Etelä-Savon Työterveys ja lääkärikeskus Ikioma hierovat kauppoja

Suunnitelmissa on, että Etelä-Savon Työterveys Oy ostaa määräenemmistön lääkärikeskus Ikioma Oy:n osakekannasta.

terveyspalvelut ()
Lääkäri stetoskoopin kanssa.
Yle

Etelä-Savon Työterveys ja lääkärikeskus Ikioma aikovat liittoutua. Osapuolet tiedottavat, että ovat maanantaina 18.12. allekirjoittaneet sopimuksen yhteistyön syventämisestä.

Tarkoituksena on vahvistaa paikallisten toimijoiden asemaa suhteessa valtakunnallisiin isoihin toimijoihin.

– Neuvottelut yhteistyöstä ja yhteisestä tulevaisuudesta ovat nyt toden teolla alkamassa. Jos yhteistyön tiivistäminen ja mahdollinen osakekauppa toteutuvat, vahvistaa se Etelä-Savon Työterveys Oy:tä toiminnallisesti, toteaa toimitusjohtaja Pirkko Valtola Etelä-Savon Työterveydestä.

Työterveysyhtiön omistajat eli Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymän Essoten hallitus ja Osuuskauppa Suur-Savon hallitus ovat antaneet siunauksensa selvityksen tekemiseen uusista omistusjärjestelyistä.

Ikiomassa mahdollinen kauppa nähdään mahdollisuutena säilyttää ja kehittää paikallisia palveluita. Ikioman nimi ja logot säilyvät Mikkelin katukuvassa.

– Meille syntyy mahdollisuus laajentua Pieksämäelle ja Savonlinnaan, mihin eivät omat rahkeet olisi yksin riittäneet, toteaa Ikioman toimitusjohtaja Hannu Paajanen.