Teuvo Hakkaraiselle vakava varoitus eduskuntaryhmältä – Luopuu itse 2. varapuheenjohtajan tehtävästä

Hakkarainen käyttäytyi sopimattomasti kansanedustaja Veera Ruohoa kohtaan eduskunnassa.

Perussuomalaiset
Teuvo Hakkarainen
Teuvo HakkarainenMartti Kainulainen / Lehtikuva

Kansanedustaja Teuvo Hakkarainen (ps.) on saanut perussuomalaisten eduskuntaryhmältä vakavan varoituksen. Hakkarainen luopuu itse puolueen 2. varapuheenjohtajan tehtävästä.

Teuvo Hakkarainen käyttäytyi sopimattomasti eduskunnassa ja loukkasi kansanedustaja Veera Ruohon (kok.) fyysistä koskemattomuutta. Kokoomuksen kansanedustaja Veera Ruoho kertoi MTV:lle (siirryt toiseen palveluun), että Hakkarainen suuteli häntä väkisin Ruohon ollessa tauolla eduskunnan täysistunnosta. Perussuomalaiset vietti samaan aikaan pikkujouluja Eduskuntatalossa.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä sanoo tiedotteessa, ettei eduskuntaryhmä tai puolue hyväksy seksuaalista tai minkäänlaista muutakaan ahdistelua. Ryhmän mukaan humalatila ei ole puolustus toiminnalle.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän mukaan Hakkarainen kertoi itse puolueen johdolle tapahtuneesta, eikä ole kaunistellut asioita. Ryhmä pitää tapahtunutta niin vakavana asiana, että huomautus olisi ollut eduskuntaryhmän mukaan liian vähäinen seuraamus.

Ryhmästä erottaminen olisi eduskuntaryhmän mukaan ollut kohtuutonta, koska Hakkarainen on itse halunnut selvittää asian ja hän on työskennellyt moitteettomasti puolueen hyväksi.

Eduskuntaryhmä voi kurinpitotoimena antaa huomautuksen, varoituksen tai erottaa edustajan joko määräajaksi tai kokonaan.

– Hän on tuonut tapahtuman kaunistelematta puoluejohdon tietoon ennen sen tulemista julkisuuteen. Hänellä on kaikesta päätellen hatarat muistikuvat tapahtuneesta. Hän ei kiistä niitä tietoja, mitä on ollut lehdissäkin, kommentoi perussuomalaisten puheenjohtaja Jussi Halla-aho eduskuntaryhmän kokouksen jälkeen.

Jos vastaavanlainen käytös kuitenkin toistuu, on seuraava askel ryhmästä erottaminen, muistutetaan eduskuntaryhmän tiedotteessa.

– Tämä tehtiin Hakkaraiselle täysin selväksi, sanoo Halla-aho.

Ryhmä suosittelee Hakkaraista pysymään erossa alkoholista

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä suosittelee kansanedustaja Teuvo Hakkaraista pidättäytymään jatkossa päihteistä kokonaan.

Hakkarainen on itse pahoitellut tapahtunutta Facebookissa ja pyytänyt anteeksi Veera Ruoholta. Hän on myös kertonut aikovansa päästä alkoholista eroon ja hakevansa siihen apua. Veera Ruoho kertoi tiistaina Helsingin Sanomille, että hän harkitsee rikosilmoituksen tekemistä Hakkaraisesta. (siirryt toiseen palveluun)

Hakkaraisen sopimaton käytös ajoittui samalle viikolle, kun eduskunnassa keskusteltiin seksuaalisesta häirinnnästä.

– Samalle viikolla sattui eduskunnan pikkujoulut, jossa perinteisesti on sattunut ja tapahtunut. Yleensä siellä tapahtuneiden asioiden suhteen on noudatettu sellaista sanatonta sopimusta median ja politiikkojen välillä, että niistä ei ulospäin puhuta, Halla-aho sanoi.

– Sitä en sano, etteikö tällaisiin tilanteisiin pidäkin tietenkin puuttua. Kun alkoholi ja ihmiset kohtaavat, niin jälki on usein rumaa, hän jatkoi.

Lue myös:

Lehdet: Hakkarainen kävi käsiksi naiskansanedustajaan – seurauksia pohditaan