Kymmenen senttiä kartalla, kaksi päivää autossa – Oi suuri ja mahtava Venäjänmaa!

Ylen Moskovan-kirjeenvaihtaja Marjo Näkki katsoi Venäjän karttaa ja otti suunnan Moskovasta pohjoiseen. Kävi ilmi, että yhdentoista aikavyöhykkeen maassa kahville ei pysähdytä vielä ensimmäisten matkustustuntien jälkeen.

matkailu
Marjo Näkki -piirros.
Stina Tuominen / Yle

Kamat kyydissä on, etupenkkipaikasta riitaa – ihan kuten PMMP:n Matkalaulussa lauletaan.

Siirryn sovulla takapenkille. Sieltä on turvallista aloittaa ensimmäinen kunnon automatka kohti Venäjän maaseutua, tuhat kilometriä pohjoiseen.

Venäjällä työskentelevän kirjeenvaihtajan on haettava juttuaiheita myös tuttujen Moskovan ja Pietarin ulkopuolelta – kaikkiaan yhdeltätoista aikavyöhykkeeltä. Sieltä asiat näyttävät niin kovin erilaiselta kuin entisen tai nykyisen pääkaupungin loskassa.

Tehtävä on tietysti yhdelle ihmiselle mahdoton, mutta yritettävä on silti.

Pahin reissujännitys ehtii hälvetä Moskovan liikenteessä. Kaupungin ulosajotielle pääsy kestää tunnin, kehätiellä on tavanomainen aamupäiväruuhka. Alkaa tehdä kahvia mieli.

peltoa
Luoteisvenäläinen kaamos.Grigori Vorobjov / Yle

– Jos pysähdymme jo nyt, emme pääse koskaan kunnolla matkaan, kuuluu etupenkiltä.

Edessä on tuhat kilometriä, joista me olemme matkanneet vasta alle kymmenen. Moskova on maineensa veroinen.

Talvi tulee vastaan runsaat sata kilometriä Moskovan pohjoispuolella. Kylteissä lukee Arkangeli, vaikka sinne asti emme olekaan menossa. Kuulostaa kylmältä silti – ja näyttää myös.

Tien viereen on alkanut ilmaantua perinteisiä venäläistaloja ja niiden koristeellisia ikkunanpieliä ja räystäitä. Matkan ensimmäinen pysäytys on kolmisen tuntia myöhemmin paikassa nimeltä Pereslavi-Zalesski.

kauppa
Piiraspuodissa on jonoa. Maakuntien kaupungeissa näkee vielä vapaana liikkuvia koiria.Marjo Näkki / Yle

On lounasaika. Haluaisin keittoa. Ravintola nimeltä Пирог и боршь (Piirakka ja borssi) kuulostaa loogiselta valinnalta – ja osoittautuu oikeaksi. Naapuripöytään istuutuvat univormuista päätellen Venäjän armeijan sotilassyyttäjät.

Huomaan olevani pääkaupungin ulkopuolella. Kun ihmisiä katsoo silmiin, he hymyilevät.

Keiton jälkeen matka jatkuu. On kaamosaika, jo näin alkuiltapäivästä alkaa hämärtää. Auton ikkunasta näkyy puita, lunta ja taloja vaihtelevilla etäisyyksillä. Horisontissa siintää kirkkojen sipulikupoleita. Niitä ortodoksiuskoisella Venäjänmaalla riittää.

pehmoleluja
Venäjän valtaväylien varrella myydään kaikenlaista metsämarjoista pehmoleluihin vuodenajasta riippuen.Grigori Vorobjov / Yle

Yhtäkkiä katse tarttuu johonkin räikeään. Pysäytämme tienlaitaan. Kaamoksen sinessä köllöttää rivikaupalla pehmoleluja muoveissa. Tämä on yksi Venäjän valtaväylien supermarketeista.

Paikalliset myyvät kaikkea mitä voivat: kalaa, sipuleita, perunoita, kukkia, marjoja, vaatteita, metsästysvälineitä, kahvia, teetä, voitonpäivän lippuja. Luonnonantimet ovat kotoisin metsästä, vihannekset omalta kasvimaalta, pehmolelut Kiinasta. Kun työtä kasvukeskusten ulkopuolella ei ole, sitä pitää keksiä itse.

Kaupat jäävät tällä kertaa tekemättä.

