Kaikki talviolympialaisista!

Pikkujouluja on juhlittu viime vuotista isommalla väellä

Juhlakausi alkoi jo marraskuussa. Myös arkipäivät kelpaavat nyt pikkujoulun pitoon

pikkujoulu
Elli Sirviö Kerubin kassalla
Elli Sirviön työmaa on keskellä kaupunkia Ilosaaressa.Matti Asikainen / Yle

Orastava nousukausi näyttää vilkastuttaneen myös ravintolaelämää. Tältä vaikuttaa ainakin pikkujoulukauden perusteella.

Lama puraisi Suomeen osuttuaan myös pikkujoulumarkkinoita. Pimeimpään vuodenaikaan juhliminen ei kuitenkaan kokonaan kuihtunut.

Pikkujoulun viettoa rajaavat matematiikan lait, käytettävissä olevia viikonloppuja ja ravintolapaikkoja on kaupunkia kohti vain tietty määrä.

Tästäkin on tietenkin poikkeuksia, esimerkiksi Joensuu Areenassa on järjestetty yhdet suuremmat pikkujoulukinkerit joulukuun alussa.

Tänä vuonna ainakin Pohjois-Karjalassa onkin nähty myös pikkujoulusesongin laajeneminen, eli noita viikonloppuja on tullut lisää, kun juhlimaan on lähdetty jo marraskuun alusta. Useista joensuulaisista ravintoloista vahvistetaan, että väkeä on ollut viime vuotta enemmän liikkeellä.

Elli Sirviö on seuraillut joensuulaista vapaa-ajanviettoa ravintolatyöntekijänä tämän vuosituhannen. Elli on huomannut myöskin ravintola ellämän vilkastumisen.

– Kausi alkoi tänä vuonna jo marraskuun alussa. Samalla myös arki-illat kelpaavat pikkujoulun viettoon. Tupa on ainakin meillä Kerubissa ollut toistuvasti täynnä, summaa Elli.

Ravintoloiden lisäksi tämä näkyy muun muassa taksitolpalla. Joensuun Taksista vahvistetaan, että tänä talvena kyydittävien määrä on huomattavasti viime vuotta korkeampi. Tämä tarkoittaa myös sitä, että autoja on liikenteessä runsaammin kuin vuosi sitten.