajoittuisi joulun pyhiin. Valmiiksi nupullaan olevat kukat ehtivät vielä aukeamaan ennen aattoa.

Asiakas tyytyy huonoon laatuun, jos ostaa tämmöisen hyvin raa'an joulukukan

Jyrki Tahvonen, Viherlandia, Jyväskylä

Kotikasvattajan yleisin ongelma on se, että amaryllis venähtää liian pitkäksi. Kukinta ei silloin ole kaunein mahdollinen ja varsi saattaa jopa katketa kukan painosta.

– Kotioloissa ei tahdo riittää lämpö eikä valo kohtuullisen matalaksi jäävän amarylliksen kasvattamiseen. Meillä se saa lisävaloa ja on 26 asteen lämmössä nuppuvaiheeseen saakka, Viherlandian Jyrki Tahvonen kuvailee.

Juoposta joulukukasta kasvaa hontelo hujoppi

Liika kasteleminen on yleisin virhe suosituimpien joulukukkiemme hoidossa. Juottaminen ei edistä kukkimista, mutta saa kukan kasvattamaan vartta.

– Kun sormenpäähän jää multaa kiinni, niin silloin on hyasintille hyvä kosteus, Tahvonen vinkkaa.

Amarylliksen kanssa kastelun uskaltaa unohtaa lähes kokonaan.

– Siellä sipulissa on jo kaikki, mitä kasvi tarvitsee. Vettä voi lorauttaa silloin tällöin hyvin maltillisesti, Kauppapuutarhaliiton toiminnanjohtaja Jalkanen ohjeistaa.

Myös joulutähti on niukan kastelun ystävä. Sen ainoa vihollinen on kylmyys. Joulutähti paleltuu helposti vetoisissa paikoissa tai matkalla kaupasta kotiin.

Joulutähti
Harva tietää, että joulutähden varsinainen kukinto ovat pienet pampulat värikkäiden lehtien keskellä.Yle

Ajoittamisen taito on puutarhurin ammattisalaisuus

Sesonkikukkien ajoittaminen on osa puutarhureiden ammattitaitoa. Mitkään joulukukistamme eivät ole luonnollisesti loistossaan tähän aikaan vuodesta, vaan niiden kasvua ja kukintaa ohjaillaan säätelemällä valon ja lämpötilan määrää kasvatuksen aikana. Rutiini auttaa onnistumisessa, mutta kukkia pitää myös kuunnella:

– Joka vuosi kun tehdään jotain, niin pitää miettiä mitä tapahtui nyt ja mistä se johtui. Siitä syntyy laatu, Tahvonen kertaa.

Välillä ajoittaminen menee pieleen ja väärään aikaan kukkineita kukkia joudutaan heittämään roskiin. Joskus puutarhurin virhe saattaa jäädä asiakkaalta huomaamattakin. Harva tunnistaa ylikukkineen joulutähden.

– Kuluttaja ei välttämättä edes tiedä, mikä se joulutähden kukka on. Kun joulutähti ylikukkii, se pudottaa ne pienet nuput pois sieltä keskeltä, Tahvonen kuvailee.

Trendihaukan kukka on ankea ja askeettinen

Noin 80 prosenttia suomalaisista kotitalouksista hankkii jouluna kukkia itselleen ja joulutervehdyksiin. Suosituimmat lajikkeet pysyvät vuodesta toiseen samoina. Joulutähti, hyasintti ja ritarinkukka komeilevat vuodesta toiseen myyntitilastojen kärjessä.

Muotia seuraava ostaja valitsee valkoisen joulukukan, mutta sosiaalista mediaa ja alan julkaisuja seuraavien trendihaukkojen kukkavalinta saattaa yllättää:

– Mitä mitättömämmän näköinen havukasvi koristeltuna tai ilmankin koristeita. Se on yksityiskohtana muodikas, kuvailee Jyväskylän Viherlandian tuoteryhmävastaava Janne Reijonen.

– Mutta eihän trendi tarkoita sitä, että suurin osa ihmisistä sitä hakee kaupoista. Trendi voi olla jopa vähemmistön valinta, Reijonen jatkaa.

Kummituspuu eli corocia
Corocia eli Kummituspuu on trendikäs töröttäjä.Yle