Carl Haglund Etlan ja Evan johtoon

Haglund seuraa väistyvää puheenjohtajaa Jorma Ollilaa. Entinen RKP:n puheenjohtaja korostaa uuden tehtävänsä yhteiskunnallista ja keskustelevaa roolia.

taloustutkimuslaitokset
Carl Haglund
Carl Haglund.Lauri Hannus / Etla

Elinkeinoelämän tutkimuslaitoksen Etlan ja Elinkeinoelämän valtuuskunnan Evan hallituksen uudeksi puheenjohtajaksi nousee energiayhtiö Sunshine Kaidin varatoimitusjohtaja Carl Haglund, 38.

Aiemmin Haglund on toiminut politiikassa mm. RKP:n puheenjohtajana (2012-2016), puolustusministerinä (2012-2015) sekä Euroopan parlamentin jäsenenä (2009-2012).

Haglund valittiin tehtävään Jorma Ollilan tilalle. Ollila, 67, jättää tehtävänsä johdettuaan Etlan ja Evan hallituksia yli 12 vuoden ajan.

Haglund on nykyään energiakonserni Sunshine Kaidin varatoimitusjohtaja vastuualueenaan Eurooppa sekä investointistrategia. Haglund toimii myös Kaidin Suomen tytäryhtiön toimitusjohtajana. Haglund toimii muun muassa eQ Oyj:n, Paf Groupin sekä 9Lives Oy:n hallituksessa. Lisäksi hän on Suomalais-ruotsalaisen kauppakamarin hallituksen jäsen. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.

Etlan tiedotteen mukaan Haglund ottaa tehtävän vastaan motivoituneena.

– Etlalla ja Evalla on merkittävä yhteiskunnallinen rooli. Laadukkaalla taloudellisella tutkimuksella ja analyysillä luodaan pohjaa yhteiskunnalliselle keskustelulle. Hyvinvointiyhteiskunnan kehittäminen edellyttää syvällistä ymmärrystä talouden rakenteista ja kehityksestä. Tässä Etla ja EVA ovat keskeisiä toimijoita ja on ilo tulla mukaan tähän toimintaan, Haglund sanoo.

Etlan ja Evan kannatusyhdistykset päättivät torstaina lisäksi vahvistaa jäsenpohjaansa ja valita samalla kannatusyhdistysten hallituksiin uusia nimiä. Etlan ja Evan jäsenpohja laajenee, kun nykyisten TT-säätiön ja Elinkeinoelämän keskusliiton lisäksi myös Finanssiala ry., Kaupan Liitto sekä Teknologiateollisuus ry. liittyvät jäseniksi.

Etlan/Evan kannatusyhdistysten hallituksissa jatkavat Timo Ahopelto, Bengt Holmström, Satu Huber, Kari Jordan, Matti Kähkönen, Veli-Matti Mattila, Leena Mörttinen ja Björn Wahlroos. Uutena hallitukseen valittiin Orionin toimitusjohtaja Timo Lappalainen.