Viisi syytä, miksi tutkijoita ei huolestuta digitaalisten muistojemme katoaminen

Tulevaisuuden ihminen saa kyllä selville tekomme. Mutta kiintolevyn sirpaleet eivät välttämättä selitä, mitä viestiemme äänensävy tarkoitti.

Digitaalinen tieto
Palvelinkeskus data center.
AOP

Säilytätkö rakkaita perhekuviasi vain cd-levylle poltettuna kaapin perukoilla tai kirjoitelmiasi disketillä? Niistä ei ole jälkeläisillesi iloa enää vuosien päästä, sillä tietojen lukemiseen tarvittavat laitteet käyvät vähiin.

Digitaalisten muistojen varmahko varastointi vaatii vaivannäköä. Se myös aiheuttaa stressiä siitä, kuinka iso pitää ulkoisen kovalevyn olla ja kenen pilvipalveluun voi luottaa.

Jääkö historiaan kohdallemme vain iso, haittaohjelman tai laitevian runnoma aukko? Pelko on turha. Digitaalisen mediaan erikoistuneet professorit Caj Södergård Teknologian tutkimuskeskus VTT:stä ja Jaakko Suominen Turun yliopistosta kertovat, miksi.

1. Älypuhelimia ja muita digitallentimia on valtavasti

Ennen ihmisiltä jäi päiväkirjoja ja postikortteja, nyt meiltä jää valokuvia, ääntä ja videokuvaa digitaalisten laitteiden runkoihin, muistikorteille. Ja noita laitteita on maailma täynnä.

Paikallista tallentamista tehdään loputtomasti.

2. Elämää taltioidaan hillittömästi

Ihmiskunnan arkea ei ole taltioitu ja julkaistu tässä mittakaavassa aikaisemmin – oli kyse sitten WhatsAppin ääniviesteistä, tylsiä rappuja kuvaavista valvontakameroista tai miljoonien seuraamista pop-ilmiöistä. Datan määrä kasvaa eksponentiaalisesti. Ei-strukturoidun datan, johon kuvat, videot ja sosiaalisen median sisällöt kuuluvat, määrä kaksinkertaistuu aina kahdessa vuodessa.

Elämämme dokumentaatiosta on tullut aivan muuta kuin pelkät koulukuvat ja syntymäpäiväpotretit olivat.

3. Kriittinen siirtymä laitteilta verkkoon on pitkällä

Uudenvuoden tinoja valettiin vielä 1990-luvun alun kodeissa vhs-kameroiden edessä. Tärkeimpiä kotivideoita on sittemmin siirretty digitaaliseen muotoon. Lerput, korput, Hi8-nauhat, 8mm filmit, cd-levyt. Kun noista säilöistä on siirrytty tietoverkossa sijaitseviin kopioihin, tallennusformaattien vaihtuminen ei ole enää ongelma.

Esimerkiksi s-videon digiversion kääntäminen 4k:ksi on vain matemaattinen operaatio, johon ei tarvita museotavaraksi muuttuneita laitteita.

4. Nettiin säilötty muisto on hajautettu eri mantereille

Rock-konsertin katsomossa areenallinen ihmisiä räpsii muistoja, tallentaa ne puhelimelle ja pilveen mutta jakaa niitä myös useiden viestipalveluiden kautta. Tuolloin yhteydenpito liitetiedostoineen tallentuu myös noiden viestimien tietokantoihin.

Esimerkiksi Googlella, Applella ja Facebookilla on palvelinkeskuksia sijoitettuna eri puolilla maailmaa. Luonnonmullistus tai sotatoimet harvemmin pyyhkivät kokonaisia mantereita mennessään. Hajauttaminen suojaa tietoa samaan tapaan kuin ihmisaivoissa.

5. Tutkijat kirjoittavat historiaa vaikka murusista

Kun historioitsija haluaa parin sadan vuoden päästä kirjoittaa Suomesta ja suomalaisista vuonna 2018, paljon riippuu tallennusteknologian kunnosta. Joko tietomassojemme lajitteluun on vuosien varrella löydetty keinot tai datavyöry on tavalla tai toisella syönyt itsensä. Yksittäisten ihmisten tarinat voivat olla sirpaleina joko pitkin yhä toimivia palvelimia tai lojua kaatopaikalla laitteen kappaleissa.

Historian tutkijat ovat kuitenkin tottuneet etenemään johtolankojen mukaan. Vaurioituneiltakin kiintolevyiltä palautetaan nykyään kadonneeksi luultua dataa.

Museot kiireisiä kiihtyvän arjen taltioinnissa

Tulevaisuuden tutkija ihmettelee löytämiään vanhoja kuvia ja tekstinpätkiä: ovatko ne mainoksia, yksityisviestejä vai jotain muuta. Jotta jälkipolville säilyisi myös jäsennettyä dataa, museot yrittävät taltioida arkeamme raakana, ja ehkä liittää mukaan selityksen, mistä oli kyse.

Esimerkiksi somevideot ovat siksi hankalia luokitella: kenen ääni niissä kuuluu ja missä määrin ne kertovat aidosta elämästä, Kansallismuseon amanuenssi Risto Hakomäki kertoo.

– Suomalaisten kulutus on itsenäisyyden aikana kymmenkertaistunut, eli jo silkka tavaramäärä on kansanperinteen seuraajien näkökulmasta valtava. Puhumattakaan kaikesta digitaalisesta.

Siksi esimerkiksi Museovirastossa on jo vuosien ajan taltioitu nyky-Suomea ennen muuta haastatteluin, kuvaamalla ja tallentamalla poimintoja netistä. Esineissä kun ei pysyisi perässä.

Silti pohdittavaa riittää. Mikä nykyisen arkemme ilmiöistä on kulloinkin niin keskeinen, että museon kannattaa ottaa siitä kiinni? Mikä villitys kuvastaa juuri tätä aikaamme vielä vuosienkin päästä, jos me itse unohdamme sen jo muutamassa kuukaudessa?

Lue lisää

Mihin muistomme tarttuvat digiaikana - bitteihin vai esineisiin?

Korjaus 27.12. klo 13.05. Vaihdettu sanan iCloud tilalle Apple.