USA:n puolustusministeri: Pohjois-Korean mannertenväliset ohjukset eivät vielä uhkaa Yhdysvaltoja

Pohjois-Korean mukaan sen Hwasong-15 -ohjus pystyy kuljettamaan ydinkärjen minne tahansa Yhdysvalloissa.

Pohjois-Korea
James Mattis
Puolustusministeri James MattisEmmanuel Dunand / Lehtikuva

Yhdysvaltain puolustusministerin James Mattisin mukaan Pohjois-Korean mannertenväliset ohjukset eivät vielä uhkaa Yhdysvaltoja.

– Pohjois-Korea ei ole vielä osoittanut olevansa todellinen uhka Yhdysvalloille, mutta suoritamme vielä rikosteknisiä tutkimuksia, Mattis sanoi Pentagonissa viitaten Pohjois-Korean marraskuiseen ohjuskokeeseen.

Marraskuun 29. päivän kokeessaan Pohjois-Korea testasi uudenlaisia mannertenvälisiä ohjuksia, jotka lensivät korkeammalla ja pidemmälle kuin mitkään aiemmat ohjukset. Pohjois-Korea lisäksi väitti, että sen Hwasong-15-ohjukset voivat kuljettaa ydinkärkiä minne tahansa Yhdysvaltoihin.

Amerikkalaisten asiantuntijoiden mukaan data ja valokuvat Pohjois-Korean ohjuskokeesta osoittavat, että sen ohjukset voisivat kantaa ydinkärjen Yhdysvaltoihin asti.

Asiantuntijat kuitenkin kyseenalaistavat Pohjois-Korean ohjuksien kyvyn suojella kantamaansa ydinkärkeä sen palatessa ilmakehään, sekä ohjuksien tarkkuuden. Etelä-Korean puolustusministeriön analyysi tukee amerikkalaisarvioita.

Tavatessaan toimittajia Pentagonissa perjantaina, puolustusministeri Mattis ei täsmentänyt syitä sille, miksi hän ei usko Pohjois-Korean ohjusten olevan uhka Yhdysvalloille.

Lue myös:

Etelä-Korea: Pohjois-Korean ohjuksen lentokyky jopa 13 000 kilometriä – yltäisi Washingtoniin

Ei, se ei ole mikään pilkkuvirhe: Pohjois-Korean ohjus tosiaan ylsi 4 500 kilometriin

Tutkimuslaitos listasi: Jos Pohjois-Korea tekisi ydiniskun, nämä voisivat olla kohteet

Lähteet: Reuters, STT