Poliisit veivät keskisormea näyttäneen miehen putkaan ja pahoinpitelivät – hovioikeus tuomitsi poliisit sakkoihin

Pohjois-Savon käräjäoikeus vapautti poliisit aiemmin syytteistä.

poliisi
Poliisinmerkki virkapaidassa ja taustalla useita putkanovia.
Heikki Rönty / Yle

Kaksi kuopiolaista poliisia on tuomittu Itä-Suomen hovioikeudessa sakkoihin ja korvauksiin.

Hovioikeus katsoo päätöksessään, että poliisit olivat vieneet keskisormea Kuopion keskustassa keväällä 2014 näyttäneen humalaisen miehen perusteettomasti putkaan ja lisäksi pahoinpidelleet miestä. Mieheltä meni lonkka sijoiltaan.

Hovioikeus tuomitsi poliisit pahoinpitelystä, vapaudenriistosta ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Hovioikeus tuomitsi toiselle polisiille sakkoa 2 700 euroa. Toinen poliisi sai puolestaan sakkoa 1 700 euroa.

Poliisit joutuvat yhteisvastuullisesti maksamaan sakkojen lisäksi putkaan viedylle miehelle 5 500 euroa korvaukseksi kivusta ja särystä sekä muusta tilapäisestä haitasta ja henkisestä kärsimyksestä.

Lisäksi oikeudenkäyntikulut ja muut pienemmät korvaukset ovat yhteensä noin 17 000 euroa. Pohjois-Savon käräjäoikeus vapautti omassa ratkaisussaan viime tammikuussa poliisit syytteistä.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Helsingin Sanomat. (siirryt toiseen palveluun)