Rikollisjengien otteet kovenevat entisestään Ruotsissa – Malmössä tänä vuonna yli sata ammuskelua

Taustalla on laittomien aseiden salakuljetus ja huumekauppa.

Ruotsi
Poliisi tutkii ampumistapausta.
Pontus Lundhal / EPA

Kulunut vuosi ei ole tuonut helpotusta Ruotsia vuosia piinanneeseen kasvavaan väkivaltaan. Rikollisjengien aseelliset välienselvittelyt ovat lisääntyneet, Tukholman poliisin analyytikko Sven Granath kertoo.

– Me näemme tilastoista selvästi, että ampumiset laittomilla aseilla ovat yleistyneet Tukholmassa, Malmössä ja Göteborgissa viiden viime vuoden aikana. Tämä ei koske vain ongelmalähiöitä, mutta rikollisverkostoilla on usein tukikohta ongelmalähiöissä.

Granath on tutkinut pitkään kovan rikollisuuden kasvua Ruotsissa. Hän tekee yhteistyötä pohjoismaisten kollegojensa, kuten Suomen Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkijoiden kanssa.

Muissa Pohjoismaissa ei ole vastaavaa kehitystä jengirikollisten välisissä ampumistapauksissa.

Poliisin lehdistöttilaisuus ampumistapauksesta.
Ruotsin poliisi piti lehdistötilaisuuden Göteborgissa maaliskuussa 2015 tapahtuneesta ammuskelusta, jossa kuoli kaksi ihmistä. Adam Ihse / EPA

– Meillä ei oikeastaan ole vastaavaa rikollisuutta, tutkija Matti Lehti Oikeuspoliittisesta tutkimuslaitoksesta sanoo.

Vaikka Tukholman poliisin analyytikon Sven Granathin mukaan ampumistapausten kasvu Ruotsissa näkyy tilastoista, yksiselitteisiä lukuja vuodelta 2017 ampumisista ei ole käytössä.

Malmössä yli sata ampumistapausta

Esimerkiksi Malmössä on poliisin mukaan ollut yli sata ampumistapausta tänä vuonna. Käytössä olevien tietojen mukaan koko maassa on kuollut noin 30 ihmistä rikollisten ampuma-aseilla tekemissä välienselvittelyissä.

Yksi syy väkivaltaan on nuorten miesten kilpailu valta-asemista huumemarkkinoilla.

– Meillä on Ruotsissa enemmän laittomia aseita kuin aikaisemmin. Niitä on salakuljetettu pienissä erissä parinkymmenen vuoden kuluessa ja varastoitu. Nyt niitä otetaan yhä enemmän käyttöön, Granath sanoo.

Tukholman pohjoisissa lähiöissä työskentelevä komisario Stephan Kiernan toteaa, että lähiöissä on kaksi todellisuutta.

Valtaosa alueella asuvista on vuosikymmenien aikana Ruotsiin muuttaneita ihmisiä, jotka haluaisivat samaa kuin poliisi, elää turvallista arkea.

Komisario Stephan Kiernan Tukholman lähiössä.
Komisario Stephan Kiernanin mukaan lähiöissä on kaksi todellisuutta. Riikka Uosukainen / Yle

Ampumisista jopa vain kolmannes selviää

Jengien välisiä ampumisia on kuitenkin tapahtunut myös päiväsaikaan ja liikkuvista autoista.

Kiernanin mielestä puheet alueista, joille ei uskalla mennä, ovat liioittelua. Silti kovien rikollisjengien toiminta on hänen mukaansa muuttunut.

– Ampumisissa ja murhissa on tapahtunut muutos. Kovat rikolliset ampuvat toisiaan. He ja heidän ympärillään olevat ihmiset tekevät yhä vähemmän yhteistyötä poliisin kanssa.

Poliisin haaste on saada ihmiset luottamaan poliisiin. Ampumistapauksista selvitetään vain neljännes tai kolmannes.

Kovaa rikollisuutta tutkinut Sven Granath pitää tehokkaimpana keinona kiristää laittomia aseita koskevia lakeja ja lisätä rikollisjengien valvontaa.

Lisäksi viranomaiset yrittävät yhdessä vanhempien ja koulujen kanssa löytää myönteisiä roolimalleja ongelmalähiöissä asuville nuorille.

Se ei ole helppoa, koska rikollisjengien johtajat hienoine autoineen ovat esikuvia monille maahanmuuttajanuorille, joiden työttömyys on nelinkertainen syntyperäisiin ruotsalaisiin verrattuna.

Tukholman lähiö Husby.
Husby on yksi ongelmalähiönä pidetyistä alueista Pohjois-Tukholmassa. Riikka Uosukainen / Yle

– Paljon on kysymys siitä, että nuoret haluavat onnistua ihmisenä, haluavat rahaa. He katsovat ympärilleen, ketkä ihmiset ovat onnistuneet. He ovat näkyvillä näillä alueilla ja heillä (rikollisjengien johtajilla) on onnistumisen merkkeinä takkeja, autoja ja muita tavaroita, komisario Kiernan sanoo.

Ruotsin hallitus on lisännyt poliisin määrärahoja satoja miljoonia euroja tuleville vuosille erityisesti kovan rikollisuuden ja ampumistapausten kitkemiseksi.