Harjoituslennolla ollut kopteri putosi Malmilla – palomiehet näkivät onnettomuuden pelastusaseman ikkunasta

Lentäjäoppilas selvisi onnettomuudesta vammoitta.

Helikopterionnettomuus
Malmin lentoasema, lentokoneita.
Derrick Frilund / Yle

Malmin lentoasemalla tapahtui tiistaina alkuiltapäivästä pieni mutta harvinainen kopterionnettomuus.

Koulutuksessa ollut lentäjä oli lähdössä toiselle yksinlennolleen, kun hänen ohjaamansa pieni kaksipaikkainen kopteri pyörähti ympäri ja osui maahan.

kartta jossa malmin lentokenttä
Yle Uutisgrafiikka

Apu saatiin paikalle nopeasti, sillä onnettomuus nähtiin Malmin pelastusaseman ikkunasta, kertoo paloesimies Samuli Martti.

– Välissä on aita ja noin 10–20 metrin päässä on paikka, mistä kopteri oli lähdössä. Kolme palomiestä sattui katsomaan lentoonlähtöä. He havaitsivat, että kopteri lähti pyörimään hallitsemattomasti, tuli hieman aitaa kohti ja putosi maahan noin metrin parin korkeudesta, Martti kuvaa tapahtunutta.

Kopteri kärsi pahoja vaurioita, mutta lentäjä selvisi vammoitta.

– Laskutelineet ovat murtuneet, kaikki roottorin kolme lapaa ovat kärjestään rikki ja vääntyneet ja pyrstöroottori on myös osunut maahan, Martti kertoo.

Kopterin lavoista lensi ympäristöön irto-osia. Muutamat niistä päätyivät lähelle tankkaamassa olleita ihmisiä, mutta eivät kuitenkaan osuneet heihin.