Leimahtaako teidänkin joulupöydässä aina riita? Ei hätää, neuvoo kiivasta kiistelyä rakastava ranskalainen

Ranskalaiseen joulupöytään kuuluu samppanjaa, ostereita ja hanhenmaksaa – sekä kiivasta väittelyä politiikasta. Mitä tulenarempi aihe, sen parempi.

Ranska
Annastiina Heikkilä
Stina Tuominen / Yle

PariisiMuistan parin vuoden takaisen illallisen ystävieni luona. Olimme siirtyneet pääruuan kimppuun, kun keskustelu siirtyi työttömyysturvan tarpeellisuuteen.

Illan isäntä ja yksi vieraista olivat asiasta täysin eri mieltä. Keskustelu äityi ensin väittelyksi, sitten kinasteluksi ja lopulta suoranaiseksi huudoksi.

Koska olen suomalainen, hätäännyin.

Mietin, miten voisin liennyttää tilannetta ja pelastaa kaksikon heitä uhkaavalta välirikolta. Kenties lisää viiniä? Tai riitapukareiden tainnuttaminen tuhdilla suklaakakkupalalla?

En ehtinyt reagoida, sillä seuraavassa hetkessä koko huuto oli unohdettu ja riitakumppanit nojailivat naureskellen ranskalaiseen parvekkeeseen: "Olipa hyvä keskustelu!"

Nyt olen jo tottunut täkäläiseen vänkäämiseen.

Joulupöydässä istuvien perheenjäsentenkään ei oleteta olevan samaa mieltä oikeastaan mistään muusta kuin tarjoiluista.

Ranskalaiset rakastavat väittelyä, se on jalkapallon ohella maan toinen kansallisurheilulaji.

Keskustelujen tavoite ei ole täällä konsensuksen löytäminen, vaan keskustelukumppanin päihittäminen häntä nasevammilla argumenteilla. Eikä urheilusuoritusta haittaa lainkaan se, että asioista oltaisiin pohjimmiltaan ihan samaa mieltä.

Omimmillaan väittelyharrastus on juuri illallispöydässä, mutta sanailua harrastetaan myös kaikenalaisissa arkisissa tilanteissa. Esimerkiksi täkäläisen byrokratian keskellä luoviminen vaatii kärsivällisyyden ohella kykyä tarpeeksi kaunokieliseen kiistelyyn. Kun virkailija sanoo, ettei joku asia onnistu, pitää hänelle pystyä argumentoimaan kohteliaasti toisin.

Toimittajalle Pariisi onkin ihanteellinen kaupunki työskennellä, sillä ihmisillä on aina kaikesta mielipide.

Kadulla voi pysäyttää suurin piirtein kenet tahansa ja kysyä häneltä melkein mistä tahansa. Ranskalaiset vastaavat ja perustelevat mielipiteensä, vaikka he eivät asiaa kovin perinpohjaisesti tuntisikaan. "Asioita ei tarvitse ymmärtää voidakseen niistä väitellä", totesi täkäläinen näytelmäkirjailija Beaumarchais jo 1700-luvulla.

Suomessa ihmisten suostuttelu katugallupeihin, ainakin politiikkaan liittyen, on muistikuvissani painajaismaisen vaivalloista. Toisaalta suomalaisessa somesfäärissä väitellään ja rähistään sitten ranskalaistenkin edestä.

Luulen, että siinä onkin se juju: Ranskalainen ei arkaile sanoa edes eriävää mielipidettään kasvotusten. Ja kun höyryjä päästellään ulos säännöllisin väliajoin, eivät todelliset turhautumat pääse patoutumaan.

Joulupöydässä istuvien perheenjäsentenkään ei oleteta olevan samanmielisiä oikeastaan mistään muusta kuin tarjoiluista.

Yhteisymmärrykseksi riittää, että ranskalainen ruoka on kaikkien mielestä maailman parasta.