Joulu tuntui joululta sota-aikanakin

Sota-ajan joulut olivat niukkoja, mutta perinteitä pyrittiin vaalimaan silloinkin. Suoma Oksalampi oli 8-vuotias koululainen talvisodan syttyessä. Talvisotajouluna hänet lähetettiin pommituksia pakoon sukulaisten hoiviin.

talvisota
Suoma Oksalampi oli 8-vuotias koululainen talvisodan syttyessä.
Suoma Oksalampi oli 8-vuotias koululainen talvisodan syttyessä.Pauliina Jaakkola / Yle

Suoma Oksalampi, 86, on viettänyt kaikki joulunsa omassa kodissaan Seinäjoen Kapernaumissa lapsuudestaan lähtien.

– Tässä kamarissa olen syntynyt ja tässä viettänyt kaikki joulut. Niin, tai kaikki paitsi yhden. Silloin, kun oli talvisota.

Suoma Oksalampi muistelee, että yhtenä sotajouluna hänet lähetettiin veljensä kanssa enon ja tädin luo naapuripitäjään, koska propagandaradiossa oli kerrottu Seinäjokea uhkaavasta pommituksesta.

– Se oli varmaan se talvisotajoulu. Sittenhän niitä sotajouluja olikin neljä vielä peräkkäin, hän huokaa.

"Enemmän minä olen nyt itkenyt"

Suoma Oksalampi oli toisella luokalla koulussa, kun sota syttyi. Hän muistaa yhä hyvin koulupäivän 30. marraskuuta 1939, kun opettaja poistui hetkeksi ja palasi sitten välittämään tiedon – sota oli syttynyt. Sitä oli osattu odottaa.

Suoman mukaan lapsetkin tiesivät, mitä tarkoitti vähän aiemmin tapahtunut liikekannallepano. Iltaisin nukkumaan mennessä mielessä häivähti, että onkohan sota syttynyt, kun aamulla herää.

Ei se sellaista itkemistä ollut. Huoli oli kaikilla sama. Enemmän minä olen itkenyt nyt, sitä aikaa muistellessa.

Suoma Oksalampi

Suoma muistelee, että sodasta puhuttiin avoimesti, eikä lapsilta salattu ikäviäkään asioita. Putkiradiota kuunneltiin vanhempien kanssa yhdessä. Kaikilla oli yhteinen huoli, kun rintamalle joutui monelta joku perheenjäsenistä; isä, veli tai lapsi. Siitä huolimatta arki jatkoi uriaan kotirintamalla, vaikkei kouluun sotatalvena enää palattukaan.

– Talvisotatalvenakin hiihdettiin ja luisteltiin. Pimiähän tämä oli koko kylä, pimennysverhot oli ikkunoissa eikä katulamppuja palanut, mutta kyllä me kovasti leikittiin siellä pimeässäkin.

– Paljon me lapset naurettiinkin, sen muistan. Että ei se sellaista itkemistä ollut. Huoli oli kaikilla sama. Enemmän minä olen itkenyt nyt, sitä aikaa muistellessa, Suoma Oksalampi sanoo.

Koulutodistukseen jäi kaksi tyhjää saraketta muistoksi sodan keskeyttämästä koulunkäynnistä.
Koulutodistukseen jäi kaksi tyhjää saraketta muistoksi sodan keskeyttämästä koulunkäynnistä.Pauliina Jaakkola / Yle

Talvisotajoulu oli lahjaton

Suoma ja hänen 15-vuotias isoveljensä lähetettiin sukulaisten hoiviin Nurmon Kouraan jouluksi 1939. Eno kuului jehovan todistajiin eikä viettänyt joulua. Suoman äiti oli kuitenkin pyytänyt enoa laittamaan lapsille joukuusen. Kuusi laitettiinkin ja siihen löytyi myös koristeita.

– Kotoa ei laitettu mitään lahjaa joukkoon. Me potkuteltiin koko aattopäivä Nurmonjoen jäällä, ja odotettiin iltaa, että ihme tapahtuisi. Mutta eihän sieltä mitään tullut, Suoma naurahtaa.

Lahjaton joulu oli lapsille pettymys, mutta illan hämärissä veli junaili "koston". Lapset oli laitettu tupaan nukkumaan sivustavedettävään sänkyyn ja pedin vieressä oli kuusi, jossa kimalsivat ihanat koristeet houkuttelevina.

– Veikko-veli haki sieltä koristeiden sisältä ne sokerimällit ja laittoi käpyä tilalle. Vasta joskus myöhemmin se sitten niille pärkösi, että mitä olimme tehneet. Että me joulumällit itsellemme vohkittiin, Suoma naurahtaa.

Pukki jakoi valepaketteja

Sota-aikaa oli edeltänyt pula-aika ja perheessä oli totuttu niukkuuteen. Suoma muistelee, että joulupukki kuitenkin kävi ja lahjoja tuli, ainakin yksi tai kaksi. Paketteja oli kuitenkin paljon enemmän, sillä äiti oli laittanut pukin pussiin valepaketteja näön vuoksi.

– Äiti laittoi pyyhkeitä ja lakanoita ja teki niistä sellaisia nyssyköitä ja sanoi, että älkää näitä sitten avatko. Vähän lavastettiin, ettei meillä nyt niin huonosti asiat ole, ettei pukki nyt jotakin toisi.

– Joku puuhevonen saattoi olla tai isän tekemä nukensänky, sellaisia ne lahjat olivat, Suoma Oksalampi muistelee.

Vähän lavastettiin, ettei meillä nyt niin huonosti asiat ole, ettei pukki nyt jotakin toisi.

Suoma Oksalampi

Kun sotajouluja oli monta perätysten, ne menivät niukemmiksi vuosi vuodelta. Suoma Oksalampi kertoo, että siihenkin tottui. Hän sanoo, että joulun tunnelmaa vaalittiin kuitenkiin perinteistä kiinni pitämällä; joulukortteja lähetettiin, käytiin joulukirkossa, joululauluja laulettiin, lapset leikkivät ja pukki kävi. Myös jouluateria oli perinteinen, kinkkua myöden.

– Kun oli oma sika, saatiin kinkku. Sitten oli perunoita, porkkanoita ja leipää tehtiin itse ja hamstrattiin.

– Ja sitten kun oli se nälkä, niin kaikki maistui, Suoma toteaa.

Kylmät talvet koettelivat

Suoma Oksalampi muistaa myös kovat talvet, jotka koettelivat sotavuosina. Maito oli kortilla ja se muutama desi, mitä sai, jäätyi tonkan pohjalle. Myös lämpimät vaatteet olivat vähissä.

– Villalankaa ei ollut, kun rintamalle tehtiin ja vietiin kypäränsuojuksia, rasoja ja sukkia.

– Kaupassa ei ollut mitä ostaa ja sitten tehtiin vanhasta itse. Se alkoi olla niin kulunutta kangasta, ettei siinä ollut enää lämpöä.

Kontrasti on kovin suuri tähän päivään. Etenkin joulun alla se vielä korostuu.

– Ihan tuntuu pahalta kulkea kaupassa, kun tavaraa on niin paljon, Suoma sanoo.

Joulun tunnelmasta hän kuitenkin nauttii ja erityisesti sen valmistelusta. Kinkun paistaminen kuuluu yhä perinteisiin ja sen tuoksu leijailee Suoman tuvassa tänäkin jouluna.