Kaikki talviolympialaisista!

Soini ehdokkuudestaan eduskuntavaaleissa: "En sulje mitään pois"

Perussuomalaisten entinen puheenjohtaja Timo Soini sanoo, että Sininen tulevaisuus tuntuu hänestä nyt poliittiselta kodilta.

politiikka
Timo Soini
Timo SoiniSampo Vaarakallio / Yle

Ulkomininisterin ja perussuomalaisten entisen puheenjohtajan Timo Soinin poliittisesta tulevaisuudesta on tehty erilaisia arvioita aina kesäkuun puoluekokouksen jälkeen.

Lehdissä on muun muassa kirjoitettu, että hyvin ulkoministerinä viihtyvä Soini olisi matkalla Lontooseen korkeaan pankkivirkaan.

Sinisen tulevaisuuden puoluekokouksessa kuultiin toisenlainen Soini, kun Yle kysyi häneltä vuoden 2019 eduskuntavaaliehdokkuudesta.

– En sulje mitään pois. Olin jo päättänyt, että poliittinen vaikuttaminen jää, kun jätän perussuomalaiset. Nyt täytyy katsoa maltilla, Soini sanoi.

Soinin mukaan sinisen tulevaisuuden aktiivit ovat syy sille, miksi hän harkitsee ehdokkuutta eduskuntavaaleissa.

– Moneen tässä tuntuu kelpaavan, kun lehdistö tarjoaa milloin pankkiirin virkaa, milloin jotakin muuta.

"Sininen tulevaisuus tuntuu nyt kodilta"

Perussuomalaisten kesäkuun puoluekokouksessa nähtiin uupunut Soini, kun hän joutui jättämään perustamansa puolueen puheenjohtajuuden.

Soini ei toivonut Jussi Halla-ahon voittoa puheenjohtajakisassa. Soini sanoo, että sininen tulevaisuus tuntuu nyt poliittiselta kodilta.

– Kyllä tuntuu. Ikävä kyllä liike, jonka Raimo Vistbackan kanssa perustimme, ei enää ole olemassa. Sen takia olemme tässä tilanteessa.

Sinisen tulevaisuuden jatko näyttää politiikan tarkkailijoiden mukaan epätoivoiselta. Puolue ei tunnu löytävän omaa lokeroaan puoluekentässä.

Soini ei pidä tilannetta yhtä lohduttomana.

– Olin puolueen johtaja kuusi vuotta pääsemättä eduskuntaan ja sitten tuli johdettua puolue kahteen jytkyyn. Kyse on siitä, että puheenjohtaja saa kentän liikkeelle.

"SMP:n tilanne oli sinisiä heikompi"

Soinin mukaan sinisen tulevaisuuden tilanne on parempi kuin aikanaan perussuomalaisten. Timo Soini ja Raimo Vistbacka perustivat puolueen aikanaan Suomen maaseudun puolueen konkurssipesälle.

– Luotan puolueen nuoriin. Nämä ovat tekijämiehiä ja -naisia. Pelastamme aatteen uuteen nousuun.

Soinin puheista saa kuvan, että hänen päätöksensä riippuu puolueen kehityksestä. Ainakin päätös tulee vasta keväällä 2019.

– Puolue pitää saada ensin kehittymään ja Suomen talousasiat hoitumaan.

Entä mistä puolue aikoo raapia kannatuksensa?

– Kenelläkään ei ole äänipantaa päässä, että parempaa vaihtoehtoa ei voisi äänestää, kun sellainen ilmestyy.