yle.fi-etusivu

Roger Rabb, 75, ei voi lopettaa työtään, koska häntä kalvaa pelko suomalaisen hyvinvointivaltion kohtalosta

Koulukiusatusta työläispojasta kasvoi tekniikan tohtori ja maailmalla tunnettu huippuosaaja, joka vielä eläkkeelläkin ollessaan haluaa pelastaa yhden Suomen vientiteollisuuden peruspilareista.

teollisuus
Roger Rabb
Tekniikan tohtori Roger Rabb ei väsy kertomaan metallin väsymisen ilmiöistä. Niiden parissa on kulunut lähes koko työelämä.Timo Sipola / Yle

Eletään sodan jälkeistä aikaa Koivulahdessa, Pohjanmaalla. Roger Rabb leikkii perheensä Klinga-koiran kanssa. Koira on tärkeä eläinrakkaalle pojalle. Hän on viisivuotias.

Nyt, 70 vuotta myöhemmin, tekniikan tohtori istuu kotonaan Vaasan Gerbyssä omissa ajatuksissaan ja pohtii monimutkaisia matemaattisia ongelmia silittäen välillä norjalaista metsäkissaa, joka tuntee nimen Simba.

– Hän otti sen kiinni puolijäätyneenä ja vei saunaan. Siellä kissa itki Rogerin kanssa ja sitten heistä tuli erottamattomat ystävät, kertoo Rabbin vaimo Seija Kankaanranta.

Lentokone, auton moottori ja rautalanka

Metallin väsyminen, väsymisrajat, lujuus ja lujuuslaskennat. Asioita, joista Roger Rabb puhuu kuin talvirenkaiden vaihtamisesta tai kahvin keittämisestä – arkisesti ja tottuneesti. Tästä mies tunnetaan.

– Jokainen meistä toivoo lentokoneen tuolissa siiven värinää kymmenessä tuhannessa metrissä katsellessaan, että lujuuslaskijat ovat osanneet oikein mitoittaa sekä moottorit että kantavat rakenteet koneessa.

Roger Rabb ja polkupyörä.
Roger Rabb pyöräilee edelleen joka päivä työpisteelleen Wärtsilässä.Antti Haavisto / Yle

Muita käytännön esimerkkejä arjen lujuuslaskennasta ovat esimerkiksi auton jakopään ketjun tai hihnan kestävyyden mitoittaminen. Jos ketju väsähtää ennen aikojaan, seuraukset käyvät kalliiksi.

Tiivistetyssä muodossa Rabbin Wärtsilässä tekemästä tutkimustyöstä voi lukea Rakenteiden mekaniikka-lehdestä (siirryt toiseen palveluun).

Rabb puhuu lujuuslaskennasta ja teknillisestä mekaniikasta tavalla, joka pitää tietämättömänkin hereillä. Väsymättä ja lujaa. Ei tätä miestä syyttä pidetä yhtenä suomalaisen kone- ja laitevalmistuksen uranuurtajista. Todennäköisesti myös pelastajista.

Fyysisestä kunnosta talkoot eivät jää kiinni: miehen kunto on armeijaikäisen tasolla ja hänen tarmokkuutensa on kadehdittavaa. Rabb pyöräilee, lenkkeilee, ui, liikkuu paljon luonnossa ja lukee paljon sekä fiktiota että tiedekirjallisuutta.

Mies on mukana vaimonsa harrastamassa seurakunnan diakoniatyössä.

– Roger on aina sorretun ja köyhän puolestapuhuja, sanoo vaimo.

Työlleen omistautuva tiedemies

Roger Rabbin työllä on ollut iso merkitys teollisuusjätti Wärtsilän menestyksessä. Tämän vahvistaa Wärtsilän analyysijohtaja Hannu Tienhaara.

– Ilman Rogerin aloittamaa kehitystyötä Wärtsilän tietotaito moottoreiden mitoituksessa ei olisi sillä tasolla missä se nyt on. Maailmalla johtavat väsymisasiantuntijat tuntevat Rogerin ja hänen työnsä, ja tämä on myös osaltaan tuonut Wärtsilälle mainetta korkean teknologian yrityksenä.

