Kaikki talviolympialaisista!

Juho Romakkaniemi siirtyy Keskuskauppakamarin toimitusjohtajaksi

Hän siirtyy tehtävään Jyrki Kataisen kabinettipäällikön paikalta. Kataisen esikunnan mukaan uutta kabinettipäällikköä ei ole vielä valittu

Keskuskauppakamari
Juho Romakkaniemi
Juho RomakkaniemiHeikki Saukkomaa / Lehtikuva

EU-komission varapuheenjohtajan Jyrki Kataisen kabinettipäällikkö Juho Romakkaniemi siirtyy Keskuskauppakamarin toimitusjohtajaksi.

Romakkaniemi aloittaa tehtävässään maaliskuun alussa. Romakkaniemi on työskennellyt useiden kokoomuslaisten ministerien avustajana ja erityisavustajana.

– Haluan olla Keskuskauppakamarin kanssa edistämässä Suomea, joka on avoin, kilpailukykyinen eurooppalainen ja globaali talous; Suomea, jossa yritysten toimintaedellytykset ovat hyvät ja markkinat ja kilpailu toimivat ja jossa sekä sääntely että verotus ovat fiksua ja tarkoituksenmukaista, sanoo Romakkaniemi Keskuskauppakamarin sivuilla (siirryt toiseen palveluun).

Kataisen esikunnasta kerrotaan, ettei uutta kabinettipäällikköä ole vielä valittu.

Keskuskauppakamarin aiempi toimitusjohtaja Risto E.J. Penttilä on siirtynyt Nordic West Officen toimitusjohtajaksi.