Ruotsin poliisi tutkii epäiltyä ampumista Tukholman-laivalla

Loukkaantunut henkilö vietiin sairaalaan ambulanssihelikopterilla. Välikohtaus tapahtui hytissä.

onnettomuudet
Havainnekuva, jossa erottuu Viking Graceen asennetteva roottoripurje.
Onnettomuus sattui Viking Gracen Turusta Tukholmaan matkanneella aluksella.Norsepower

Risteilyalus Viking Gracelta kuljetettiin ambulanssihelikopterilla ihminen sairaalaan perjantain vastaisena yönä, kertoo Ruotsin yleisradioyhtiö SVT (siirryt toiseen palveluun).

Tukholman poliisi on vahvistanut tiedon hoitoon kuljetetusta ihmisestä, mutta loukkaantuneen vammojen vakavuudesta ei ole tietoa. Ruotsin merenkulkuviraston mukaan (siirryt toiseen palveluun) matkustaja oli loukkaantunut vakavasti.

Poliisi tutkii tapausta alustavasti murhan yrityksenä. SVT:n mukaan poliisi sai kolmen maissa Suomen aikaa hälytyksen, joka koski ampumahaavoja.

STT kertoo, että Viking Linen tiedotusjohtajan Johanna Boijer-Svahnströmin mukaan epäilty tapaus sattui hytissä, jossa olleet olivat toisilleen entuudesta tuttuja. Tapauksesta ei hänen mukaansa ollut vaaraa laivan muille matkustajille.

SVT:n tietojen mukaan kaksi henkilöä noudettiin aamulla kuulusteluihin, mutta on epäselvää, onko heillä osuutta tapahtuneeseen.

Laiva oli matkalla Turusta kohti Tukholmaa.

Täydennetty uusia tietoja kello 14.00.

Lähteet: STT, Yle