Yösyöttö lopulta Finnkinon teattereihin – Nordisk Film ei kommentoi sopimuksen sisältöä

Finnkino ja levittäjä Nordisk Film etenevät jatkossakin elokuva kerrallaan – sen tarkemmin Nordisk Film ei nyt syntynyttä sopimusta kommentoi. Yösyöttö saa ensi-iltansa Finnkinon teattereissa vuoden viimeisenä viikonloppuna.

elokuvat
Mies pitää lasta sylissään.
Marek Sabogal / Solar Films

Elokuva-alalla kohisi lokakuussa, kun Finnkino veti Marja Pyykön ohjaaman Yösyöttö-elokuvan yllättäen pois ohjelmistostaan. Markkinoita hallitseva Finnkino ilmoitti levittäjälle vain muutama päivä ennen ensi-iltaa haluavansa merkittävästi suuremman osuuden lipputuloista kuin aiemmin.

Kiista jatkui tähän päivään saakka. Sen aikana elokuvaa on näytetty paitsi pienissä elokuvateattereissa myös poikkeuksellisissa paikoissa, esimerkiksi Helsingin Musiikkitalossa ja Turun Logomossa.

Petteri Summasen tähdittämästä Yösyöttö-elokuvasta povattiin kassamagneettia. Oletus on osoittautunut todeksi, sillä Yösyöttö on kerännyt maanantai-iltaan mennessä lähes 170 000 katsojaa siitä huolimatta, ettei sitä ole näytetty Finnkinon teattereissa.

Kohun alkaessa Nordisk Film olikin sitä mieltä, että Finnkino käyttää odotettua kotimaista ensi-iltaelokuvaa neuvotteluaseenaan.

Nyt kun jonkinlainen sopimus on saatu aikaiseksi, Nordisk Film pysyy vaiti.

– Sopimuksen sisältöä en voi kommentoida, sanoo Nordisk Filmin elokuvalevityksen johtaja Katarina Nyman.

"Tekijöille helpotus"

Finnkinolla oli tavoitteena saada pöydälle uudet standardit, joiden pohjalta neuvottelut aloitetaan kaikkien elokuvien kohdalla. Nyman paljastaa nyt syntynyttä sopimusta sen verran, että neuvottelut käydään yhä normaaliin tapaan jokaisen elokuvan kohdalla erikseen. Toisin sanoen sopu on saatu aikaiseksi vain Yösyötön kohdalla.

Nyman pitää kaikesta huolimatta merkittävänä sitä, että Yösyöttö saa lopulta ensi-iltansa Finnkinon teattereissa.

– Etenkin tekijöille on valtava helpotus, että elokuva on nyt vihdoin myös näiden katsojien ulottuvilla. Finnkinon kautta tavoitetaan parhaimmillaan reippaasti yli puolet elokuvakatsojista, Nyman toteaa.

Solar Filmsin tuottama Yösyöttö voitti parhaan elokuvan palkinnon (Best Nordic Feature 2017) Nordic International Film Festivalilla New Yorkissa lokakuussa. Elokuva esitettiin festivaalilla englanninkielisellä nimellä Man and a baby.

Lue lisää:

Yösyöttö-elokuvaa ei nähdä Finnkinon teattereissa – Selin: "Tämä on puhdasta kiristystä"

Yösyöttö-elokuvan katoaminen Finnkinosta näkyy pienissä elokuvateattereissa – yleisöltä tulee soittoja ja ohjelmistoja rukataan

Finnkinon uusi monopoliasema näyttää nurjat puolensa – Lappeenrannassa heitellään luovia ratkaisuja Yösyötön näkemiseksi

Elokuvasäätiön Saarinen Yösyöttö-kiistasta: Finnkinon toivoisi välittävän suomalaisesta kulttuurista

Finnkino-kiista paisuu – saman elokuvalevittäjän My Little Pony kelpaa teattereihin, mutta Yösyöttö ei