Roger Rabb kissansa kanssa.
Roger Rabb löysi paleltuneen metsäkissan ja pelasti sen kuolemasta. Kissa sai nimen Simba ja se viihtyy nyt tiiviisti matemaattisia ongelmia pohtivan Roger Rabbin sylissä.Antti Haavisto / Yle

Tienhaara aloitti Rabbin seuraajana Wärtsilän lujuuslaskentaryhmän päällikkönä 1999 kun Rabbista tuli kokopäivätoiminen tutkija Wärtsilässä.

Hän piirtää kuvan teoreettisesti lahjakkaasta lujuuslaskennan edelläkävijästä, joka uppoutuu mielellään matemaattisiin ongelmiin.

– Mietimme kerran ennen joulua, onko turboahtimen pyörimisestä aiheutuvalla hyrrämomentilla merkitystä sen dynamiikkaan, ja pitäisikö se ottaa laskelmissa huomioon. Roger tuli joulun jälkeen töihin ja esitti muutaman A3-kokoisen sivun, joissa hän oli joulun pyhien aikana pyöritellyt laskentakaavoja ja esitti päätelmän: hyrrämomenttia ei tarvitse ottaa huomioon.

Kommunisti-isän poikaa kiusattiin koulussa

Rabbin tie matematiikkaan uppoutuneeksi tutkijaksi ei ole ollut helppo. Koulu ei ainakaan sujunut ihan mutkitta.

Lukiossa hänen isänsä kommunistitausta herätti pahaa verta sodanjälkeisessä Vaasan ruotsalaisessa poikalyseossa, missä muut oppilaat olivat lähinnä virkamiesten lapsia.

Monet metallin väsymiseen liittyvät asiat selitettiin minusta huonosti alan kirjallisuudessa.

Roger Rabb

Rabbia kiusattiin rankasti, eikä hän jaksanut opiskella ja selviytyi vain juuri ja juuri ylioppilaaksi.

– En uskaltanut hakea yliopistoon, vaan tyydyin Vaasan ruotsalaiseen teknilliseen opistoon.

Nykyään hän ajattelee, että elämässä täytyy tällaiset asiat vain antaa anteeksi.

Rabb on tunnetaan jääräpäisyydestään: hän on pitänyt päänsä silloinkin kun esimiehet eivät ole tukeneet.

Miehen syntymäkylässä Vassorissa tehdyn sukututkimuksen mukaan sukunimi tulee muinaisruotsin sanasta rabbig. Se tarkoittaa kivistä maata.

Suuri oivallus

Rabb valmistui opistoinsinööriksi 1968. Parin Rauma-Repolassa vietetyn vuoden jälkeen hän aloitti lujuuslaskijana Wärtsilässä. Jo tässä vaiheessa metallin väsymiseen liittyvät ristiriitaiset asiat ja tulkinnat alkoivat askarruttaa häntä.

– Monet metallin väsymiseen liittyvät asiat selitettiin minusta huonosti alan kirjallisuudessa.

Esimiehensä kannustuksesta hän opiskeli työn ohessa Tampereen teknillisessä yliopistossa diplomi-insinööriksi ja valmistui sieltä 1990.

Roger Rabb Wärtsilän toimistotiloissa Vaasassa.
Nokia yritti kosiskella Rabbia tutkimusjohtajaksi Saloon niihin aikoihin kun hän alkoi valmistella väitökirjaansa.Hän kävi haastattelussakin, mutta arvioi kuitenkin liian raskaaksi tehdä väitöskirjaa ja hoitaa uutta työpaikkaa. Tämä oli tietysti hyvä juttu Wärtsilän kannalta, joka muutti suhtautumisensa korkeakoulutukseen Rabbin valmistumisen jälkeen.Timo Sipola / Yle

– Silloin löysin viittauksia siihen, että todennäköisyysteoria ja tilastollinen ajattelu voisivat selittää metallin väsymiseen liittyviä ristiriitaisia asioita.

