Tulevaisuuden autot väistävät poroja automaattisesti – "Ihminen on liikenneonnettomuuksien suurin syypää"

Kun teknologia saadaan kehitettyä tarpeeksi pitkälle, tulee automaattiautosta ihmiskuskia turvallisempi liikenteessä, sanoo Sensible4:n toimitusjohtaja Harri Santamala.

Itseohjautuva liikenne
robottiauto älytie muonio sensible4
Yle Ođđasat 18.12.2017. Kuva: Anni-Saara Paltto / Yle

MUONIO Itseohjautuva robottiauto ei tarvitse kuljettajaa. Ensimmäiset testikilometrit Muonion uudella älytiellä ajetaan kuitenkin kuljettajan kanssa, ihan varmuuden vuoksi. Espoolainen Sensible4 on ensimmäinen yritys, joka on viime viikon testaillut itseohjautuvaa autoaan Muonion älytiellä. Lumi, pakkanen ja porot ovat kaikki plussaa, sanoo Sensible4:n toimitusjohtaja Harri Santamala.

– Olemme Muoniossa juuri selättääksemme haasteet. Jos tekniikka saadaan toimimaan kovissa talviolosuhteissa, niin sitten se toimii itse asiassa ihan missä vain, sanoo Santamala.

Syksyllä avattu kymmenen kilometrin pituinen älytie on suomalaisen IT -osaamisen huippunäyttö. Tavallisen näköinen luminen valtatie 21 kätkee alleen tekniikkaa, jota ei voi nähdä: sensoreita, antureita ja erilaisia ilmaisimia.

Grafiikka
Yle Uutisgrafiikka

Testaajien harmiksi älytienpätkälle ei sattunut testaamisen aikana kuitenkaan yhtään poroa. Santamalan mukaan automaattiauto havaitsee lämpökameran avulla porot jo paljon aiemmin kuin ihminen. Tulevaisuudessa autonkuljettajien ei tarvitse kaamoksen pimeydessä pelätä lumipenkasta tielle juoksevia poroja.

– Auto oppii varoittamaan ihmiskuskia esimerkiksi porosta ja liukkaasta tiestä, tai jopa pitämään auton tiellä silloin, kun ihminen ei siihen pysty. Automaattiauto havaitsee paremmin ja monipuolisemmin kuin ihminen. Kun teknologia saadaan kehitettyä tarpeeksi pitkälle, niin automaattiautosta tulee itse asiassa liikenteessä turvallisempi, kuin mitä ihmiskuskit ovat, sanoo Harri Santamala.

Harri Santamala Sensible4
Sensible4:n toimitusjohtaja Harri Santamala.Anni-Saara Paltto / Yle

Paliskunta on hätää kärsimässä porokolareiden kanssa

Älytie on osa vilkkaasti liikennöityä valtatie 21:tä. Sama valtatie halkoo myös Muonion paliskuntaa. Paliskunta kärsii joka vuosi suuria tappioita, sillä poroja jää auton alle eniten koko poronhoitoalueella. Poronhoitovuonna 2015–2016 Muonion paliskunnassa auton alle jäi yhteensä 256 poroa. Poromies Markku Rauhalan mukaan vahingot ovat vain lisääntyneet vuosi vuodelta.

– Valtatie 21:n hurja rekkaralli on muuttanut tätä hommaa. Liki 60 000 rekkaa menee paliskunnan läpi vuodessa ja luku vain kasvaa. Rekat ovat suurin porovahinkojen aiheuttaja. Liki 90 prosenttia auton alle jääneistä poroista on rekkojen alle jääneitä, kertoo Rauhala.

– Rekat eivät edes ilmoita auton alle jääneistä poroista. Aamulla vain löytyy raatoja liikenteestä. Siellä on poroja ihan palasina tien päällä, eikä ole mitään tietoa siitä, kuka niiden päälle on ajanut. Tänä talvena on ollut viikonloppuja, että jopa kymmenenkin poroa on jäänyt auton alle eri puolilla paliskuntaa.

Markku Rauhala Muonio
Muonion paliskunnan poromies Markku Rauhala.Anni-Saara Paltto / Yle

Rauhala ei usko, että automaatiosta ja robottiautoista saadaan nopeaa lääkettä porokolareihin.

– Toivottavasti joskus tulevaisuudessa, mutta en ainakaan vielä usko kovin isoa vaikutusta olevan. Lisäksi älytie sijaitsee Muoniossa sellaisessa paikassa, että se menee kirkonkylän läpi ja jatkuu sen molemmin puolin, eikä siinä ole koskaan paljon porovahinkoja sattunut. Meillä ei yleensä talvella siinä ole poroja, eli testaamisen kannalta se on aika huono. Älytie pitäisi saada vähän pitemmälle pätkälle, sanoo poromies Markku Rauhala.

Suurin syypää liikenneonnettomuuksiin on ihminen

Muonion älytien perustana on maailman tarkin paikannusjärjestelmä, mikä mahdollistaa robottiautojen liikennöinnin. Satelliittivastaanottimia on useita. Sensible4:n Harri Santamalan mukaan he ovat testausviikon aikana saaneet mahdottomasti uutta tietoa, joka auttaa heitä kehittämään yrityksen robottiautoa. Tavoitteena on saada robottiautot jo parin vuoden päästä markkinoille.

– Siihen, milloin ne ovat pohjoisen talviolosuhteissa käytössä, on vielä jonkin verran matkaa. Meidän yrityksellä on tarkoituksena, että ensimmäiset kaupalliset usean auton yksiköt olisivat käytössä vuonna 2020. Silloin lähdetään kuitenkin liikenteeseen Etelä-Suomen talviolosuhteista, jotka ovat hieman erilaiset, sanoo Harri Santamala.

robottiauto muonio älytie sensible4
Sensible4:n robottiauto älytiellä, joka on osa VT 21:stä. Ensi vuoden alusta yritys aloittaa testaukset ilman kuljettajaa.Anni-Saara Paltto / Yle

Halu tehdä turvallisempia autoja ajaa automaatiota ja teknologiakehitystä eteenpäin.

– 90 prosenttia liikenneonnettomuuksista on ihmisen aiheuttamia. Se on suuri määrä. Toki mikään kone ei koskaan ole täydellinen, mutta selkeä potentiaali on tehdä liikenteestä turvallisempaa, sanoo Santamala.

Todenteolla automaattiautojen testaus Muonion älytiellä alkaa ensivuoden alussa. Tuolloin järjestetään myös Muonion Oloksella ensimmäinen Aurora Summit, joka kokoaa maailman automaatioalan osaajat ja kehittäjät yhteen.

20.12.2017 klo 8:14: Otsikko "Tulevaisuuden autot väistävät poroja automaattisesti: Pohjois-Suomessa tätä jo testataan uudella älytiellä" muutettu muotoon "Tulevaisuuden autot väistävät poroja automaattisesti – "Ihminen on liikenneonnettomuuksien suurin syypää"".