Matti Torvisesta sinisen tulevaisuuden puoluesihteeri

Sinisen tulevaisuuden puoluesihteerin paikasta kisasi kolme ehdokasta.

politiikka
Sampo Terho, Tiina Elovaara ja Matti Torvinen vievät kannattajakortteja oikeusministeriöön Helsingissä.
Sampo Terho, Tiina Elovaara ja Matti Torvinen veivät kannattajakortteja oikeusministeriöön Helsingissä lokakuussa.Vesa Moilanen / Lehtikuva

Matti Torvinen valittiin tänään Sinisen tulevaisuuden puoluesihteeriksi. Valinta oli selvä, sillä Torvinen valittiin jo ensimmäisellä kierroksella virkaan.

Torvinen sai 120 ääntä ja kilpakumppanit Juha Malmi sekä Pekka Sinisalo jäivät muutamiin kymmeniin ääniin. Yhteensä vaaleissa annettiin 173 ääntä.

Sininen tulevaisuus pitää tänä viikonloppuna ensimmäistä puoluekokoustaan Tampereella.

Puoluekokous tuli ajankohtaiseksi sen jälkeen, kun Sininen eduskuntaryhmä erosi perussuomalaisista kesäkuussa. Tuolloin 20 kansanedustajaa lähti emopuolueesta omalle tielleen.

Myöhemmin päivällä ratkeavat vielä varapuheenjohtajien nimet.

Kolmesta varapuheenjohtajapaikasta kisaavat kuusi ehdokasta. Nimekkäimmät ehdokkaat ovat työministeri Jari Lindström, peruspalveluministeri Pirkko Mattila, kansanedustaja Tiina Elovaara ja kansanedustaja Kari Kulmala.

Haastajan rooli on etukäteen annettu sinisten nuorten puheenjohtaja Tiina Ahvalle ja Keski-Suomen sinisten puheenjohtaja Juha Vimparille.

Sininen tulevaisuus rekisteröitiin puolueeksi marraskuun puolessa välissä. Tätä ennen Sinisen yhdistyksen aktiivit keräsivät noin neljä kuukautta puolueelta vaadittavia 5 000 kannattajakorttia.