Rabb alkoi testata metallin väsymistä 1990-luvun puolivälissä ja havaitsi, että materiaalien lujuusominaisuuksissa oli tilastollista vaihtelua. Rabb oivalsi, että moottorin komponentit eivät väsy tasaisesti, vaan niiden kuormitus vaihtelee.

Kun hän alkoi soveltaa tilastomatematiikkaa väsymismitoituksiin, alettiin saada vastauksia moniin avoinna olleisiin kysymyksiin.

Hän ymmärsi että metallin väsymisraja on satunnaismuuttuja, ja että varmuuskerroin voidaan määritellä tilastollisin menetelmin. Ennen tätä oivallusta väsymismitoitus oli ollut ristiriitaista ja sekavaa. Esimerkiksi varmuuskertoimia voitiin määritellä neljällä eri tavalla ilman minkäänlaista logiikkaa.

Tällä saralla, Rabbin ansiosta, Wärtsilä on ollut hyvin edistyksellinen verrattuna muihin yrityksiin.

Wärtsilä pärjää hyvin maailmanlaajuisilla markkinoilla esimerkiksi laivan moottoreissa juuri siksi, että sen teknillisen mekaniikan osaaminen on maailman huippua.

Käännekohta

Suurin käännekohta Rabbin elämässä tapahtui 1997, kun hänen professorinsa Juhani Koski Tampereen teknillisestä yliopistosta vieraili Wärtsilässä ryhmänsä kanssa. Koski oli pyytänyt Rabbia pitämään vierailun yhteydessä esitelmän metallin väsymiseen liittyvistä tutkimuksistaan.

Esitelmän jälkeen hän sanoi, että nuo ovat niin edistyksellisiä tutkimuksia, että niistä voi tehdä väitöskirjan.

– Se oli melkoinen ahaa-elämys. Käsitin myös että minulla oli asiasta paras tieto itselläni silloin. Kolmen vuoden päästä väittelin tohtoriksi, Rabb muistelee.

Valtiovalta edellyttää, että sinulla on näyttää tuloksia: tutkimusta, tohtoreita ja niin edelleen. Silloin saat rahaa.

Roger Rabb

Tuolloin Wärtsilässä elettiin vielä aikaa, jolloin iso osa johtoportaasta ei arvostanut korkeampia opintoja. Korkeillakin johtajilla saattoi olla vain opistoinsinöörin tutkinto.

Vuosi Rabbin valmistumisen jälkeen yhtiön linja muuttui ja sen jälkeen työntekijöitä on Wärtsilässä suorastaan kannustettu tohtoriopintoihin.

– Wärtsilä on unelmatyöpaikka nuorelle diplomi-insinöörille. Työvälineet ja kehittymismahdollisuudet ovat ensiluokkaiset.

Tutkimukset yksiin kansiin

Väitöskirjan jälkeen, eläkkeelle jäämisen yhteydessä, Rabb kirjoitti vielä alan perusteoksen Todennäköisyysteoriaan pohjautuva väsymisanalyysi. Vastaavaa tieteellistä julkaisua ei edelleenkään ole olemassa.

Roger Rabbin kirja Todennäköisyysteoriaan pohjautuva väsymisanalyysi
Roger Rabbin kirjoittaman alan perusteoksen ja hänen Oulun yliopiston dosentuurinsa lisäksi Wärtsilä on sitoutunut Oulun yliopiston käytännöllisen mekaniikan professuurin rahoittamiseen. Paikalle on tulossa Wärtsilän huippuosaaja. Kannustimena on tietysti saada sitä kautta uusia teknillisen mekaniikan osaajia yhtiöön. Timo Nykyri/ Yle

Oulun yliopiston pyynnöstä Rabb vielä laajensi kirjaansa, jotta siihen saatiin mukaan Rabbin uusin tutkimustieto, jonka ansiosta väsymisrajan määrittely on vielä entisestään tarkentunut.

Suomen Yliopistopainon loppuvuodesta 2017 julkaisemassa päivitetyssä versiossa on 160 sivua lisää. Sen nimeksi tuli Väsyminen ja todennäköisyysteoria.