*Jaroslavlin kohdalla, *liki kolmensadan kilometrin ajomatkan jälkeen ylitämme lavean Volga-joen. Euroopan pisimmän valtavirran äärellä sijaitsee Venäjän 20:stä suurimmasta kaupungista yksitoista.

ortodoksikirkko
Vologdan keskusaukiota koristavat kirkot.Grigori Vorobjov / Yle

Elintasoeron pääkaupungin ja maaseudun välillä alkaa huomata. Liikenteessä alkaa näkyä Lada Nivoja, noita nelivetoisia klassikkoautoja.

Illan hämärtyessä saavumme viimein Vologdan kaupunkiin. Ruokailemme taas.

– Tämä se pitää flunssan loitolla, kehaisee tarjoilija, kun hän asettelee piparjuurivodkalasit pöytään.

Aine maistuu päänsäryltä.

täytetty karhu
Vologdan alue on tunnettua metsästysseutua. Metsissä samoaa kuulemma 10 000 karhua.Grigori Vorobjov / Yle

Nyt ollaan vanhoilla novgorodilaisten mailla. Entisajan suuruudesta todistaa Vologdan vanhan keskusaukio. Sen laidalla pönöttää useampi kirkko. Maakunnissa ortodoksisuus on voimissaan ja kirkkojen kautta pääkaupungin ote alueista pysyy.

Nykyisin kautta Venäjän tunnetaan paikallinen, vologdalainen voi.

Seuraavana aamuna tuijotamme voitehtaan johtajan kabinetin nurkassa seisovaa täytettyä karhua. Metsissä otsoja liikkuu kuulemma 10 000.

– Ammuin sen itse, johtaja kehaisee ylpeänä.

Matka jatkuu kohti koillista. Nyt kylteissä lukee Arkangelin sijaan Vorkuta. Nimi ei kuulostaa yhtään sen lämpimämmältä kuin Arkangelikaan.

lapsia joen jäällä
Yksi Luoteis-Venäjän valtavirroista on Suhona-joki.Grigori Vorobjov / Yle

Vorkuta sijaitsee ikiroudan maalla. Nimi kylmää senkin takia, että neuvostoaikana siellä sijaitsi vankileirejä, joissa kivihiiltä kaivettiin pakkotyönä. Mutta sinnekään saakka matkamme ei vie.

Pysähdymme Totman kaupungissa. Sen ohi virtaa komea Suhona-joki, jonka ylitämme matkan varrella monta kertaa.

Totmaan karkoitettiin 1800-luvulla epäluotettavat henkilöt. Taustalla piirtyvät rakennukset kertovat entisaikojen vauraudesta. Nyt kaupunginaukiolla kiemurtelee jono; ikäihmiset siinä maitoa jonottavat.

jonotusta
Totman kaupungin keskusaukiolla jonotetaan maitoa.Grigori Vorobjov / Yle

Säiliöauto on tuonut tuoretta tavaraa suoraan tiloilta, kotona maito kiehautetaan ennen käyttöä. Näky on tuttu neuvostoajoilta, joihin aika tuntuu monissa pienissä venäläiskaupungeissa pysähtyneen.

Käymme paikallisessa piiraspuodissa. Tilaan mustan kahvin. Siihen on lisätty valmiiksi aimo annos sokeria.

venäläinen kylä
Totma oli joskus novgorodilaisten kaupankäyntikaupunkeja.Grigori Vorobjov / Yle

Mitä pohjoisemmaksi siirrymme, sitä enemmän erikoiskokeita ilmaantuu.

Teiden pinnat ovat aukkoja täynnä, tärinäraitoja ei tarvita. Teitä korjataan paikallispuudutuksin yksittäisiä kuoppia täyttäen, joten niiden huono kunto jää.

Jännitystä lisäävät isot tukkirekat. Ne vievät raaka-ainetta kohti pohjoisen tehtaita. Ja ajavat lujaa.

rekka lumisella tiellä
Kuorma-auto lumisella luoteisvenäläisellä tiellä.Grigori Vorobjov / Yle

Ilta hämärtyy, valaistusta ei juuri ole – kunnes sitä ilmaantuu liikaakin. Saavumme värivaloin koristellun portin luo. Olemme perillä.

Portin takana asuu talven velho: Pakkasukko.

Karttaa on kuljettu kymmenen senttiä, teitä tuhat kilometriä. Venäjällä riittää toimittajalle taivallettavaa.

jouluvaloja
Pakkasukon puulinna tervehtii tulijaa keskellä metsää.Marjo Näkki / Yle