1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. biopolttoaineet

Uusiutuvien edistämisestä sopu – EU tarjoaa "miljoonien tonnien" edestä vetoapua suomalaisille biopolttoaineille

Suomessakin tuotettavia uuden sukupolven biopolttoaineita pitää jatkossa laittaa tankkiin ympäri EU:n.

biopolttoaineet
Biopolttoainetehdas Lappeenrannassa.
Biopolttoainetehdas Lappeenrannassa.Markku Repo / UPM

*BRYSSEL *EU-maat ovat sopineet keinoista, joilla uusiutuvan energian osuutta kasvatetaan ilmaston lämpenemisen hillitsemiseksi. Keinovalikoimaan kuuluu biopolttoaineiden menekin edistäminen liikenteessä.

Suomen hallitus ajoi neuvotteluissa mahdollisimman isoa biopolttoaineiden jakeluvelvoitetta, koska Suomessa on merkittävää alan teollisuutta.

Energiaministerit päätyivät ratkaisuun, jossa uusiutuvien osuus liikenteen energiankäytöstä pitää nostaa 14 prosenttiin vuoteen 2030 mennessä. Tästä kolme prosenttiyksikköä on edistyneitä biopolttoaineita, joissa suomalaisyritykset kuten UPM ja St1 ovat vahvoilla.

"Miljoonia tonneja"

Edistyneitä aineita tehdään esimerkiksi hakkuutähteistä tai metsäteollisuuden sivutuotteista. Perinteisiä biopolttoaineita taas esimerkiksi palmuöljystä, joka kelpaa myös ravinnoksi.

– Kun katsotaan, mikä on liikenteen volyymi ja kuinka paljon polttonesteitä Euroopassa kuluu, niin kyllä siitä kohtuullinen määrä, miljoonia tonneja, kertyy niillä matalillakin prosenteilla, sanoi ympäristö- ja energiaministeri Kimmo Tiilikainen Brysselissä.

Ratkaisu sisältää Suomen vastustamia kompromisseja, jotka käytännössä syövät uusiutuvien osuutta liikenteessä. Esimerkiksi raideliikenteen kuluttama sähkö lasketaan kaksinkertaisena kun tavoitteiden saavuttamista arvioidaan.

Tavoite säilyi

Jäsenmaiden mukaan uusiutuvan energian osuus pitäisi koko EU:ssa nostaa 27 prosenttiin vuonna 2030. Tavoite on sama kuin komission alunperin ehdottama. Suomelle uusien tavoitteiden saavuttaminen ei tuota vaikeuksia, sillä uusiutuvilla tuotettiin jo toissa vuonna 38 prosenttia energiasta Suomessa.

Uusiutuvien tavoite on osa toimenpidepakettia, jolla EU yrittää vähentää kasvihuonekaasujen päästöjä täyttääkseen Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteet. EU pyrkii vähentämään päästöjä 40 prosenttia vuoteen 2030.

Seuraavaksi uusiutuvien tavoitteista päättää Euroopan parlamentti. Sen jälkeen parlamentti ja jäsenmaat sovittelevat kantansa yhteen. Parlamentin teollisuusvaliokunta haluaisi nostaa unionin tason tavoitteen 35 prosenttiin.

Lue myös:

Valiokunta linjasi uusiutuvasta energiasta: Eroon ruokapohjaisista polttoaineista, mäntyöljy pois tankistaValiokunta linjasi uusiutuvasta energiasta: Eroon ruokapohjaisista polttoaineista, mäntyöljy pois tankista

Suomen toiveet toteutuivat komission energiapaketissa: Ei rajoituksia biomassalle, jakeluvelvoite biopolttoaineelle

Lue seuraavaksi