Kirjassa Rabb esittelee modernin tavan käyttää hyväksi laboratoriomittauksista saatuja tuloksia vaativissa teollisissa mitoitus- ja laskentatehtävissä. Kirjan voi katsoa olevan alan edelläkävijän Wärtsilän kädenojennus yliopistoille ja koko alalle.

Jos hyvin käy, olen ainakin 80-vuotiaaksi mukana leikissä.

Roger Rabb

Yleensä yritykset eivät anna kallista tutkimustietoa vapaasti muiden käyttöön, mutta Wärtsilän ympäristöteknologiajohtaja Juha Kytölän mukaan Wärtsilän logiikkana on pitää yllä etumatka kilpailijoihin. Siksi ei haittaa vaikka kilpailijatkin oppivat. Kokonaisuutena ala hyötyy.

Rabb pitää Wärtsilän avarakatseisuutta hyvänä asiana, mutta sanoo toisaalta, että tällaisen varaan ei voi pidemmän päälle laskea.

– Toisinpäinhän sen pitäisi olla. Kehitystyön pääpainon pitäisi olla yliopistoissa, sanoo Rabb.

Hän huolettaa teknillisen mekaniikan nykyinen alennustila Suomessa. Alan koulutusta on Oulun yliopistossa, Aalto-yliopistossa Espoossa, Tampereen teknillisessä yliopistossa ja Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa.

Roger Rabb.
Suomen Yliopistopainon loppuvuodesta 2017 julkaiseman Rabbin laajennetun kirjan nimeksi tuli Väsyminen ja todennäköisyysteoria. Kirjassa on 620 sivua, mikä on 160 sivua enemmän kuin Wärtsilän julkaisemassa alkuperäisessä Todennäköisyysteoriaan pohjautuva väsymisanalyysi.Antti Haavisto / Yle

Näistä Oulun yliopistossa teknillistä mekaniikkaa on kohdeltu Suomessa kaikkein kurjimmin. Tällä vuosikymmenellä teknillisen mekaniikan professuurien määrä on tipahtanut olemattomiin.

Alan ahdingon on hänen mukaansa synnyttänyt yliopistojen rahoitusmalli, joka palkitsee tutkintojen määrästä ja tutkimustuloksista.

– Valtiovalta edellyttää, että sinulla on näyttää tuloksia: tutkimusta, tohtoreita ja niin edelleen. Silloin saat rahaa. Mutta teknillinen mekaniikka vaatii suuria investointeja ja erikoismiehiä. Pitää saada rahaa ensin, ennen kuin voi luoda tuloksia, sanoo Rabb.

Tehtävä Oulussa

Rabb silittelee Simba-kissaansa. Simba on muunnos kaulapannassa olleesta Simo-nimestä. Metsäkissan entisen omistajan omaiset olivat yrittäneet tappaa kissan ampumalla, mutta tämä oli onnistunut pakenemaan.

Roger Rabb puolisonsa kanssa.
Eläinrakkaus yhdistää Roger Rabbin ja hänen puolisonsa Seija Kankaanrannan.Antti Haavisto / Yle

Rabbin vaimo kertoo, että kuolemalta pelastettuja kissoja on ollut välillä enemmänkin. Useimmat niistä ovat olleet eri tavoin invalidisoituneita. Roger Rabbille eivät kuitenkaan näytä vielä koittavan kokopäivätoimiset kissanrapsutuspäivät.

Mies on valmis jatkamaan Oulun yliopiston dosenttina ja opiskelijoiden ohjaajana niin kauan kuin terveys kestää tai niin kauan kuin katsotaan, että hänestä on hyötyä. Jos hänen tekemänsä tutkimussuunnitelma hyväksytään ja saadaan sille rahoitus, sekin kestää 3 vuotta.

– Anoimme Suomen Akatemiasta vuosi sitten rahoitusta, mutta silloin sitä ei saatu. Nyt yritetään saada siihen rahaa innovaatiorahoituskeskus Business Finlandista eli entisestä Tekesistä. Jos onnistumme saamaan rahoituksen, minä johdan tämän tutkimushankkeen osapäiväisesti. Jos hyvin käy, olen ainakin 80-vuotiaaksi mukana leikissä, sanoo Rabb.